Teleglitch: Die More Edition (Linux, Mac, PC)

12.01.2014 20:51 | Muropaketin toimitus

Tekijä: Test3 Projects
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: PC, Windows 7, i5 2500k, 16 Gt muistia, GeForce 770
Saatavilla: Linux, Mac, PC
Laitevaatimukset: PC 3 GHz prosessori, 1 Gt muistia, 100 Mt levytilaa, GeForce 6600 tai parempi
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, myynnissä mm. Steam ja GamersGate, hinta noin 13 euroa.
Pelin kotisivu: http://diemore.teleglitch.com/
Arvostelija: Juha Somby

Teleportaation piti mahdollistaa siirtymisen pitkänkin matkan päähän. Tietenkin kokeilu meni pieleen ja laite toi mukanaan jotain, mitä ei pitänyt olla edes olemassa. Heräät painajaiseen, muistat hämärästi pelastusretkikunnan saapuneen ja kaikkien yhteyksien ulkomaailmaan katkenneen. Olet yksin. Mitä tapahtui? Miten selvitä?

Teleglitch: Die More Edition on turboahdettu versio jo aiemmin julkaistusta roguelike-tyyppisestä seikkailusta. Ja koska sanoin rogue, niin vain yksi asia on varma: sinun kuolemasi.

Olet yksin

Havahdut huoneesta, varusteinasi vain luotettava ysimillinen sekä hieman räjähteitä. Astut ulos ovesta ja tajuat, että asiat eivät ole niin kuin pitäisi. Peli antaa sinulle hetken armoa , mutta pian huomaat kuinka huonosti asiasi ovatkaan. Ammuksia ei riitä loputtomasti ja alussa niitä kylvää ajattelemattoman huolettomasti. Tämä osoittautuu pian vääräksi taktiikaksi, sillä paukkujen loputtua jäljelle jää veitsitaistelu. Sillä pärjää vastustajaa tai kahta vastaan, mutta vihollisten rynniessä päälle kohtaat vääjäämättömän loppusi. Tämä peli ei anna armoa!

Inventaario huokuu tyhjyyttään. Jos saatkin jotain kerättyä, et kuitenkaan voi sitä edes käyttää. Lippaallinen ammuksia tuntuu kuin lapsuuden joululta, toiveiden toteutumiselta. Pari oviaukkoa myöhemmin huomaat hamuavasi ammuksia taskun pohjalta olioiden rynniessä päälle. Ja taas aloitat pelin alusta.

Oppimiskäyrä on lyhyt, mutta jyrkkä. Kontrollit oppii nopeasti, peli ei piilottele tietoa eikä siinä ole kauniita korulauseita. Käytävät täyttyvät hiljaisuudesta, joissa kaikuvat vain omat askeleesi. Ovien avauduttua kuulet olioiden huudot ja on aika ottaa ysimillinen käyttöön.

Vaikka peli kuvataan ylhäältäpäin eikä grafiikalla juhlita, niin se luo hienon ja käsinkosketeltavan tunnelman. Tosin vihollisten käsin. Muutaman harjoittelukierroksen jälkeen alat luoda tunnesidettä hahmoosi ja joka kulman taakse ei enää teekään mieli juosta aivan päättömästi vaan varovasti, tähtäillen. Kontrollit ovat hyvin yksinkertaiset: aseita/esineitä valitaan rullalla ja napilla aktivoidaan. Tavaroita voi myös yhdistellä ja kahdesta räjähteestä saa tehtyä yhden isomman, näin esimerkkinä.

Roguelike

Tyyli tarkoittaa pelimaailmaa joka generoituu jokaisen kierroksen alkaessa uusiksi ja vastustajat ja esineet eivät ole välttämättä siellä missä ne edellisellä pelikerralla olivat. Grafiikka on usein yksinkertaistettua, mutta toimivaa. Genre on armoton, eikä siinä tunneta tallenna ja lataa –rallia, jos jokin ei mennytkään toivotulla tavalla. Kuolema on joka kerta lopullinen.

Genren kantaisänä pidetään 1980 julkaistua Rogue-peliä, jonka pohjalta on tehty sittemmin lukemattoman monta seikkailupeliä. Roguelike-pelien asetelma on usein sinä vastaan maailma.

Genre on sittemmin kehittynyt ja monipuolistunut, ja roguelike-henkeä löytää hyvinkin monenlaisista teoksista. Viime vuosien kiintoisia virityksiä ovat muun muassa Eldritch, Crypt of the Necromancer, ADOM, UnReal World ja FTL.

Haasteet on tehty voitettaviksi, paitsi tässä

Seikkailtavia tasoja on yhteensä kymmenen, mutta pelaajan mielenterveyttä on ajateltu roguelike-peliksi poikkeuksellisen lämpimästi . Muutaman tason edettyään kun ei tarvitse enää aloittaa joka kerta aivan alusta. Esimerkiksi tason viisi saavutettuaan voi seikkailun aloittaa myöhemmin kolmostasolta. Ja seiskatason saavutettuaan viitostasolta.

Tämä antaa vähän tunnetta saavutuksista ja vähentää raivolla lopetettujen pelisessioiden määrää. Siitä huolimatta kehittäjien kantava idea tuntuu olleen maksimaalinen ärsyttäminen, sillä juuri kun pelaaja on nousemassa pystyyn se tulee ja potkaisee sinua taas. Päähän.

Kentät eivät toista itseään vaan generoituvat pelikertojen välillä uusiksi, joskin törmäsin muutaman kerran samanlaiseen alkuluolastoon. Ihan arvalla heitettyä tämä ei siis ole, mutta toiston tunnetta ei silti tule.

Grafiikka on erittäin pikselimäistä, mutta kuvakaappaukset eivät anna sille oikeutta. Liikkeessä grafiikka näyttää selkeästi paremmalta, eivätkä pikselit häiritsee. Niin hiiriohjaus kuin hahmon liikkuminen on sulavaa, joten pelaaminen ei tunnu töksähtelevältä.

Näkymä on tehty hyvin eikä pelaaja näe koko aluetta kerralla, vaan vain sen minkä hahmon voisi kuvitellakin näkevänsä (eli hienosti sanottuna pelissä on ns. line of sight). Ovien avautuessa ja mustan alueen laajentuessa seiniksi ja esteiksi tunnet kauhun nousevan kun kuulet ääniä, mutta et vielä näe ketään. Pelimoottori myös zoomaa/pyörittää kenttää aika ajoin juostessasi eri suuntiin, mikä aiheutti ainakin allekirjoittaneelle pientä heikotusta pääkopassa.

Pelikertojen ja itsensä kasaamisten välissä peliin hioutuu omanlaisensa taktiikka eikä huoneesta toiseen päättömästi juoksentelu ole optio sillä tällöin saa peräänsä kerättyä sellaisen armadan vihollisjoukkoja, että seinän tullessa vastaan ei ole kuin yksi tie – new game.

Grafiikka ponnahtaa parhaiten esiin teleportaatiokokeen aiheuttamia vääristymiä ensi kertaa kohdatessaan. Tämä onkin etenkin ensimmäisillä kerroilla psykedeelinen kokemus, ja oiva kauhulisä selviytymiskamppailun keskelle.

Äänet olivat positiivinen yllätys pelin kokonaisuutta. Aseet ja vastustajat pitävät kunnioitusta herättävää ääntä ja ovat piste iin päälle pelimekaniikassa.  Äänien lisäksi aseet myös toimivat kuten peleissä pitääkin, eli rekyyli heittelee ja kantomatkat vaihtelevat aseesta riippuen. Mukana on myös futuristisempia vaihtoehtoja, joten löydettävänä on muutakin kuin elokuvista tuttuja reikärautoja.

Peli tekee olosi vainoharhaiseksi, tukalaksi ja varovaiseksi, jokainen askel on kohti kuolemaasi ja matka vaikenee joka askeleella. Peli osuu sinne minne pitääkin, hermoon. RageQuit-termin käyttö tässä yhteydessä ei ole mitenkään liioiteltua ja pelin poistaminen koneelta on käynyt usein mielessä. Mutta rauhoituttuaan sitä vain tekee mieli kokeilla vielä ainakin kerran…

 

 

 

Eldritch (PC)

Vaikka roguelike-henkisiä Minecraft-pelejä Lovecraft-vaikutteilla pursuaakin hiljalleen vannoutuneimmankin Cthulhu-intoilijan (meitsi) korvista, Eldritch onnistui tekemään varovaisen positiivisen vaikutuksen.

FTL: Faster Than Light (Linux, Mac, PC)

Pelattavuudeltaan FTL on yhdistelmä roguelike-pelejä ja hieman lautapelimäistä mekaniikkaa. Roguelike-pelithän ovat perinteisesti tekstigrafiikalla kuvattuja roolipelejä, joissa se todellinen hohto on pelimaailman valtava syvyys, sen tarjoamat hillittömät mahdollisuudet ja kova haaste. FTL:n kehittäjät itse kutsuvat peliään roguelike-likeksi, sillä se lainaa vain osan näistä ideoista.

 

Lue myös

Airport Simulator 2014 (PC)

Bravely Default (3DS)

Division Cell (Android, iOS)

Gran Turismo 6 (PS3)

Need for Speed Rivals (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

The Banner Saga –ennakko (PC)

The Raven: Legacy of a Master Thief (PC)

 

Keskustelu

@2:

Pelejä pelataan loppujen lopuksi pelattavuuden, ei grafiikan takia. Ja tarkoitat varmaan amigaa, koska atarilla oltaisiin nähty märkiä päiväunia tämmöisestä grafiikasta tosiasiassa.

@2:

Pelejä pelataan loppujen lopuksi pelattavuuden, ei grafiikan takia. Ja tarkoitat varmaan amigaa, koska atarilla oltaisiin nähty märkiä päiväunia tämmöisestä grafiikasta tosiasiassa.

Hyvä peli, äänet on tosi hienot, tuon parissa viihtyy tovin jos toisenkin^^

Noi kuvat sattuu jostain syystä silmiin. Ei pikselöinnin takia vaan, jostain ihme syystä…

Voi olla hyväkin peli, mutta riittää nämä Atari-graffat jo.

Muropaketin uusimmat