Uusimmat

Assassin’s Creed Rogue saatetaan nähdä uusillakin konsoleilla

18.08.2014 10:00 Juho Anttila

Assassin's Creed Rogue

Mainio, mutta aika massiiviseksi paisunut Assassin’s Creed -sarja jatkuu tänä vuonna kahdenkin pelin voimin. Kärkikonsoleilla nähtävä Assassin’s Creed Unity vie pääjuonta eteenpäin. Vanhoille konsoleille julkaistava Assassin’s Creed Rogue puolestaan jatkaa Assassin’s Creed IV: Black Flagistä tuttua merirosvomeininkiä ja sitoo yhteen irrallisia juonenpätkiä.

Tähän mennessä puhutun mukaisesti Assassin’s Creed Unityä kehitetään yksinomaan nykyiselle konsolisukupolvelle. Edellisen sukupolven konsoleille Unityä on turha odottaa, sillä uusia laitteita varten kehitetty pelimoottori ei yksinkertaisesti taivu edellisen sukupolven konsoleille. Assassin’s Creed Roguen kohdalla asia voi kuitenkin olla toisin.

Assassin’s Creed -tuottaja Ivan Balabanov kommentoi kysyttäessä, että on vielä liian aikaista keskustella Roguen tuomisesta Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle. Tällä hetkellä uusien laitteiden kohdalla kaikki panokset ladataan Unityyn. Balabanov ei kuitenkaan suoraan kieltänyt mahdollisuutta siihen, että Rogue nähtäisiin myöhemmin myös uusilla konsoleilla.

Kun muistetaan, että esimerkiksi alun perin PS Vitalle kehitetty Assassin’s Creed 3: Liberation käännettiin myöhemmin myös Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle, olisi suorastaan yllättävää, jos Roguesta ei väsättäisi jossain vaiheessa myös HD-versiota.

Lähde: Videogamer

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed Unity näyttää yhä hiton hyvältä

Liberté, Egalité, Fraternité ! Assassin’s Creed leikkaa keskelle vallankumousta

Assassin’s Creed –fanin välipala: Liberation HD on naisassassiinin paluu