Helsinki Game Music Festivalin ohjelma paljastettu

16.04.2018 17:21 | Muropaketin toimitus

Suomen ensimmäinen pelimusiikin festivaali järjestetään toukokuussa Helsingissä.

Toukokuun 5. päivä järjestettävä Helsinki Game Music Festival on Suomen ensimmäinen pelimusiikin festivaali. Tapahtuma järjestetään Helsingissä Kulttuuritalolla, jossa pelifanit pääsevät nauttimaan pelimusiikista.

Tapahtumassa kuullaan viittä pelimusiikista tunnettua artistia Suomesta, Alankomaista ja Japanista.

Pelimusiikkia esittävät livetapahtumat ovat kehittyneet Suomessa varsin nopeaan tahtiin: ensimmäisen pelikonsertin järjesti Quinsonitus-yhtye vuonna 2013. Sitä seuraavana vuonna näki päivänvalon ensimmäinen elokuva-, tv-, peli- ja animemusiikin kuoro Unreality. Viime vuonna nähtiin ja kuultiin Suomen ja koko Euroopan ensimmäinen pelimusiikin ammattiorkesteri Game Music Collective.

Kaikki kolme astelevat lavalle Helsinki Game Music Festivalissa. Game Music Collective esiintyy lisäksi Tampere-talossa 26.5. Ja Turun Logomossa 29.5.

Ulkomaalaisia esiintyjiä saapuu helmikuussa Musiikkitalossa kuultu alankomaalainen pianisti Ramon van Engelenhoven, ja japanilainen akustinen yhtye Meine Meinung.

Festivaalin pieni lava antaa kenelle tahansa muusikolle soittaa pelimusiikkia. Ilmoittautuminen tähän on yhä käynnissä ja kaikki ovat tervetulleita aloittelijasta ammattilaiseen.

Tapahtuma antaa lisäksi mahdollisuuden kenelle tahansa muusikolle soittaa pelimusiikkia festivaalin pienellä lavalla. Ilmoittautuminen on käynnissä edelleen ja kaikki ovat tervetulleita aloittelijasta ammatilaiseen.

Tapahtuman järjestää pelikonsertteihin erikoistunut suomalainen yritys Game Harmony Oy. Lisätietoja löytyy tapahtuman nettisivuilta.