Keikka-arvio: Kotimainen Game Music Collective Band on niin taitava, että sen kannattaisi lavallakin luottaa pelkkään musiikkiin

31.12.2019 10:00 | Tuukka Hämäläinen

Toimittajamme kävi kokemassa suomalaisorkesteri Game Music Collective Bandin keikan Helsingin Nosturissa. Tunnettuja pelisävellyksiä upeasti tulkitseva yhtye jättää toivomisen varaa vain silloin, kun musiikki taukoaa.

Kun 2000-luvun alussa fiilistelin Metal Gear Solid- ja Halo -pelien upeita sävellyksiä, ja toisaalta kävin elämäni ensimmäisillä rock-keikoilla, en olisi uskonut näiden kahden maailman vielä törmäävän toisiinsa. Pelikulttuurin noustua valtavirtaan ja ensimmäisten pelimusiikkikonserttien saavuttua Suomeen näinkin on nyt tapahtunut.

Game Music Collective Band (eli Game Music Collectiven kevyempi bändiversio) konsertoi viime sunnuntaina Nosturissa ja parin tunnin keikalla tarjoiltiin täyslaidallinen pelimusiikin klassikoita. Seitsenhenkinen, vasta syksyllä 2019 muodostettu kokoonpano ottaa uskottavasti haltuun niin Final Fantasy -pelien sankarilliset taistelusävellykset kuin Grand Theft Auto: San Andreaksen (2004) funkahtavan pääteemankin.

Musiikillisesti GMCB onkin uskomattoman monipuolinen. Usein yhtye tuo mieleen progen tai progemetallin, välillä taas jazzin tai taidemusiikin, ja toisinaan Lukas Stasevkijn sellon ansiosta esimerkiksi Apocalyptican. Ja toisaalta pelimusiikki ei olisi pelimusiikkia ilman syntetisaattorisoundeja, joista vastaa Panu Rauhala.

Kattaus onkin yhdelle konsertille poikkeuksellisen laaja-alainen, eivätkä tyylilajit aina solju täysin luontevasti tyylilajista toiseen. On tosin sanottava, että yhtye nivoi kauniisti yhteen useamman eri Grand Theft Auto -pelin kovin erilaiset teemakappaleet.

Kun soittajia ja instrumentteja on lavalla seitsemän, paisuvat sovitusten äänimaisemat välillä turhankin täyteen. Game Music Collective tuntuu bändimuodossaan myös erityisen innostuneelta menevämmistä, rockaavimmista teemoista, mistä kertoo heidän valintansa Metal Gear Solidin osalta. Yhtyeen tulkinta seuraili pitkälti Tappi Iwasen alkuperäistä sävellystä (1998), eikä mukaan otettu niitä herkempiä sävyjä, joita Harry Gregson-Williams lisäsi myöhempiin MGS-peleihin. Jäin vähän kaipaamaan Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin (2004) henkistä päämelodian tulkintaa akustisella kitaralla.

Koko konsertin timanttisimpia hetkiä oli Hans Zimmerin pääteema Call of Duty: Modern Warfare 2:een (2009), ja erityisesti Bill Elmin ja Woody Jacksonin sävellys Red Dead Redemptioniin (2010). Etenkin jälkimmäisen sovituksessa GMCB ymmärsi antaa yksittäisille instrumenteille ja tunnelmalle tarpeeksi tilaa, ja kolkkoon länkkäriteemaan jäätiin leijailemaan pitkäksi aikaa.

Game Music Collectiven pieni kompastuskivi on siinä, että vähemmän tutut peliteemat jäävät kuulijalle helposti ulkokohtaisiksi. Kun sävellystä ei tunne eikä ole kuullut alkuperäisversiota, ei voi tunnistaa sovituksen uusia ulottuvuuksia tai tavoittaa itse peliin liittyviä tunnelmia. Eli esimerkiksi Final Fantasy -sarjaa erityisesti tuntematta jouduin toteamaan, että Nobuo Uematsun molemmat FF-sävellykset kuulostivat korvaani aikalailla samalta ja suoraan sanoen vähän tylsiltä.

Soitto voi siis olla vaikka kuinka taidokasta, mutta jos ei tunne sävellyksen kontekstia, jää helposti tunnelman ulkopuolelle. Toisalta oikeasti poikkeuksellinen teos, kuten mainittu Zimmerin sävellys, erottuu edukseen silloinkin kun itse peliä ei ole pelannut.

Game Music Collectiven soitosta ei voi kuitenkaan valittaa, ja sovitukselliset kommentitkin ovat lähinnä makuasioita. Sen sijaan yhtyeen verbaalinen ulosanti lavalla sai ainakin itseni lähinnä vaivaantuneeksi ja latisti tunnelmaa. Stasevkijn välispiikit tuntuivat usein tarpeettomilta, etenkin kun soittaja mainitsi yleensä vain pelin tai pelisarjan nimen, ja säveltäjiäkin nimettiin keikan aikana vain kaksi.

Basisti Tarmo Anttilan innostus oli puolestaan ensin ihan sympaattista, mutta lopulta hänen välihuutelunsa (”Oootteks te kiihottuneita?!”) ja kehno läpänheitto yhtyettä esitellessä olivat pelkästään ärsyttäviä. Erityisenä noottina tämä: sen toteaminen, että ”tämä läppä on nyt seksististä”, ei tee siitä läpästä vähemmän seksististä. Tämä jälkimmäinen oli erityisen kiusallista siksi, että Anttila esitteli  kyseisessä spiikissään yhtyeen ainoaa naispuolista soittajaa, erinomaista viulistia Emma Malia.

Muun yleisön suulla en voi tietenkään puhua, mutta omasta mielestäni GMCB voisi luottaa vielä vahvemmin itse musiikkiin ja omiin taidokkaisiin sovituksiinsa. Pelimusiikki on vaikuttavaa ja monille pelaajille erityisen merkityksellistä, eikä se tarvitse ympärilleen päälleliimattua läpänheittoa tai rock-maneereja.

Game Music Collective on siirtynyt myös tekemään pelimusiikkia. Yhtyeen ulosantia kuultiin jo Trine 4:n (2019) trailerissa ja yhtye kertoi vastaavansa myös tulevan suomalaispeli Iron Dangerin musiikeista. Lisäksi GMCB:ltä  on juuri ilmestynyt näyttävä musiikkivideo (jonka näet alta), ja lisää on kuulemma pian luvassa.

Näyttääkin siltä, että vasta pari vuotta sitten perustettu pelimusiikkikollektiivi on vasta saamassa moottoreita käyntiin, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Tämä on erittäin toivottavaa, sillä taitoa, musiikillisia kykyjä ja yleisöä tältä poppoolta ei näytä puuttuvan.

Loppuun en malta olla toteamatta, että oli hienoa todistaa yksi Nosturin viimeisistä konserteista ennen suositun keikkapaikan sulkemista 20 vuoden toiminnan jälkeen. Itse vierailin Nosturissa useita kertoja vuodesta 2004 lähtien, enkä koskaan löytänyt moitittavaa sen paremmin akustiikasta kuin käytännön järjestelyistäkään. Toivottavasti Nosturin tilalle saadaan vielä jotain yhtä toimivaa.