Uusimmat

Näin pelaajien aiemmat valinnat siirtyvät Dragon Age: The Veilguardiin

Kuvakaappaus trailerista: © Microsoft

15.06.2024 20:02 Muropaketin toimitus

BioWare paljasti, miten aiempien pelien tapahtumat seuraavat odotettuun uutukaiseen.

Dragon Age -peleissä valinnoilla on ollut merkitystä myös pelien välillä, eikä tuleva Dragon Age: The Veilguard tee tähän poikkeusta.

Pelin ohjaaja Corinne Busche paljasti aiempien valintojen olevan sidottu tällä kertaa hahmonluontiin, minkä lisäksi pelaajat pystyvät myös kustomoimaan Dragon Age: Inquisitionin hahmon peliin halutessaan, uutisoi IGN.

Valinnat tehdään hahmonluonnin yhteydessä takaumajaksossa, jossa pelaaja päättää aiemmin tapahtuneen valitsemalla haluamansa tarot-kortit. Osa aiemmista peleistä tutuista hahmoista saattaa myös näyttäytyä jatko-osassa, joskin Busche vahvisti, ettei kaikkia heistä nähdä Veilguardissa.

Sen sijaan aiempien pelisarjan pelien lailla pelaaja ei voi siirtää enää tallennuksiaan Veilguardiin, sillä kehittäjien mukaan teknologia on muuttunut liikaa pelien välissä.

Dragon Age: The Veilguard julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.