Sony ei lämpene Linux-tuen poistosta raivostuneiden vaateille
Sonyn äskeisen PS3-järjestelmäpäivityksen myötä poistettu tuki Linux-käyttöjärjestelmälle on saanut jotkut raivoihinsa. Ainakin yksi PlayStation 3 -konsolin ostanut on saanut osittain rahansa takaisin Amazon-verkkokaupalta. Sony itse ei kuitenkaan perusta valituksista. Ainakaan vielä.
”Ymmärrämme, että pieni osa asiakkaistamme on turhautunut. Emme ole kuitenkaan millään tapaa rikkoneet EU:n säännöksiä”, yhtiön puhemies David Wilson selittää.
Linux-tuen poiston on arveltu rikkovan EU:n kulutustavarakaupan direktiiviä muuallakin kuin Suomessa.
Vaikka ainakin yksi konsolin ostaja on jo saanut osan rahoistaan takaisin Linuxin poiston takia, Sony ei näe kauppojen omien päätösten sitovan itseään millään tasolla.
”Heidän päätöksensä ei perustu lakiin eikä meillä ole aikeita kompensoida kauppoja, jos he palauttavat rahoja kuluttajille.
Suomessa kuluttajavirasto tutkii parhaillaan rikkooko Sony päätöksellään EU:n direktiiviä. Pikkutarkasti tulkittuna Linuxin poistava käyttöjärjestelmäpäivitys tekee PS3-konsolista tuotteen, joka ei enää vastaa myyjän kuvausta tai ilmoittamia erityisiä ominaisuuksia. Kuluttajaviraston mukaan tapaus on sen verran kiinnostava ja haastava, että se joudutaan käsittelemään täysin uutena tutkimuksena. Päätöstä ei kuitenkaan kannata odottaa vielä useampaan kuukauteen.
Lähde: Sony refuses to sanction PS3 refunds
Lisää aiheesta
PlayStation 3:n Linuxin poisto saattaa rikkoa EU-direktiiviä – Kuluttajavirasto tutkii
Lue myös
Blizzard tienasi taas miljoonia alta aikayksikön pelaajiensa hulluudella
eDomen arvosteluviikko: Command & Conquer 4, Dragon Age Awakening, Eye of Judgment, Metro 2033
Huhut BioShock-morpista saivat tuulta alleen
Keitäs Infinity Wardilla onkaan jäljellä? Ei paljon ketään, kuten video osoittaa