Arvostelu: Wonder Woman -ohjaajan I Am the Night -sarja on mukavan synkkä – pääosaa esittää Chris Pine

I Am the Night sekoittaa oikeaan murhaan fiktiivisiä hahmoja.

Black Dahlia -murha taitaa olla yksi tunnetuimmista ratkaisemattomista murhatapauksista ja toiminut innoittajana ties kuinka monelle popkulttuuriteokselle. Sam Sheridanin luoma ja osittain Wonder Woman -elokuvasta parhaiten tunnetun Patty Jenkinsin ohjaama TNT-kanavan I Am the Night -minisarja käyttää sitä vain taustatarinana. Päähenkilöinä tässä nykynoirissa nähdään niin oikeita ihmisiä kuin keksittyjä hahmoja.

Tunnelmaltaan todella toimiva kuuden jakson kokonaisuus ei ehkä osaa oikein päättää kenen tarinan se haluaa kertoa, mutta se sisältää kaksi hienoa näyttelijäsuoritusta. India Eisley Fauna Hodelina on juuri sopivan ujon oloinen rooliin, löytäen itsestään kuitenkin uskottavaa päättäväisyyttä tilanteen niin vaatiessa. Star Trekin uusintaversioiden Kapteeni Kirkinä parhaiten tunnettu Chris Pine nähtiin myös Wonder Womanissa. Viimeistään nyt mies todistaa osaavansa myös näytellä.

I Am the Night perustuu Fauna Hodelin One Day She’ll Darken: The Mysterious Beginnings of Fauna Hodel -elämäkertaan, vaikka alkutekstit kertovatkin Hodelin rankan elämän toimineen vain inspiraationa.

Hodelin biologinen äiti antoi tämän vauvana adoptoitavaksi. Koska hän oli merkannut syntymätodistukseen tämän isän olevan tuntematon tummaihoinen mies, niin Hodelin adoptoi tummaihoinen äiti. Lapsi oli kuitenkin niin valkoinen kuin olla ja voi, uskoen kuitenkin isänsä olevan tummaihoinen. Tästä johtuen häntä karttoivat niin valkoiset kuin tummat, ja Holdenin lapsuus oli melko kammottava.

Sarja ei kuitenkaan keskity tähän, vaan tapahtumasarjaan, joka alkoi Hodelin tajuttua 16-vuotiaana asioiden oikean tilan ja lähtiessä etsimään biologista äitiään Los Angelesista. Tässä kohtaa kuvioihin astuu hänen isoisänsä, rikas George Hodel, joka mitä todennäköisemmin oli Black Dahlia -murhaaja, vaikka häntä ei koskaan tapauksesta syytettykään.

Toinen päähenkilöistä on Pinen esittämä Jay Singletary, joka oli aiemmin L.A. Timesin tähtitoimittaja jonka uran George Hodel tuhosi. Nyt Singletary tekee lähinnä paparazzin töitä ja popsii pillereitä Korean sodan aiheuttamiin traumoihin. Hän ei suostu luovuttamaan Hodelin suhteen ja löytää uuden tilaisuuden saada mies vastuuseen teoistaan törmätessään tätä etsivään Faunaan.

Singletary on täysin keksitty hahmo, joka on kirjoitettu niin, että hänen kauttaan Black Dahlia -tapauksesta saattaisi selvitä jotain uutta. Onneksi sarja ei sentään lupaa moista, vaikka ”mitä jos” -aspekti onkin yksi synkän trillerin kiehtovimmista asioista. Oikea ihminen Fauna ja hänen kasvutarinansa karmeine aspekteineen tahtoo jäädä fiktiivisen hahmon jalkoihin.

Alussa sarja vähän laahaa ja lähtee kunnolla käyntiin vasta Faunan ja Singletaryn kohdatessa. Näyttelijöiden kemiat pelaavat hyvin yhteen, mutta Pine on se, joka varastaa show’n. Hänen rähjäisen toimittajansa lääke- ja alkoholiongelmat yhdistettynä kuivaan huumoriin tekevät hahmosta uskottavan, vaikka mies on samalla kävelevä klisee, kuin suoraan vaikkapa jostain Paul Newmanin 1960-luvun elokuvasta.

Tunnelman ja näyttelijöiden lisäksi I Am the Nightin lavastus ansaitsee kehut. 1960-luvun Los Angeles tuntuu ja näyttää aidolta paikalta. Runsaasta auringonvalosta huolimatta sen yön pimeydestä löytyy kamalia asioita.

Black Dahlia -intoilijoiden lisäksi sarjaa voi suositella kaikille noirin ja ahdistavien trillereiden ystäville. Synkistely menee välillä vähän överiksi, mutta ainakin loppupuolella mukaan tulee vähän valoakin. Minisarjan kuuden jakson tarinan olisi saanut taatusti kerrottua lyhyempänäkin, mutta tylsä se ei missään tapauksessa ole tämänkään mittaisena

I Am the Night tuli kokonaisuudessaan tarjolle HBO Nordiciin 4. huhtikuuta.