30 päivää kaamosta (****)

Muutaman viikon takaisessa Resident Evil: Tuho –elokuvassa zombeja pakoilevat ihmiset haikailivat pääsevänsä turvaan arktiseen Alaskaan. Milla Jovovichin ja kumppaneiden mieli olisi kuitenkin saattanut muuttua, jos he olisivat nähneet 30 Days of Night -elokuvan. Tässä vuoden kauhuleffojen parhaimmistoon lukeutuvassa kauhistelussa kun ei todellakaan seikkailla missään leppoisassa Villi Pohjola –kaupungissa yhdessä Tohtori Fleischmanin ja kumppaneiden kanssa.

Steve Nilesin ja Ben Templesmithin kauhusarjakuvaan perustuva 30 Days of Night lähtee käyntiin kuukauden kestävää kaamosta edeltävästä päivästä. Alaskassa sijaitsevan Barrow’n kylän valmistautuessa alkavaan pimeän kauteen Josh Hartnettin esittämä sheriffi Eben Oleson löytää hangesta kasan poltettuja kännyköitä. Työpäivä muuttuu entistä kummallisemmaksi, kun sheriffi saa ilmoituksen tuttavapariskunnan koiravaljakosta, joka on viillelty veriseksi mössöksi. Ennen kuin vastauksia kumpaankaan rikokseen ehtii löytyä, ilmestyy paikalliseen kuppilaan rettelöimään nukkavieru muukalainen, jolla ei selvästikään ole puhtaat jauhot pussissaan. Putkaan päädyttyään resupekka alkaa vihjailla luvassa olevista kauheuksista samalla kun sähköt katkeavat ja ihmisiä aletaan kiskoa pimeyteen kuolemaan…

30 Days of Night on tyylipuhdas kauhuelokuva. Ohjaaja David Slade on hyvin tietoinen siitä, että pelottavinta on se, mitä ei näytetä. Niinpä etenkin elokuvan alkupuoli onnistuu pitämään jännitystä hyvin yllä, kun veriturvat pysyvät piilossa ja katsoja on yhdessä kyläläisten kanssa auttamattomasti pihalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Alaskan lumiset maisemat ja pahaenteinen taivas korostavat ahdistavaa tunnelmaa. Vampyyreiden marssiessa piiloistaan kauhu jää taka-alalle, ja elokuvan tyylilaji vaihtuu toiminnallisemmaksi.

Toimintakohtauksista huolimatta sangen suuri osa 30 Days of Nightin tapahtumista keskittyy harvojen eloonjääneiden piileskelyyn. Tämän sangen passiivisen vastarintaliikkeen johtajahahmoksi nousevaa sheriffiä esittävä Hartnett ei ennakkoluuloista poiketen onnistu pilaamaan elokuvaa – itseasiassa mies istuu rooliinsa melko hyvin. Rosoinen värimaailma, parransänki ja veritahrat vievät Hartnettin kauas siitä ällöttävästä pallinaamasta, jollaisena hänet vielä Pearl Harbourissa ja jo unohtuneissa tusinakomedioissa taannoin nähtiin. Kuka tietää, ehkä miehestä sittenkin on ihan oikeaksi näyttelijäksi.

Hartnettin sijaan elokuvan heikoimmaksi lenkiksi osoittautuu vampyyrilauma, jonka ulkonäkö on kaikessa groteskiudessaan tahattoman koominen. Asiaa ei myöskään auta se, että itämafiosoa muistuttavan pääpahiksen (Danny Huston) suuhun on kirjoitettu slogani toisensa jälkeen mitä korneinta tuubaa: ”That which can be broken must be broken” jne. Tällainen soopa ei uppoa edes Nietzscheen ja Anton LaVeyhin hurahtaneeseen teinihevariin, joten ihan hyvä että uhrit eivät ymmärrä viimeiseksi kuulemiaan sanoja. Onneksi vampyyrit avaavat suunsa turhien monologien sijaan useammin imeäkseen verta tai päästääkseen selkäpiin kylmäävän kutsuhuutonsa ilmoille. Koomisia tai ei, nämä vampyyrit ovat petoja, jotka pistäisivät Veren vankien keikarit matalaksi hetkessä.

Katso 30 Days of Night -traileri Kaistalta