Arn – Pohjoinen valtakunta (**)

Maallinen valtakamppailu ja kirkon juonittelut erottavat rakastavaiset Arnin ja Cecilian. Säilyykö tosi rakkaus 20 vuoden eron läpi?

Arn – Pohjoinen valtakunta on jatkoa elokuvalle Arn – Temppeliritari, joka sai Suomessa ensi-iltansa helmikuussa. Yhdessä ne muodostavat ruotsalaisen Jan GuillounTemppeliritari-trilogian filmatisoinnin. Kolmen monisatasivuisen kirjan tiivistäminen kahdeksi parituntiseksi elokuvaksi ei ole onnistunut ongelmitta.

Ensimmäisessä elokuvassa tutustuimme 1100-luvun Ruotsissa asuviin Arn Magnussoniin (Joakim Nätterqvist) ja Cecilia Algotsdotteriin (Sofia Helin), jotka rakastuivat toisiinsa päätä pahkaa. Nuoripari jäi kuitenkin valtataistelun jalkoihin kolmen mahtisuvun kamppaillessa tulevan Ruotsin kuninkaankruunusta. Rangaistuksena esiaviollisesta huvittelusta Cecilia lähetettiin luostariin ja Arn Pyhälle maalle tekemään Jumalan työtä temppeliritarina. Kaikkivaltiaan palvelu kestäisi 20 vuotta.

Rakastavaiset ovat nyt suorittaneet rangaistuksensa. Temppeliritarien kampanja Pyhällä maalla ei kuitenkaan suju kovin hyvin ja Arnin kotiinlähtö ei ole itsestään selvää. Kuninkaan jaarlilla Birger Brosalla (Stellan Skarsgård) taas on omat suunnitelmansa Cecilian tulevaisuuden suhteen. Taistelu vallasta saattaa johtaa uuteen sotaan, jossa Arnin taitoja tarvitaan.

Tällä kertaa Guilloun monipolvisen tarinan tiivistäminen parituntiseen leffaan ei ole onnistunut yhtä hyvin kuin ensimmäisessä elokuvassa. Pohjoinen valtakunta muodostuu kuin pienistä kuvaelmista, joihin on ympätty tarinan avainhetket. Elokuvakerronnalle tyypillisiä ”lepokohtauksia”, ajankuvaa ja hahmojen syventämistä, ei ole juuri mahtunut mukaan.

Myös tarinan mutkia on oiottu ronskisti, mikä saattaa harmittaa alkuperäiskirjojen ystäviä. Muille saattaa juonikuvioista jäädä lähinnä hämmentynyt olo. Uskonnolla oli keskiajalla tärkeä sija Pohjolankin karskien miesten elämässä ja Guilloun onnistui välittää hahmojensa maailmankuvan niin perusteellisesti, että piintyneinkin pakana huomaa ymmärtävänsä Arnin järkeilyä. Peter Flinthin elokuvassa tapahtumien ja ratkaisujen taustalla olleita usein uskonnollisia perusteita on surutta pyyhitty pois, jolloin hahmojen toiminta saattaa vaikuttaa päättömältä.

Näyttelijät tekevät edelleen tasokasta työtä. Useilla nuorilla näyttelijöillä on tällä kertaa suuremmat roolit. Mukana on muun muassa Stellan Skarsgårdin poika Bill Skarsgård kruununprinssi Erikinä. Arnin ja Cecilian poikaa Magnusta esittää Martin Wallström, jota varmasti tullaan tulevaisuudessakin näkemään ruotsalaisissa elokuvissa. Milind Soman näyttelee jälleen salaperäisine silmineen saraseenien johtajaa Saladinia. Uutena hauskana hahmona Arnin kersanttina Gazassa tavataan norjalainen Harald Øysteinsson (Anders Baasmo Christensen).

Visuaalisesti Arn – Pohjoinen valtakunta on taideteos. Jokaikinen kuva on tarkkoin harkittu, kaunis ja vaikuttava. Paikoin kuvista tulee turhan staattisia, kun ohjaaja tuntuu unohtuneen ihastelemaan kuvaajan saavutuksia. Sekä asettelulla että lavastuksella on kuitenkin onnistuttu loihtimaan upeita kuvaelmia, joissa tuulen tuiverruksessa ja veden tyrskeissä kulahtanut vene solahtaa ulapalle tai sotajoukko astelee taisteluun hevosten kavioiden kopsahdellessa talven ensilumeen.

Arn – Pohjoinen valtakunta (Arn – Riket vid vägens slut)
(Ruotsi 2008)
K-13

Ohjaus: Peter Flinth
Käsikirjoitus: Hans Gunnarsson (Jan Guilloun romaanisarjan pohjalta)
Pääosissa: Joakim Nätterqvist, Sofia Helin, Stellan Skarsgård, Milind Soman, Fanny Risberg, Martin Wallström, Anders Baasmo Christensen

Kesto  131 min.