Arvostelu | Netflixissä nähtävä ja Gary Oldmanin tähdittämä Mank on David Fincherin omaperäisin elokuva

02.12.2020 19:55 | Aki Lehti

Mank-elokuvasta nauttiakseen ei tarvitse olla intohimoinen cinefiili, mutta siitä saa sitä enemmän irti, mitä paremmin tuntee elokuvahistoriaa.


Ensi-ilta: 04.12.2020.
Alkuperäisnimi: Mank
Ohjaus: David Fincher
Käsikirjoitus: Jack Fincher
Pääosissa: Gary Oldman, Amanda Seyfried, Lily Collins, Arliss Howard, Tom Pelphrey, Sam Troughton
Pituus: 132 minuuttia
Ikäraja: K7


Netflixiin ylihuomenna 4. joulukuuta tarjolle tuleva David Fincherin Mank-elokuva sai Suomessakin teatteriensi-iltansa jo pari viikkoa sitten. Gary Oldmanin tähdittämä teos ei sisällä näyttäviä digitehosteita tai äänisuunnittelua, jotka vaatisivat kunnolla toimiakseen modernin elokuvateatterin. Mank on silti ehdottomasti elokuva, joka on tarkoitettu katsottavaksi valkokankaalta. Se on Fincherin ohjaustöistä omperäisin ja näyttää niin julmetun komealta, että leffa oli pakko tuijottaa saman tien toistamiseen.

Yhden pyöräytyksen aikana keskityin vain kauniisiin kuviin ja tekniseen puoleen, toisella kerralla näyttelijänsuorituksiin ja ensimmäisellä kerralla luonnollisesti kokonaisuuteen.

Mank on ohjaajansa töistä ehkä vähiten suuren yleisön elokuva. Mustavalkoteos ei silti ole millään tasolla vaikea elokuva, mutta vaatinee hitusen verran kiinnostusta elokuvahistoriaan ja yhteen taidemuodon merkkipaaluista. Fincherin jo edesmenneen isän Jack Fincherin käsikirjoittaman Mankin keskiössä on Herman J. ”Mank” Mankiewicz. Mank oli Hollywoodin kulta-ajan käsikirjoittaja, joka rustasi Orson Wellesin ohjaaman ja tähdittämän Citizen Kane -klassikon.

Vuonna 1941 ensi-iltansa saaneesta Citizen Kanesta kerrottaessa keskitytään luonnollisesti melkein aina Wellesiin, mutta Mank kertoo piristävästi sen synnystä käsikirjoittajan kautta. Tom Burken näyttelemä Welles nähdään vain pienessä sivuosassa.

Mank kertoo tarinansa takaumien kautta Citizen Kanen tyyliin.

Alkoholisoitunut Mankiewicz makaa auto-onnettomuuden johdosta jalka murtuneena sängyssä, työstäen Citizen Kanen käsikirjoitusta sanelemalla sitä Lily Collinsin esittämälle sihteerilleen Rita Alexandrille, pakotettuna raittiuteen.

Vasta kun Mank saa salakuljetettua alkoholia kirjoitusresidenssiin, niin tekstiä alkaa syntyä, liikaakin. 62-vuotias Oldman on kaikin tavoin oiva valinta nelikymppiseksi Mankiksi. Sen ikäisenä jo kymmeniä elokuvia käsikirjoittanut mies oli juopotellut itsensä huonoon kuntoon ja huomattavasti ikäistään vanhemman näköiseksi.

Oldmanin Mank on hyväntahtoinen herrasmies, mutta myös täynnä kaunaa ja kyynisyyttä, joka purkautuu hyvällä tavalla vitsailun avulla. Humalassa käytös ja piikikkäät heitot muuttuvat ilkeiksi, osittain täysin syystäkin. Takaumissa alkoholinkäyttö karkaa säännöllisesti hallinnasta, mutta siitä huolimatta hänellä riittää töitä.

Vaikka Mank perustuukin tositapahtumiin ja sen hahmot oikeisiin ihmisiin, niin Fincherit ottavat melkoisesti vapauksia. Elokuvan ei tietenkään ole tarkoitus olla dokumentti, mutta sen väitteet, joiden mukaan Mank vastasi yksin Citizen Kanen kässäristä ovat todistetusti fiktiota.

Elokuvan käsikirjoituksen kaksi ensimmäistä versiota olivat Mankin yksinään rustaamia. Kolmannen myötä kässäri muuttui radikaalisti Wellesin toimesta, erityisesti Charles Foster Kanen hahmon osalta.

Suosittelen katsomaan esimerkiksi YouTube-kanava The Royal Ocean Film Societyn videoesseen, joka laittaa faktat näppärästi pakettiin reilun kymmenen minuutin aikana, eikä tämän tekstin tarvitse kerrata asioita pienoisnovellin verran.

Mankia on kutsuttu kunnianosoitukseksi kulta-ajan Hollywoodille, koska se on tehty osittain muistuttamaan tuon ajan elokuvia. Pelkkä rakkaudentunnustus se ei ole, sillä se käsittelee menneen kautta myös ainakin jonkin verran Yhdysvaltain nykypäivän politiikkaa. Fincherin digitaalisesti kuvattu teos näyttää vanhalta mustavalkofilmiltä, muttei yritä silti olla täydellinen hiilipaperikopio 1940-luvun tuotoksista. Oikeassa ylälaidassa vilahtelee yliheittomerkkejä, jotta projektorinkäyttäjä tietää milloin vaihtaa filmikelaa. Leffa näyttää anamorfisilla linsseillä kuvatulta Cinemascope-pätkältä, jotka yleistyivät vasta 1950-luvulla.

Mikään elokuvan tyylissä ei tunnu turhanpäiväiseltä kikkailulta, sillä sisältö kiilaa kaiken muun edelle.

Vaikka rooli onkin pieni, niin ääririkkaan oikeistolaisen lehtimoguli William Randolph Hearstin vaikutus tuntuu melkein kaikkialla.

Citizen Kanen esikuvana toimi nimenomaan Hearst, jolla oli omaisuutensa kautta myös poliittista vaikutusvaltaa. Takaumat näyttävät kuinka vasemmalle kallellaan oleva Mank kuului aiemmin Hearstin tuttavapiiriin, jota kautta hän tutustui myös miljonäärin nuoreen vaimoon, näyttelijä Marion Daviesiin. Mankin vaikutusvaltaisten ihmisten joukossa kokemia ja näkemiä asioita päätyi ilmeisesti hyvinkin suoraan Citizen Kaneen, josta Hearst oli kaikkea muuta kuin innoissaan.

Hearstia esittää hienosti veteraannäyttelijä Charles Dance. Marion Daviesina nähtävä Amanda Seyfried tekee uransa parhaan roolin, jäämättä lainkaan Oldmanin varjoon.

Oldman näyttelee Mankia vaivattoman oloisesti, vaikka rooli onkin kaikkea muuta kuin helppo. Oldman ei ole uransa aikana tehnyt ainuttakaan huonoa roolia, mutta esiintyy harvemmin mestarillisisissa elokuvissa. Hän tekee edelleen vähän väliä aivan kammottavia tusinaturauksia, vaikka voitti kolme vuotta sitten vihdoinkin Oscarin Synkin hetki -elokuvasta.

Mankista irtoaa hyvin todennäköisesti myös ehdokkuus.

Leffan on kuvannut Erik Messerschmidt, ja mukana on muitakin Fincherin luottomiehiä. Lavastuksesta vastaa Donald Graham Burt, leikkauksesta Kirk Baxter sekä musiikista jälleen Nine Inch Nailsin Trent Reznor ja Atticus Ross. Tiimityö toimii täysin suvereenisti.

Mankista saa sitä enemmän irti, mitä paremmin Citizen Kane -nippelitieto ja elokuvahistoria yleensäkin on hallussa. Elokuvasta voi silti nauttia ilmankin. Jos ja kun Mank kolahtaa, niin uskon ja toivon monien katsovan Citizen Kanen sen sadannen tai ensimmäisen kerran.

Mank on Fincheria leikkisimmillään, elokuva joka toimii todella monella tasolla. Suosittelen vain antautumaan upean ohjaajan, mahtavien näyttelijöiden ja kaikkien muiden leffan parissa intohimoisesti työskennelleiden taideteoksen vietäväksi. Mank on vuoden hienoimpia elokuvia, jonka taustoista löytyy kiinnostuneille lisätietoa trailerin alapuolelta.

MANK

”Kaikilla tasoilla erinomainen Mank on David Fincherin elokuvista omaperäisin.” 

Suositeltavaa lisälukemista ja katsottavaa, itse Citizen Kane -elokuvan lisäksi:

Muropaketin uusimmat