Arvostelu: Taikuritarina Suuri puhallus ansaitsee rumimman mahdollisen tuomion

Ensi-ilta: 19.7.2013
Alkuperäisnimi: Now You See Me
Ohjaaja: Louis Leterrier
Käsikirjoittaja: Ed Solomon, Boaz Yakin & Edward Ricourt
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Mark Ruffalo, Michael Caine, Isla Fisher, Morgan Freeman, Woody Harrelson & Dave Franco
Pituus: 115 minuuttia
Ikäraja: K12
Arvostelija: Aki Lehti

Näyttelijä Morgan Freeman nukahti kesken suoran Suuri puhallus -elokuvaan liittyvän tv-haastattelun. Dome.fi:n kriitikko melkein nukahti kesken Suuri puhallus -elokuvan.

Se vaatii jo jonkinlaista taikuutta, että pankkiryöstöjä elävän yleisön edessä tekevästä taikuriporukasta kertovasta elokuvasta saa tehtyä näin perhanan tylsän. Näyttelijäntyö, ohjaus ja kameratyöskentely ovat perusvarmaa laatua. Suuren puhalluksen vika löytyykin mukanokkelasta käsikirjoituksesta, jonka yllättävät juonenkäänteet ovat paitsi täysin järjettömiä, myös ennalta arvattavia. Logiikkaa leffasta on turha etsiä

Suuren puhalluksen perusjuoni on yksinkertainen. Neljän illuusionistin ja taikurin tiimi järjestää esityksiä elävän yleisön edessä, joissa he murtautuvat pankkiholveihin vaikka toisella puolella maapalloa ja jakavat rahat katsojille.

Jesse Eisenbergin, Isla Fisherin, Woody Harrelsonin ja Dave Francon The Four Horsemen -silmänkääntäjätiimin kemiat pelaavat hyvin yhteen. Mark Ruffalo, joka jahtaa joukkiota järjettömällä vimmalla, on myös oiva valinta FBI-agentti Dylan Rhodesin rooliin. Se, mikä häntä motivoi mielipuoliseen metsästykseen, jää vähän epäselväksi. Kunnon motiivia kohkaukselle ei tunnu olevan. Michael Caine on takapiru taikuriporukalle ja Morgan Freeman puolestaan esittää entistä maagikkoa joka yrittää jeesata ryhmän nappaamisessa. Molemmat veteraaninäyttelijät tuhlaavat vain aikaansa tässä keskinkertaisuudessa. Freemanin nukahtaminen kesken televisiohaastattelun taitaa kertoa siitä, kuinka tyytyväinen hän itse on lopputulokseen.

Suuren puhalluksen suurin ongelma on väkisin mukaan ängetyt yllätykset ja juonenkäänteet, joissa ei ole päätä eikä häntää. Jos elokuvaan halua tunkea twistejä, niin niiden pitäisi palvella suurempaa tarkoitusta, eikä olla leffassa vain niiden itsensä takia. Jokainen omilla aivoillaan edes jotenkin ajattelemaan kykenevä arvaa muka niin nerokkaan loppuratkaisun jo varhaisessa vaiheessa. Jopa Dome.fi:n kriitikko, jonka silmät meinasivat tosiaan mennä kiinni useaan kertaan elokuvan aikana.

Myöskään taikatemppujen tekeminen valkokankaalla ei ole kovin mielenkiintoista. Elokuvat itsessään ovat jo silmänkääntötemppuja, joten vaikka taika olisi kuinka hieno, niin sen aikaansaama reaktio on lähinnä hymähdys. Suuri puhallus päättää vielä selittää, kuinka taiat tehdään ja se vie niistä viimeisenkin hohdon.

Hahmojen kohtalot eivät kiinnostaa lainkaan. Katsojalle on ihan sama, saako agentti taikurit kiinni vai ei. Kuka lopulta onkaan pahis ja kuka hyvis on myös aivan yhdentekevää. Suuri puhallus saa rumimman mahdollisen tuomion: se on ihan kiva elokuva. Leffa, joka ei hetkauta suuntaan tai toiseen. Vallan passeli jännäri katsottavaksi toisella silmällä sohvalla löhöten sunnuntai-iltapäivänä. Teatteriin ei tämän takia kannata raahautua.