Arvostelu: Vallan kääntöpuoli on turhankin jämäkkä poliittinen jännäri

Alkuperäisnimi: The Ides of March
Ensi-ilta: 20.1.2012
Ohjaaja: George Clooney
Käsikirjoittaja: George Clooney, Grant Heslov ja Beau Willimon
Pääosissa: George Clooney, Paul Giamatti, Ryan Gosling, Evan Rachel Wood, Marisa Tomei, Philip Seymour Hoffman 
Elokuvan pituus: 101 minuuttia
Ikäraja: K7
Elokuvan kotisivu: www.sonypictures.com/homevideo/theidesofmarch/

George Clooney on näyttelijänä sekä vakavikko että veitikka. Ohjaajana häntä tuntuvat kuitenkin kiinnostavan lähinnä ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat elokuvat eli aikuisille suunnatut draamat, joita Hollywoodissa tehtiin vielä 1970-luvulla. Niissä Suuret Näyttelijät™ kohtaavat Realistisen Elokuvan™ ja puhutaan Tärkeistä Aiheista™.

Kriitikko Jaime N. Christley kutsui genren 2000-luvun ilmentymää uusvakavaksi elokuvaksi ja nimesi tyylilajin alkupisteeksi Michael Mannin The Insider – sisäpiirissä. Samalle jatkumolle mahtuvat Clooneyn ohjauksista Salaisen agentin tunnustukset, Good Night, and Good Luck sekä tämä uutukainen eli Vallan kääntöpuoli. 

Käydäänpä uusvakavan elokuvien ominaispiirteiden tarkistuslista läpi käänteisessä järjestyksessä, eli ensin aihe. Yhdysvaltain demokraattinen puolue on valitsemassa seuraavaa presidenttiehdokastaan esivaalilla. Vahvin kandidaatti on Pennsylvanian kuvernööri Mike Morris (Clooney). Hänen palkkalistoillaan huhkivat lahjakkaat viestintäpäällikkö Stephen Meyers (Gosling) ja kampanjapäällikkö Paul Zara (Hoffman).

Kaikki tuntuu menevän hyvin, kunnes yllättävä takaisku vaarantaa jo varmalta näyttäneen ehdokkuuden. Luottamus ja petokset, ammattitaito vastaan sattuma, yksityinen etu ja yleinen etu – samoista teemoista väännettiin 1970-luvulla mm. Valtapelissä ja pari vuosikymmentä myöhemmin Häntä heiluttaa koiraa sekä Päävärit-leffoissa. Pohjalla on Beau Willimonin näytelmä, josta hän yhdessä Clooneyn ja Grant Heslov’n kanssa sovitti elokuvakäsikirjoituksen.

Toisena on elokuvan hillitty ilmiasu, joka korostaa miten vakavista asioista tässä on kyse. Musiikki ei pauhaa, näyttelijät saavat tilaa eikä Phedon Papamichaelin Cinemascope-kuvaa tallentava kamera vispaa käsivaralla. Kerronta haluaa liueta pois tieltä, jotta katsojan täysi huomio keskittyisi näyttelijöihin, jotka ovatkin vaikuttavia. Ryan Gosling on nousujohteista uraa rakentava viestintäpäällikkö, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Hänen pokkansa ei petä, vaikka hän puhuisi itsensä pussiin. Philip Seymour Hoffman, kilpailevan ehdokkaan kampanjapäällikkö Paul Giamatti ja toimittaja Marisa Tomei ovat – hyvällä tavalla – veteraaneja,  joiden keskinäistä valtakamppailua on ilo katsoa. 

Takapiruna vaanii George Clooney, joka hurmaa kaikilta sukat jalasta, kuten aina. Pehmeä ääni, vakaa katse, viekoitteleva hymy – kerta kaikkiaan täydellinen paketti. Clooney on muuten siitä harvinainen näyttelijä, että hän  onnistuu halutessaan kääntämään viehätysvoimansa myös täydelliseksi parodiaksi itsestään (ks. Voi veljet missä lienet? tai Vuohia tuijottavat miehet). Nyt sitä ei kuitenkaan tarvita.

Mutta, mutta, mutta. Johtuneeko sitten uusvakavasta tyylilajista, että Vallan kääntöpuoli tuntuu yrittävän hieman liikaa? Elokuva on jotenkin niin pirun itsetietoinen, ettei siihen mahdu minkäänlaista säröä tai poikkeamaa. Kaikki menee täsmälleen esikuvien mukaan, eikä mitään todellista yllätystä mahdu mukaan. En tarkoita, etteikö elokuvan juoni olisi jännittävä ja tyylikkäästi kerrottu, mutta jotenkin vain… jotain siitä puuttuu.

Enkä tarkoita, että sen pitäisi olla vaikkapa faktuaalisesti tarkempi. Tapahtumille löytyy malli Yhdysvaltain lähihistoriasta, mutta nimien mainitseminen pilaisi yllätyksen. Sitä paitsi elokuvan vetovoima ei ole sen dokumentaarisuudessa tai sen puutteessa. Onpa vain niin, että maailman vaikutusvaltaisimman miehen valitsemiseen liittyvässä prosessissa on monta hyvää paikkaa dramaattiselle tarinalle.

Ehkä helpottaisi, jos Vallan kääntöpuolta ajattelisi genre-elokuvana. Eihän niiltäkään ole tapana vaatia täydellistä uudistumista. Riittää, että perusteet ovat kunnossa ja osaset on kursittu kasaan huolella. Sellainen elokuva tämäkin on.

Teksti: Olli Sulopuisto