Arvostelu: Herra Popper ja pingviinit viihdyttää koko perhettä lintupieruin

Alkuperäisnimi: Mr Popper’s Penguins
Ensi-ilta: 29.7.2011
Ohjaaja: Mark Waters
Käsikirjoittaja: Sean Anders, John Morris ja Jared Stern
Pääosissa: Jim Carrey, Carla Gugino, Angela Lansbury / Antti L. J. Pääkkönen, Katja Aakkula
Elokuvan pituus: 96 minuuttia / 1 h 36 min
Ikäraja: sallittu
Elokuvan kotisivu: www.popperspenguins.com

Kysymys: kuinka hauskaa on, kun pingviini pieree tahi kakkaa Jim Carreyn päälle? Mikäli vastaus on ”erittäin” tai vaikka ”melkoisen”, kannattaa mennä katsomaan Herra Popper ja pingviinit. Toki siinä on paljon muutakin kuin ilmavaivaisia siivekkäitä, mutta nyt puhutaan ydinasioista.

Spekuloidaanpa hieman. Megatähdeksi 1990-luvulla paisunut Jim Carrey on sittemmin tippunut lähemmäs tavallisten kuolevaisten tasoa. Viime vuonna hänestä tuli isoisä ja ensi vuonna mittariin tulee täyteen 50 vuotta. On siis likimain täydellinen hetki tehdä elokuva, jonka voi katsoa yhdessä lapsenlapsen kanssa.

Herra Popper ja pingviinit on siis koko perheen elokuva ilmaisun täydessä merkityksessä. Carrey esittää herra Popperia, joka kasvoi käytännöllisesti katsoen ilman isää, tämä kun oli aina tutkimusmatkalla jossain päin maailmaa. Aikuistuttuaan Popperista on tullut häikäilemätön kiinteistökauppias, jonka urainto on johtanut avioeroon ja lasten yhteishuoltajuuteen.

Kunnes sitten eräänä päivänä hänen hienon newyorkilaisen asuntonsa ovelle toimitetaan rahtilaatikko, josta putkahtaa esiin pingviini. Ei täytetty koriste, vaan elävä ja varsin eloisa veikkonen. Pari väärinkäsitystä lisää, ja pian kokonainen pesue lentotaidottomia etelänavan asukkeja hyörii Potterin nurkissa. Lapset ihastuvat niihin, mutta työ kärsii. Mitenköhän miehen käy?

Toisin kuin voisi ehkä luulla, Herra Popper ja pingviinit ei ole täynnä fyysistä komediaa. Toki Carrey ajoittain kekkuloi edestakaisin lintujen kanssa, mutta pääpaino ei ole linnunkakkaan liukastelemisessa, vaan rikkoutuneen perheen ehjäämisessä. Pingviinien toilailut on muuten pitkälti tehty tietokoneella ja jälki on aikasta vakuuttavaa. Mitä nyt amerikkalaisten keinolumi näyttää tyhmältä kuten aina.

Näin sattumoisin elokuvan suomeksi dubatun version, joka ei ollut ollenkaan niin pölhö kuin voisi kuvitella. Antti L. J. Pääkkönen ansaitsee kunnioitusta jo ihan siitä, että on uskaltaunut niinkin tunnistettavan esiintyjän kuin Jim Carreyn ääneksi, eikä suoritus edes ole lainkaan hullumpi. Jokin dubbauksen yleisessä soundissa (sama tylsä kaiku kaikkialla?) pisti korvaan, mutta se on eri asia.

Voisin kuvitella, että linnuista ja lintujen ulosteista sopivasti innostuneiden lasten kanssa Herra Popper ja pingviinit olisi ihan passelia viihdettä. Minä, tylsämielinen aikuinen, en jaksanut siitä oikein innostua. Eniten jäin miettimään sitä, että jos pingviineillä on muiden lintujen tavoin kloaakki, niin voiko niiden ulosteita edes nimittää kakaksi? Eikös pitäisi puhua pissan ja kakan sekoituksesta? Oli mitä oli, sitä lentää Jim Carreyn naamalle.

Arvostelija: Olli Sulopuisto