Christopher Nolanin uudesta elokuvasta ei paljoa tiedetä, mutta pian sitä vilautetaan IMAX-saleissa ainakin USA:ssa

28.11.2019 18:00 | Muropaketin toimitus

Christopher Nolanin ohjaama ja käsikirjoittama Tenet julkaistaan ensi kesänä.

Christopher Nolanin elokuvat ovat aina odotettuja tapauksia. Hänen seuraava elokuvansa kantaa nimeä Tenet ja se saa ensi-iltansa 17. heinäkuuta, mutta paljon sen enempää elokuvasta ei olekaan julkistettu.

Coming Soonin uutisen mukaan hiljaisuus on vihdoin päättymässä ja salaisuuksien esirippu elokuvan edessä rakoilemassa. Tenetistä julkaistaan ainakin Yhdysvalloissa ennen joulua IMAX-teattereihin suunnattu prologi. Uutisessa arvellaan, että Tenet: Prologue saatettaisiin julkaista Star Wars: The Rise of Skywalkerin ensi-illassa 20. joulukuuta.

Tenetin kerrotaan olevan seitsemälle mantereelle ulottuva vakoilujännäri, jonka keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa John David Washington (BlackKklansman), Robert Pattinson (Lighthouse), Elizabeth Debicki (The Night Manager), Aaron Taylor-Johnson (Kick-Ass), Michael Caine (The Dark Knight Rises) ja Kenneth Branagh (Dunkirk).

Suomen ensi-iltapäivä ei ole vielä tiedossa.

Muropaketin uusimmat