UUSIMMAT

Daniel Craigin ja Rian Johnsonin Veitset esiin -elokuva saanee jatko-osan jo ensi vuonna

07.01.2020 09:55 | Muropaketin toimitus

Veitset esiin -jatko-osa keskittyy Daniel Craigin hahmoon.

Kriitikoilta kehut keränneen ja hitiksi muodustuneen Knives Out – Veitset esiin -elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson kertoi The Hollywood Reporterille työstävänsä leffalle jo jatko-osaa.

Hän paljastaa kakkososan keskittyvän Daniel Craigin esittämään Benoit Blanc -hahmoon ja hänen murhatutkimuksiinsa. Johnson toivoo saavansa jatkon valmiiksi mahdollisimman pian, parhaassa tapauksessa jo ensi vuonna. Elokuvan tuottaja Ram Bergman kertoo Craigin olevan innoissaan jatkosta, sillä hänellä oli ilmeisen hauskaa ensimmäisen osan kuvauksissa. Craig on näillä näkymin ainoa paluun tekevä ensimmäisen elokuvan näyttelijäkaartista.

40 miljoonan dollarin budjetilla tehty Knives Out sai ensi-iltansa marraskuun lopussa ja se on tahkonut lipputuloja jo noin 240 miljoonaa dollaria. Myös The Last Jedista tuttu Johnson työstää edelleen myös uusia Star Wars -elokuvia.

Muropaketin uusimmat