Eddie Murphy tajusi itsekin tekevänsä paskoja elokuvia, ja lopetti siksi näyttelemisen

09.03.2021 09:00 | Muropaketin toimitus

Eddie Murphy kahmi pystejä Razzies-gaalassa, jossa palkitaan huonoimmat leffat.

Eddie Murphy piti ehkä ihan syystäkin usean vuoden tauon näyttelemisestä, sillä hän esiintyi vuosien 2013 ja 2018 välillä vain yhdessä elokuvassa, eli vuoden 2016 Mr Church -leffassa.

Syynä oli Marc Maronin WTF -podcastissa vierailleen Murphyn mukaan se, että hän tajusi itsekin tekevänsä kehnoja elokuvia.

– Tein paskaleffoja. Ne antavat minulle Razzie-palkintoja, ei tämä paska ole enää hauskaa, Murphy sanoo.

Razzies-palkinnot myönnetään vuosittain huonoimmille elokuville. Ennen taukoaan Murphy oli ollut ehdolla yhdeksän kertaa ja voittanut kolmesti. Ekdokkuuksia ja voittoja tuli muun muassa elokuvista Norbit, The Adventures of Pluto Nash ja Meet Dave.

Vuonna 2010 hänelle myönnettiin myös vuosikymmenen kehnoimman näyttelijän palkinto.

– Paskiaiset antoivat minulle jopa ”huonoin näyttelijä koskaan” -pystin. Siinä vaiheessa tajusin, että on aika pitää tauko, hän jatkaa.

Murphy teki komean paluun vuonna 2019 mainiolla Dolemite is My Name -elokuvalla. Viime perjantaina ensi-iltansa sai Amazon Prime Videossa Prinssille morsian 2, eli Coming 2 America -elokuva, joka lytättiin Muropaketin arviossa. Siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Coming 2 America tuntuu siltä kuin se olisi ohjattu tekemällä vain muutama muutos alkuperäiselokuvan kässäriin. PG-13-ikärajan elokuvasta uupuu oikeastaan kaikki ensimmäisen leffan hauskat törkeydet. Poissa on niin härski kielenkäyttö kuin alastomuus. Ne poistamalla jäljelle jää vain kehnompi versio alkuperäisestä Prinssille morsian -elokuvasta, joka pelaa pelkällä nostalgialla.”

Arvostelu | Eddie Murphyn Coming 2 America on kuin vesitetty uusintaversio ensimmäisestä Prinssille morsian -elokuvasta

Muropaketin uusimmat