Wonder Woman oli alkujaan sidontaleikkien ja kinkkiseksin ylipapitar – Tämä puoli hahmosta on elokuvissa liki täysin unohdettu

Wonder Womanin kehitti psykologi, joka halusi sekä sitoa että vapauttaa naisen. Hän uskoi matriarkaatin voittoon.

Supersankareissa on jotain outoa. Ne ovat fantasiahahmoina jotenkin loukattuja. Niitä synnytetään psykologisiin tarpeisiin. Sankarit ovat joko ylivertaisia superihmisiä tai sitten kovasti kolhittuja varjon olentoja. Kummatkaan eivät ole aivan kunnossa. Ei edes Wonder Woman.

Vanha sääntö sanoo, että Marvelin sankarit ovat aika sekaisin. Ihmeneloset säteilytetty riitaisa perhe. Hämähäkkimies on toimeentulon ja naisten kanssa vaikeuksiin joutuva teini. Hulk on hirviö. Iron Man on sairas. Ryhmä-X on friikkien klaani.

DC Comicsin sankarit eivät ole yhtään paremmassa kuosissa, vaikka niin joskus esitetään. Superman on äärimmäinen Maahan-muuttaja ja maailman yksinäisin olento edustamassa juutalaispoikien identiteettituskaa sopeutumishalun ja erilaisuuden esillepanon ristipaineissa.
Batman on orpo piruparka, joka otti eläimen hahmon kostonsa välineeksi. Tyyppi hankki nopeasti yhteiskuntakelpoisuuden ennen kuin kadotti sen uudestaan psykopatologiansa myrskyissä.

Wonder Woman, nyt kahden elokuvan vetonaula DC-linjalle ja Warnerille, on selvästikin valoisampi ja ehyempi tapaus, eikö? No ei oikeastaan. Tosin kasariviihteellisesti aerobiccaava nahka-asuinen lassonainen ei kovin paljon muistele juuriaan sidontaleikkien ja kinkkiseksin ylipapittarena. Naisten vapautumisen filosofiakin on muuttunut tyttöjen väliseksi silmäniskuksi.

Varokaa professori Miehekästä

Harvardin yliopistossa vaikuttanut William Moulton Marston oli erikoinen tapaus jopa psykologiksi. Pöllölasien takaa maailmaa katsellut akateemikko tahtoi alistua vahvalle naiselle ja silti sitoa alistajansa. Nörttikeikari kantoi ison takkinsa taskussa viskilekaa. Hän oli tuomassa Amerikkaan sekä bondage-sidontaleikkien alakulttuuria että feminismiä. Hänen keksintönsä oli vahva rauhanpuolustaja ja miesten lassottaja Wonder Woman.

Teini-ikäisenä Marston harkitsi itsemurhaa, koska opettaja oli sanonut, ettei historiasta voi tietää mitään varmaa. Ottaahan se kuupasta.
Yliopistossa tämä filosofiasta kiinnostunut mutta puoliväkisin psykologiaan suuntautunut nuori nero hämmästyi. Naisilta oli pääsy kielletty kampusalueelle. He eivät saaneet opiskella yliopistossa.

Vuosia myöhemmin Marston keksi yhdessä vaimonsa kanssa valheenpaljastuslaitteen prototyypin. Sitten hän keksi sirkeän amatsoniprinsessan sarjakuviin, joiden oli määrä opettaa miehiä tai pikemminkin poikia. Naisten on vapauduttava. Heidän on saatava oikeutensa.

Sarjakuvien Wonder Woman eli Diana Prince opiskelee hyvinkin Harvardia muistuttavassa yliopistossa. Yksi henkilökunnan jäsenistä on Professor Manly (”professori miehekäs”), jonka elämäntehtävä on naisasialiikkeen vastustaminen. Naisia vastusti ankaran hulluuden puhurilla myös tohtori Psyko: ”Naiset saavat kärsiä, ja minä vain nauran hah hah hah!”

Irti kahleista, nainen

William Moulton Marston oli feministi silloin kun sellainen oli etenkin miesten joukoissa hyvinkin epätavallista. Nyt ei ole. Miespoliitikot tunnustavat kilpaa olevansa feministejä. Mitä he sitten sillä ikinä tarkoittavatkaan.

Omalla alallaan eli psykologian uudessa, filosofiasta erkaantuneessa tieteessä Marston oppi, mitä oppi-isä William James oli kirjoittanut vuonna 1890: ihmisessä on kaksi puolta – julkinen, joka koostuu käytöksestä, ja sisäinen, joka on intohimojen summa. Kuin tätä etukäteen kuvittaakseen oli skotlantilainen kirjailija Robert Louis Stevenson julkaissut neljä vuotta aikaisemmin sopimattoman suosituksi tulleen pienoisromaaninsa Tohtori Jekyll & Mr. Hyde (1886). Se suomennettiin ensin kerran jo vuonna 1897. Tarina on filmattu lukuisia kertoja.
Marston muisti Jamesin opin, ja supersankareista sarjakuvia tehneet nuoret miehet tajusivat saman intuitiivisesti. Wonder Womanin salainen identiteetti on Diana Prince. Supermanilla on Clark Kent, ja Batmanilla on Bruce Wayne.

Supersankarit ovat oikeastaan nurinpäin käännettyjä ihmisiä. Heidän superhahmonsa on se intohimotuote. Siviiliminä on porvarillista esitystä, suoraan sanoen teeskentelyä.

Dr. Psycho sulkee Wonder Womanin (jaksossa Battle for Womanhood) kauheaan laboratorioonsa ja kahlitsee hänet. Marston itse työskenteli Harvardissa kokeellisen psykologian laboratoriossa. Kun hän päästi omat intohimonsa valloilleen sarjakuvien sivuilla, hän vapautti naiseuden kellarista, antoi hänelle ihmeelliset voimat antiikin mytologia avustuksella. Tiede ei ole ikinä päätynyt amatsonien kohdalla minkäänlaiseen selvitykseen vahvojen naisten matriarkaatin todellisuudesta, mutta se ei ole estänyt naistutkijoita pitämästä tarinoita tosina. Ja jos ne eivät vaikka olisikaan kirjaimellisesti tosia, ainakin ne ovat esikuvallisia ja symbolisia.

Suffragettien jäljillä

Nuori Marston vaikuttui brittiläisen suffragetin eli varhaisen naisasianaisen ja poliittisen aktivistin Emmeline Pankhurstin puheista kansankokouksissa. Amerikkalainen suffragettiliike alkoi jo 1800-luvulla, mutta pääsi vauhtiin 1900-luvun alussa. Se omaksui amatsonin symbolikseen. Jokainen nainen, joka halusi karata kotoa ja miesten vallasta ja mennä opiskelemaan, oli amatsoni. Hän oli kapinallinen, alistumaton ”uusi nainen”. Jo 1910-luvulla naisasianaista alettiin kutsua feministiksi. Sellainen katsoi eteenpäin eikä elätellyt unia alkuaikojen matriarkaalisessta, naisvaltaisesta, myyttimaasta. Nainen ei ollut lempeämpi ja huolehtivampi olento vaan ihminen, joka tarvitsi yhtäläiset oikeudet. Myös tasa-arvo perheessä, oikeus ehkäisyysn ja aborttiin kuuluivat kuvaan. Feminismin laidoilla jatkoi elämäänsä kuitenkin amatsoni–myytti.

Wonder Womanin tapaan myös William Moulton Marstonilla oli salainen identiteetti. Hän oli päivisin psykologi Harvardissa ja iltaisin naisten vapautuksesta unelmoiva sarjakuvantekijä.

Marstonin feministisestä vakaumuksesta tuskin ottaa pois mitään se, että tiukkaan trikooasuun, korkeakorkoisiin saappaisiin ja kultaiseen tiaraan pukeutunut, lihaksikas ja kaiken osaava sankaritar oli myös jonkinlaisten kinkkisten fantasioiden kohde, jumalattaren hahmoinen domina, muinaistarujen amatsoni nykyajassa. Hän näyttää miehille, kuka määrää ja missä sijaitsee se paljon puhuttu kaappi omalla paikallaan.

Toisaalta taas fantasia meni kumpaankin suuntaan. Ihmenainen sai ihmeen huomata olevansa kaikenlaisten psykotohtorien ja muiden miesten sitomana ainakin hetken aikaa kovin avuton.

Kukkia ja sidontaa

Psykologilla oli voimakas mielenkiinto hänen nuoruudessaan alakulttuurien kammioista esiin nousseeseen S/M-seksuaalisuuden eli sadomasokismiin ja siihen kuuluvaan sidontaleikkiin. Sen erityinen alalaji ilmoitetaan nykyään kirjaimilla D/s (Dominance/submission). Se kuuluu ilmiöön nimeltä BDSM, joka viittaa sidontaan, kurittamiseen, dominoimiseen ja alistumiseen perustuvaan, yhteisesti sovittuihin sääntöihin turvautuvaan seksuaalisiin leikkeihin.

Marstonin mielestä naiset haluavat alistamista. He eivät halua sitä yhteiskunnassa eivätkä väkivaltaisesti vaan leikillisesti. He sekä tarvitsevat kahleensa että vapautumisen niistä. Marston tarjosi sekä kukkia että sidontaa. Hän kertoi avoimesti, että hänen sarjakuvansa kuvasi tätä lievää sadomasokistista fantasiaa samalla kun ihmenaisen vapautuminen kahleista, siteista ja kenkun tohtorin ja muiden pahisten alistusvempeleistä kuvaa naisen vapautumista yhteiskunnassa.

Marston uskoi, että tulevaisuudessa naiset ottavat maailman haltuunsa. Luvassa on todellinen amatsonien kansakunta.

Wonder Woman sai alkunsa New Yorkin Greenwich Villagessa, boheemien taajamassa, jossa syntyi Heterodoxy-feministiryhmä. Siinä toimivat amerikkalaisen naisliikkeen pioneerit Ethel Byrne ja Margaret Sanger. He joutuivat tavan takaa vaikeuksiin esivallan kanssa. Noihin aikoihin populaari kirjallisuus innostui amatsoneista. Kirjat kuten Angel Island ja Herland kertoivat symbolisella tasolla tarinaa, joka edusti todellisen yhteiskunnallisen kamppailun voimia ja vastavoimia.

Boyette ja kolmiodraaa

Kun Ethel Byrne synnytti tyttärensä Oliven, kätilönä toimi feministikaverinsa Margaret Sanger. Olivesta kasvoi androgyyni nuori nainen, joka pukeutui miesten vaatteisiin ja leikkaisi hiuksensa lyhyiksi. Hän oli ”boyette”, poikatyttö.Ja hänellä oli hohtavat metalliset rannekkeet.

Näistä tuli Wonder Womanin tunnuksia.

Olive Byrne oli Marstonin assistentti. Hän – ja hänen ajatuksensa ehkäisystä ja naisten oikeuksista sekä vapaasta rakkaudesta – vaikutti paljon Marstoniin ja Wonder Womanin syntyyn. Margaret Sangerin kirja Woman Rebel (naiskapinallinen) teki sekin työtään taustalla. Wonder Woman oli yhteiskunnallisista kahleista vapauttavan feminismin, naisvoiman fantasioiden ja kinkkisestä seksuaalisuuden lapsi.
Marston oli jo ehtinyt toimia Hollywoodissa konsulttina psykologisissa asioissa, ja samaa hommaa hänelle tarjottiin sarjakuvan puolella. Mutta hän tekikin jotain paljon enemmän. Hän loi hahmon, joka elää nyt väkevämmin kuin kenties koskaan aikaisemmin.

Marstonilla oli vielä kolmaskin identiteetti, kaikkein salaisin. Hän eli yhteistaloudessa vaimonsa ja oman avustajansa kanssa. Kun Olive Byrne synnytti lapsen Marstonille, jälkimmäisen vaimo Elizabeth Holloway Marston hyväksyi sekä Oliven että tämän lapsen perheeseensä. Holloway sai luoda omaa uraansa. Marston sai pitää rakastajattarensa. Psykologiksi valmistunut Olive Byrne piti huolta perheen kaikista lapsista ja samalla myös Marstonin urasta ja julkisuudesta.

Olive, se todellinen Ihmenainen

Olive Byrne oli oikea ihmenainen. Hän toimitti ja osin kirjoitti Marstonin kirjan Emotions of Normal People, jossa ei puhuttu vain naisten vapautumisesta vaan myös homoseksuaalisuudesta, transvestismista, fetisismistä ja sadomasokismista.

Holloway kertoi myöhemmin, että kolmikko lapsineen sekä muine sukulaisine ja feminispiireineen valitsivat epäsovinnaisen elämäntavan. Kultti naisten seksuaalisesta voimasta yhdistyi poliittisiin tavoitteisiin. Marstonin ajatukset alistumisesta ja dominoimisesta määrittivät talossa sitä elämää, joka ei ollut näkyvissä kaikille.

”Hänellä oli outoja tapoja arvostaa naisia”, sanoi Supermin, Batmanin ja Wonder Womanin seikkailuja julkaisevan DC Comicsin päätoimittaja: ”Yksi ei koskaan ollut tarpeeksi.”

Vuonna 1928 Olive Byrne alkoi käyttää kullattuja metallisia rannekkeita. Vuonna 1937 Marston piti kuulun lehdistötilaisuutensa, jossa hän ennusti naisten ottavan koko maailmassa vallan. Sitten se tapahtuikin: sarjakuvissa. Vuonna 1938 aloitti seikkailunsa naispuolinen Tarzan, Sheena, viidakon kuningatar. Kaksi vuotta myöhemmin debytoi Amazona, ”mahtinainen”. Vuonna 1941 naisasianainen ja kuvittaja Tarpe Mills loi raivotarhahmon Missi Furyn.

Mutta missä on matriarkaatti

Marston päätti, että uuden naisen ja amatsonien tulevaisuuden valmistelu on aloitettava juuri tässä välineessä. Hän kirjoittaisi sarjakuvaseikkailut. Piirtäjille hän antoi ohjeen: sankarittaren tulee olla vahva kuin Superman, seksikäs kuin Miss Fury, puolipukeinen kuin Sheena ja isänmaallinen kuin Captain America. Vuosisadan alun feministiset utopiat, antiikin myytit, sadomasokismi, pin up -kulttuuri ja sarjakuvien yli-ihmiset sulautuivat. All-Stars Comics lehdessä syksyllä 1941 se sitten tapahtui. Ihmenainen ei tuonut mukanaan matriarkaatin kumousta, vaikka jotkut ovat näkevinään sellaista ympärillään akatemiassa ja politiikassa.

Faktaa ja fiktiota risteyttävä Professor Marston and the Wonder Women -elokuva löytyy Suomessa verkon vuokraamoiden valikoimista. Alla elokuvan traileri. Wonder Woman 1984 on juuri julkaistu HBO Nordicilla.

Lähteet:

Jill Lepore: The Secret History of Wonder Woman. Scribe 2014/2015.
Wonder Woman: The Golden Age Omnibus Vol. 1. DC Comics 2016.
Fredric Wertham: Seduction of the Innocents. Rinehart & Company 1954.