Elokuva-arvostelu: Crazy Heart

Alkuperäisnimi: Crazy Heart
Ohjaaja: Scott Cooper
Käsikirjoittaja: Scott Cooper
Pääosissa: Jeff Bridges, Maggie Gyllenhaal, Colin Farrell, Robert Duvall
Pituus: 114 minuuttia
Ikäraja: –
Kotisivu: www.foxsearchlight.com/crazyheart

Bad Blake säveltää, soittaa ja elää outlaw country -musiikkia. Pickupillaan Ameriikan perähikiöitä kiertävä kantrimuusikko nousee räkälän lavalle tukevasti humalassa, vetää hittibiisit ja sammuu sitten motellihuoneeseen. Hittibiisin kertosäkeessä hän laulaa ”Funny how fallin’ feels like flyin’ / For a little while”, ja siinähän se on kaikki.

Blakea esittää Jeff Bridges, joka sai roolistaan parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Kyseessä saattoi olla eräänlainen urapalkinto, mutta onneksi se sentään myönnettiin hyvästä elokuvasta, sillä Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenet ovat jakaneet kyseistä pystiä paljon vähäisemmistäkin ansioista (köh Departed köh). Bridges on helppo kuvitella Willie Nelsonin tai Johnny Cashin vierelle savuiseen takahuoneeseen, jossa kerrotaan viskinpolttamalla äänellä tarinoita kovista ajoista. Menneet vuodet näkyvät Blaken kasvoilla ja kävelyssä.

Hyvin tämä kestäisi katsomista ilman palkintojakin. Ohjaaja-käsikirjoittaja Scott Cooper on sovittanut Thomas Cobbin romaanista hyvällä tavalla amerikkalaisen elokuvan, jossa ei ole mitään erityisen mullistavaa, mutta ei myöskään läskiä luiden ympärillä.

Jokainen kohtaus kertoo samasta aiheesta: olemmeko menneisyyden vankeja vai vapaita muuttamaan itsemme? Tai kuten Blake sanansa asettelee, kun toimittaja tinkaa häneltä nimensä alkuperästä: ”I was born bad and I’ll stay bad till I die.” Lopussa miehen sana punnitaan, ja siihen voi reagoida ainakin kahdella tavalla. Minä hymyilin, tyttöystävä itki. Mene ja tiedä.

Vaikka Crazy Heart keskittyy Jeff Bridgesiin, sivuroolit eivät jää turhanpäiväisiksi. Jane eli Maggie Gyllenhaal on yhtä herkkä ja aeloisa kuin aina (jos ehkä aavistuksen kapeasti kirjoitetun oloinen) ja Blaken kaveri, baaria hoiteleva Robert Duvall on pirun charmantti äijänkäppyrä, vaikkei paljon mitään teekään. Ehkä iloisin yllätys on normaalisti ylitsevuotava Colin Farrell. joka tasapainoilee hienosti kiitollisuudenvelan ja hyväksikäytön välillä Tommy Sweetinä.

Blues Brothersissa esitetyn kuolemattoman määritelmän mukaan maailmassa on kahdenlaista musiikkia, mutta Crazy Heart pärjää ihan hyvin pelkällä countryllä. Fallin’ & Flyin’ sekä Oscar-palkittu nimibiisi The Weary Kind jäävät nimittäin päähän kertakuulemalta.