UUSIMMAT

Haastattelu | Ylpeästi suomalainen Alex Noyer saapuu Night Visionsiin ohjaamansa kauhuleffansa kanssa

30.11.2021 12:13 | Tuukka Hämäläinen

Muropaketti tavoitti Los Angelesissa uraa tekevän Alex Noyerin, joka esittelee ensimmäisen täyspitkän kauhuelokuvansa Night Visions -festivaalilla tällä viikolla. Noyerin matka ohjaajaksi ei ollut mikään suora tie, mutta nykyään hän ei enää muuta tahdokaan kuin tehdä elokuvia.

Night Visions: Maximum Comeback -festivaali valtaa tällä viikolla Helsingin elokuvateatterit ja kyydittää Suomeen myös joukon elokuvamaailman vieraita. Yksi heistä on ohjaaja-käsikirjoittaja Alex Noyer, jolla on nimestään huolimatta suomalaiset juuret.

Noyer on suomalais-ranskalainen ja puhuu sujuvaa suomea, vaikkei ole koskaan asunut Suomessa. Sen sijaan hän on elänyt muun muassa Englannissa ja tekee nykyään uraa Los Angelesissa.

– Kävin kyllä suorittamassa asepalveluksen Suomessa, Noyer nauraa. Olin merivoimissa.

– Olen aina kertomassa kaikille että olen suomalainen, ja olen ylpeä siitä. Koska en asu Suomessa, niin puhun Suomesta koko ajan, ja Suomen maine on kaikkialla aina hyvä.

Alex Noyer

Noyer on tähän mennessä tehnyt uraa kansainvälisenä ohjaajan, mutta seuraavaksi hänellä on tavoitteena saapua toiseen kotimaahansa tekemään elokuvaa.

– Haluan tehdä suomalaisen kauhuelokuvan, mutta englanniksi, koska se on tarkoitettu koko maailmalle. Toivottavasti pääsen kuvaamaan sen Suomessa ensi kesänä. Meillä on niin loistava maa, jossa voimme kuvata niin hulluja tarinoita, että haluan tehdä seuraavan elokuvan Suomessa.

Toisin kuin monet elokuvaohjaajat, ei Noyer aina tiennyt haluavansa ohjaajaksi. Hän perusti tuotantoyhtiönsä alun perin Englannissa ja toimi tuotantopuolella muun muassa markkinoinnissa ja musiikkivideoissa. Hiljalleen tuottaja ajautui dokumenttien pariin ja tuotti myös palkitun dokkarin 808 (2015), joka kertoo legendaarisen Roland TR-808 -rumpukoneen historiasta.

Rumpukoneesta syntyi myös idea, joka johti kauhuleffojen pariin.

– Siitä lähti obsessio rumpukoneisiin, mutta samaan aikaan halusin vaihtaa alaa dokkareista kauhuelokuviin. Joten aloin kirjoittaa ensimmäisiä kässäreitä, ja yhdessä niistä tapettiin ihminen rumpukoneella.

Ideasta versosi lyhyelokuva Conductor (2018), joka sai erinomaisen vastaanoton festareilla. Myös Night Visionsissa nähdyssä elokuvassa Duudsoneista tuttu Jukka Hildén tulee karusti uhratuksi mielikuvituksellisella rumpukoneviritelmällä.

Conductor herätti paljon kysymyksiä, joten Noyer päätyi laajentamaan projektia täyspitkäksi elokuvaksi.

– Katsojat kyselivät, kuka tuo murhaaja on ja mikä hänen stoorinsa on? Pitkä elokuva ei ole versio samasta tarinasta, vaan pikemminkin lyhytelokuvan inspiroima.

Lopputulos kantaa nimeä Sound of Violence (2021). Elokuva saa Suomessa ensiesityksensä tällä viikolla Night Visionsissa, ja myöhemmin se saapuu myös laajempaa teatterilevitykseen.

Sound of Violence perustuu kiehtovaan ideaan: Elokuvan päähenkilö Alexis (Jasmin Savoy Brown) alkaa jo nuorena tyttönä kokea väkivaltaan liittyvät äänet unenomaisina näkyinä. Hänestä tulee siis paitsi kokeellinen muusikko, myös murhaaja, joka yrittää taiteensa kautta päästä näihin erikoisiin mielentiloihinsa.

Elokuvan mieleenpainuvimpia hetkiä ovatkin kohtaukset, jossa mielikuvitukselliset valot ja värit kuvastavat Alexisin sisäistä kokemusta väkivallan hetkillä.

– Koko elokuva on kerrottu murhaajan puolelta. Ja kerron kaikille, että hän on taiteilija, ei murhaaja. Joten halusimme kertoa katsojille mikä Alexisin fiilis ja kokemus on.

Sound of Violence

Noyer ja tuottaja Hannu Aukia pohtivat etukäteen, miten he voisivat visuaalisesti kuvata päähenkilön kokemusmaailmaa. Näissä keskusteluissa päädyttiin synestesiaan, eli ilmiöön, jossa aistit sekoittuvat ihmisen kokemuksessa. Synesteetikko voi esimerkiksi juuri nähdä ääniä väreinä, mutta kokemukset ovat täysin yksilöllisiä, joten se tarjosi elokuvantekijöille ikkunan Alexisin maailmaan.

– Luin paljon synestesiasta, ja se on aivan uskomaton ilmiö. Mutta jokaisella on omanlaisensa versio siitä, joten totesimme että voimme rakentaa hahmolle omanlaisensa synestesian.

– Ehkä siksi että olen suomalainen, ensimmäinen ideani oli revontulet. Siitä se idea tuli, mutta tarvitsimme enemmän värejä, jotta voimme näyttää monenlaiset tunteet samaan aikaan: intensiivisesti punaiset ja keltaiset ja oranssit, mutta samaan aikaan siniset ja pinkit ja kaikki.

Visuaalisten efektien toteuttamisesta Noyer kiittelee kuvaaja Daphne Qin Wuta, joka osaa käyttää erikoisia valoja kuvauksissa.

– Saatoimme laittaa muutamat valot näyttelijä Jasminin ympärille ja sitten jälkikäteen lisätä digitaalisesti kaiken mitä on hänen edessään. Täytyy myös antaa kiitosta Hannulle, joka rakensi ne kaikki valot – minä pyydän aika paljon, mutta hän hoiti kaiken. Olen todella iloinen siitä, että lopputulos näyttää niin intensiiviseltä.

Sound of Violence

Noyerin mukaan Sound of Violencea oli vaikea tehdä suoraan tietyn lajityypin mukaan.

– Koska elokuvassa seurataan murhaajaa, joka on kuitenkin taiteilija, oli vaikea sanoa onko se slasheria vai jotain body horroria. Se on oikeasti aika kokeellinen, koska siinä on montaa tyyliä yhdessä.

– Muutamat elokuvat kyllä antoivat inspiraatiota, niin kuin American Psycho, Perfume ja Assassination Nation. Ja siellä on myös muutamia easter eggejä minulle tärkeisiin elokuviin, kuten Battle Royaleen ja Piinaan.

Tyylillisesti Noyer lainasi myös giallo-elokuvien estetiikasta.

– Rakastan sitä että nykyään kauhuelokuvissa on olemassa neo giallo -tyyli, jossa on paljon värejä ja visuaalista iloisuutta. Pitkän aikaa kauhussa kaikki oli vähän ankeaa, eikä värejä käytetty paljon. Mutta nyt meillä on neo giallo, mihin oma tyylini sopii erinomaisesti.

Koska Suomi on Noyerille läheinen, hän on riemuissaan tulossa esittelemään elokuvaansa Night Visionsiin. Mukana saapui myös päätähti Jasmin Savoy Brown, joka tunnetaan muun muassa The Leftovers -tv-sarjasta.

– Night Visions on aina ollut tukemassa meitä, ja festarin maine koko kauhumaailmassa on upea. Kaikki tietävät että se on mahtava festari. Ja minullekin se on mahtavaa koska se on Helsingissä, joten olen aina kuin tulossa kotiin.

LUE LISÄÄ: ”Harrastaa seksiä auton kanssa ja tulee raskaaksi…” – Katsaus tämän viikon Night Visions -festivaalin ohjelmistoon

Sound of Violence esitetään Night Visionsissa kahdessa näytöksessä: torstaina 2.12. klo. 18.00 Lasipalatsin Bio Rexissä ja sunnuntaina 5.12. Cinema Orionissa klo. 13.45. Elokuva saapuu myös Finnkinon teatterilevitykseen 17. joulukuuta.

Muropaketin uusimmat