UUSIMMAT

Lähes 10 000 vierasta keränneen Night Visionsin yleisöpalkinnon voittaja nähdään Suomen valkokankailla tammikuussa

27.11.2019 10:00 | Muropaketin toimitus

Viime viikolla Helsingissä järjestetty Night Visions -festivaali keräsi tällä kertaa kaiken kaikkiaan yli 9 000 kävijää.

Helsingin Kinopalatsissa esitettiin 39 pitkää elokuvaa ja joukko lyhytelokuvia yhteensä 66 näytöksessä.

Night Visions Audience Award -yleisöpalkinnon voitti festivaalin avajaiselokuva, Bong Joon-hon ohjaama Parasite (2019). Samainen elokuva nappasi aikaisemmin tänä vuonna Cannesin pääpalkinnon Kultaisen palmun.

Parasite saa laajemman ensi-iltansa Suomessa tammikuussa 2020.

Yleisöäänestyksessä hopeasijalle kohosi toimintakomedia Why Don’t You Just Die! (2018) ja kolmanneksi tshekkiläisen Václav Marhoulin mustavalkoinen holokaustikuvaus The Painted Bird (2019).

Night Visionsin katsotuin elokuva oli taiteilijanimellä Seth Ickerman toimivan ranskalaisen ohjaajakaksikon tieteisfantasia Blood Machines (2019).

Seuraava varsinainen Night Visions järjestetään Helsingissä 22.-26.4.2020.

Sitä ennen luvassa on Night Visions Turku, joka järjestetään jo kolmannen kerran kaksipäiväisenä 29-30.11.2019. Lauantaina 14.12.2019 on puolestaan vuorossa Helsingin Night Visionsin rääppiäiset, kun WHS Teatteri Unionin erikoisnäytöksissä esitetään joitakin marraskuussa valkokankaalla nähtyjä elokuvia.

Lisätietoa eri tapahtumista Night Visionsin kotisivuilla.

Muropaketin uusimmat