Uusimmat

Tänään tv:ssä: Gladiaattori-ohjaajan leffa, jota syytettiin rasismista – Syy? Liian vaaleaihoiset näyttelijät egyptiläisiä esittämässä

10.06.2019 07:04 Muropaketin toimitus

Ridley Scottin vuonna 2014 ohjaama Exodus: Gods and Kings nähdään Subilla tänään kello 21.00.

Raamatun kertomukseen pohjautuvassa eeppisessä toimintaseikkailussa uhmakas kapinallisjohtaja Mooses johdattaa satojentuhansien orjien joukon pakoon Egyptistä. Raivostunut faarao Ramses II ei kuitenkaan aio katsoa pakoa läpi sormien.

Exodus: Gods and Kingsin pääosia esittävät rooliinsa Monty Pythonia katsomalla valmistautunut Christian Bale, Joel Edgerton, John Turturro, Aaron Paul, María Valverde, Ben Kingsley ja Sigourney Weaver.

Vaikka Exodus sijoittuu Egyptiin, ovat sen pääosien näyttelijät perin vaaleahipiäistä porukkaa. Kuten arvata saattaa, asiasta syntyi viitisen vuotta sitten somekohu. Ohjaaja Ridley Scott puolusteli asiaa seuraavasti:

”En voi tehdä elokuvaa tällaisella budjetilla ja Espanjan verohelpotuksilla, ja kiinnittää sitten pääosaan Muhammed sitä-ja-sitä, joka on kotoisin tuolta-ja-tuolta. En yksinkertaisesti olisi saanut rahoitusta elokuvalle sen jälkeen. Niinpä emme edes harkinneet vaihtoehtoja”.

Pohjimmiltaan roolituksessa oli kyse siis rahasta, kuinkas muutenkaan.