Arvostelu The Monuments Men on mukavan erilainen sotaelokuva

Kuva: 2014. Twentieth Century Fox

Ensi-ilta: 28.2.2014
Alkuperäisnimi: The Monuments Men
Ohjaaja: George Clooney
Käsikirjoittaja: George Clooney & Grant Heslov
Pääosissa: George Clooney, Matt Damon, Bill Murray, Cate Blanchett, Jean Dujardin, John Goodman, Bob Balaban & Hugh Bonneville
Pituus: 119 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Epätavalliset sotilaat yrittävät saada natsien varastamat taideaarteet takaisin oikeille omistajilleen
Arvostelija: Aki Lehti

George Clooneyn kahdesta ensimmäisestä ohjaustyöstä huomasi, että hän oppi ohjaamisen taidon ystävältään Steven Soderberghilta. The Monuments Menin perusteella hän on tainnut unohtaa osan opeista.

Yhä parhaiten näyttelijänä tunnetun George Clooneyn viides ohjaustyö The Monuments Men on sovitus Robert M. Edselin samannimisestä kirjasta. Se perustuu tositapahtumiin ja kertoo toisen maailmansodan aikaisesta aarrejahdista.

Elokuvan pääosassa on normaalista poikkeava sotilasyksikkö, Monumenttimiehet, jolle Franklin D. Roosevelt antoi tehtäväksi lähteä Saksaan pelastamaan taideaarteita natsien käsistä ja palauttamaan ne omistajilleen. Korvaamattomat teokset olivat vihollislinjojen takana ja natsien oli käsketty tuhota ne.

The Monuments Men sijoittuu sodan loppupuolelle, aikaan jolloin Kolmas valtakunta oli jo romahtamassa. Draamakomedian hahmoina nähdään museonjohtaja, kuraattori ja taidehistorioitsija, arkkitehti ja muita taideasiantuntijoita. Hauskat hetket syntyvät siitä, etteivät nämä herrat eivät todellakaan ole mitään sotilaita.

The Monuments Menin näyttelijäkaarti koostuu taitavista konkareista; George Clooney, Matt Damon, Bill Murray, Cate Blanchett, Jean Dujardin, John Goodman, Bob Balaban ja Hugh Bonneville ovat kaikkia taitavia näyttelijöitä. Siksi onkin harmi, että leffa keskittyy lähinnä joukon johtajaan Frank Stokesiin (Clooney) ja James Grangeriin (Damon). Muitakin henkilöitä näytetään runsaasti, mutta he jäävät väkisinkin kahden pääosanesittäjän varjoon.

Useimmat hahmoista ovat melkeinpä karikatyyreja. Heidän taustojaan ei selitetä juuri lainkaan, ja tuntuu kummalliselta että miehet käyttäytyvät heti keskenään kuin parhaat ystävykset. He eivät kasva tai muutu elokuvan aikana lainkaan. Todellisuudessa vain Stokes ja Granger tunsivat toisensa, muut tiesivät toisensa vain niminä taidemaailmasta. Monumenttimiehiä oli yli sata, mutta ratkaisu keskittyä elokuvassa pieneen joukkoon on tietysti oikea.

The Monuments Men on mukavan erilainen sotaleffa. Vaikka sekin näyttää rintamalle joutuvien miehien koettelumukset ja kärsimykset, niin tällä kertaa hahmoihin samaistuu helposti, heille hurraa ja katsoja on helposti hyvien puolella. Saksalaiset esitetään joukon tulkkia lukuun ottamatta yksiulotteisina, äärimmäisinä pahiksina. Keski-ikäiset taideasiantuntijat koheltamassa rintamalla on hauskaa katsottavaa, mutta leffa hyppii vähän liian nopeasti synkän draaman ja kevyen komedian välillä. Sen suurin ongelma onkin leikkaus ja omituinen rytmitys.

The Monuments Men liikkuu kummallisen epäloogisesti hahmosta ja paikasta toiseen, aivan kuin tapahtumat esitettäisiin väärässä järjestyksessä. Tuntuu siltä että kyseessä on moka, eikä tietoinen ratkaisu, vaikka leikkaus on varmasti tarkkaan harkittu.

Elokuvan esittämä tärkein kysymys on tietysti se, että onko taide ihmishengen arvoinen ja kannattaako korvaamattomien teosten takia kuolla. Taiteen tuhoutuessa tuhoutuu ja katoaa myös osa ihmiskunnan historiaa ja saavutuksia. Elokuvan pääosassa onkin itse taide, ja silti sitä näytetään ihmeen vähän. Lavastus, erikoistehosteet ja puvustus näyttävät upean aidoilta.

Jim Bissellin lavasteet ja Phedon Papamichaelin kameratyöskentely oikeissa paikoissa ympäri Eurooppaa ovat elokuvan parhainta antia. Säveltäjä Alexandre Desplatin sinänsä ihan pätevää musiikkia käytetään taas liian kliseisesti kertomaan mitä katsojan tulisi tuntea tietyllä hetkellä. Leffanhan piti tulla teattereihin alun perin jo ennen joulua, mutta George Clooney sai suostuteltua studion julkaisemaan sen vasta helmikuussa, jotta tehosteita voitiin vielä hioa. Tämän takia se ei ehtinyt enää kisaamaan Oscareista.

Näyttelijäntyöstä ei juuri pahaa sanottavaa löydy. Erityisesti Bill Murray ja John Goodman jäävät mieleen, vaikka eivät teekään juuri muuta kuin esittävät itseään univormussa. Cate Blanchett on upea näyttelijätär, jolle soisi Oscarin suorituksestaan Woody Allenin Blue Jasminessa. Yhtä asiaa hän ei hallitse ja se on eri aksentit. Tällä kertaa hänen ranskalaisen hahmonsa englanti on omituinen sekoitus australialaisia ja ranskalaisia vaikutteita. Vähän väliä hän unohtaa sen kokonaan.

The Monuments Men on rankasta aiheestaan huolimatta hyvän mielen elokuva. Siinä on jotain kovin tv-elokuvamaista jättibudjetistaan huolimatta. Tuntuu kuin George Clooney olisi ohjaajana unohtanut suurimman osan mitä oppi ohjaamisesta Steven Soderberghilta. Hänen kaksi ensimmäistä ohjaustyötään olivat hienoja elokuvia, tämä ja edeltäjänsä Vallan kääntöpuoli taas valitettavan keskinkertaisia.

On harmillista, ettei Clooney onnistunut The Monuments Menin kohdalla tavoitteessaan. Hän kun on niitä harvoja nimiä Hollywoodissa, jotka ylipäänsä saavat megabudjetin kasaan tällaiseen aiheeseen. Toisessa maailmansodassa varastettua taidetta löytyy Saksasta edelleen vähän väliä. Mukavaa siis, että tällainen elokuva pääsee laajaan levitykseen kaikkien uusintaversioiden, köpöjen toimintaleffojen ja supersankareiden keskellä.