King Kong
Peter Jacksonin King Kong on taianomainen elokuva. Eräät väkevimmästä elokuvakokemuksistani ovat syntyneet lapsena televisiossa esitettyjen Johnny Weismüllerin Tarzan-elokuvien mustavalkoisessa hohteessa. Ne loihtivat eteeni eksoottisen maailman, joka oli samaan aikaan sekä kiehtova että pelottava. Verenhimoiset villieläimet, julmat alkuasukkaat ja viidakko jossa ihmishenki oli halpaa saivat pienen katsojan jokaisen molekyylinkin värähtelemän viidakkorumpujen tahtiin. Ja samalta tuntuu aikuisena kun katsoo King Kongia. Se on elokuva jonka ensimmäisen tunnin jälkeen suree, että jäljellä on vain kaksi.
King Kong on kolmetuntinen megaspektaakkeli joka uskaltaa tehdä omaperäisiäkin ratkaisuja, ja on silti yksi puhtaimmista genre-elokuvista mitä on kenties kuunaan tehty. Mammonaa on palanut kun elokuvaa on työstetty, mutta tämän elokuvan taika ei synny raharekkojen jonon pituudesta vaan Peter Jacksonin tinkimättömästä visiosta. On pelottavaa kuvitella minkälaisen King Kongin Hollywoodin tuotantokomitea olisi tehnyt: siinä olisi nokkelia lapsia, yhdistyvä ydinperhe ja joukko tiedemiehiä selittämässä katsojille miten tämä kaikki voisi olla oikeasti mahdollista. Mutta kiitos viidakon pakanajumalien meillä on katsottavana Jacksonin King Kong joka ei selitä tai vesitä vaan näyttää ja potkii tarinaa eteenpäin.
Rakenteellisesti elokuva on mitä yksinkertaisin; siinä on kolme näytöstä joista jokainen kestää aika lailla tasan tunnin. Ensin tehdään matkaa mystiselle saarelle, sitten seikkaillaan kadonneessa maailmassa ja palataan loppunäytöstä varten pula-ajan New Yorkiin. Lähdön ja laivamatkan pituus onkin yksi niistä elokuvan ratkaisuista joissa Jackson on ilmeisesti luottanut omaan vaistoonsa nopeasti toimintaan siirtyvän Hollywood-kaavan sijaan. Ja ratkaisu toimii, pitkä laivamatka luo katsojalle tunteen siitä, että nyt todella matkataan tunnetusta maailmasta jonnekin aivan muualle. Toinen mielenkiintoinen ratkaisu on dialogin vähyys – elokuva on kirjoitettu avainkohdiltaan lähes mykkäelokuvaksi. Mutta ikään kuin muistuttaakseen katsojia siitä, että elokuvan kirjoittanut tiimi; Peter Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens kykenevät luomaan myös säkenöivää dialogia, tarinan siirtymävaiheeseen on kirjoitettu laivan perämiehen ja laivapojan välille Joseph Conradia käsittelevä kihelmöivän hyvä vuoropuhelu.
Elokuva myös luo elokuvatehosteiden käytön uuden merkkipaalun. Kolmen Sormusten herran verran kestänyt Klonkun tuotekehittely on mahdollistanut häkellyttävän elävän ja ilmeikkään digigorillan luomisen. King Kong on niin orgaaninen lumehahmo, että sen kasvojen ja silmien ilmeiden varaan on uskallettu rakentaa monta elokuvan avainkohtausta. Ja mitä tulee tehosteisiin muuten, niin aina kun katsoja ajattelee, että okei, tässä tämä money shot nyt oli, Jackson vetää maton alta ja taikoo kuvaan tuplasti tai triplasti silmäkarkkia. Ja aina kun katsoja luulee hahmojen lopultakin hypänneen padasta kattilaan, he loikkaavatkin grilliin.
Koska kaikki tuntevat King Kongin tarinan, elokuvantekijällä on kaksi suurta haastetta joihin on kyettävä vastaamaan, jotta elokuva on onnistunut. Ensin on tietenkin kyettävä selittämään naisen ja jättiläisapinan välille koko- ja lajieroista huolimatta syttyvä rakkaus. Jackson piirtääkin elokuvan nimihenkilön ja kaapatun naisen välille eräänlaisen intensiivisen lemmikkisuhteen, varsinainen romantiikka kuitenkin leimahtaa lajitovereiden välillä. Toinen tarinan vaatima seikka on se, että viimeistään loppukohtauksessa katsojat on saatava King Kongin puolelle. Mutta se ei ole Jacksonille temppu eikä mikään, King Kong kun on elokuvan sankari jo Pääkallosaarelta alkaen.
Teksti: Henrik Laine / Nöjesguiden
Ohjaus: Peter Jackson. Pääosissa: Adrien Brody, Naomi Watts, Jack Black.
