Kirikou ja viidakon eläimet

17.09.2006 13:00 | Johanna Siik

Kirikou on pienen pieni afrikkalaispoika, joka tavattiin ensimmäisen kerran Kirikou ja paha noita –elokuvassa (1998). Senegalilaiseen kansanperinteeseen nojaava animaatio oli raikas tuulahdus disneyismin imperiumin hallitseman lastenelokuvakulttuurin keskellä ja tuotantomaakolmikko oli piristävän eurooppalainen. Toinen Kirikou-elokuva on kaavan toistossaan pettymys.

Tarina alkaa siitä, mihin edellinen seikkailu päättyi, sillä kertojana toimivan Isoisän mielestä kaikkea ei ole vielä kerrottu. Kirikou on selvinnyt Noidan juonesta hengissä ja sekös kyläläisiä ilahduttaa. Veden tulon varmistuttua kaikki alkavat muokata kasvimaata. Vastaistutetut vihannekset eivät ole kauaa kyläläisten ilona, sillä tuho pyyhkäisee kurpitsojen ja maissien yli yön aikana. Syyttävät sormet osoittavat Noitaan, mutta Kirikou selvittää neuvokkuudellaan todellisen syyllisen, palavasilmäisen hyeenan. Ongelman ratkettua Isoisä aloittaa uuden tarinan, johon liittyy siihenkin eräs eksoottinen eläin. Näin jatketaan loppuun saakka, jossa kohdataan Noita silmästä silmään.

Toista Kirikou-elokuvaa katsoessa pitäisi yrittää ymmärtää, että sen tarkoitus on kuvittaa kansan suussa kulkeneita opettavaisia kertomuksia. Yksittäisten tarinoiden moraaliset opetukset vesittyvät kuitenkin teatteriolosuhteissa, kun niitä laitetaan peräkkäin useampi. Päällimmäiseksi mieleen ei jää yhteisön puolesta toimiminen tai pyyteetön urheus, vaan tyhmääkin tyhmemmät aikuiset, joiden alkeellisen järkeilyn Kirikou kerta toisensa jälkeen osoittaa vääräksi. Auktoriteetin kumoamisen hyväksyminen kerta toisensa jälkeen tuskin on ollut tekijöiden tarkoitus, ellei sitten parempia yhteisöjä todellakin rakenneta lapsidiktaattoreiden johdolla.

Manu Dibangon ja Youssou N’Dourin jalan alle menevä musiikki siivittää tarinoita, mutta teemalaulun soidessa kolmatta kertaa aikuiskatsojan pinna on jo melko kireällä. Vähemmästäkin uskoisi, että Kirikou on ”pieni mutta ihmeellinen”, mutta laulu vain raikaa.

Toisto vähentää tällä kertaa tehoa. Pitkän elokuvan katkominen erillisiin tarinoihin varmasti takaa lapsen pysymisen penkissä loppuun asti, mutta kokonaisuutta ratkaisu ei palvele. Leffan rakenne antaakin odottaa tv-esitystä ja dvd-julkaisua. Oman olohuoneen lattialla lapsosten kun kelpaa temmeltää ja myötäelää energisen Kirikoun tarinoita, elokuvateattereissa tanssimista ei tiettävästi ole tähän päivään mennessä hyvällä katsottu.

Kirikou et les bêtes sauvages
Ranska 2005

Ohjaus Bénédicte Galup ja Michel Ocelot
Käsikirjoitus Philippe Andrieux, Bénédicte Galup, Marie Locatelli ja Michel Ocelot
Ääninä Akira Takaki, Tapani Perttu, Rinna Paatso, Antti Jaakola, Sari Moilanen

Kesto 80 min

Muropaketin uusimmat