Niko – Lentäjän poika (****)

08.10.2008 12:41 | Tatu Junni

Nyt on syytä riemunkiljahduksiin. Niko – Lentäjän poika on vallan mainio digianimaatio ja siinä ohessa myös yksi kaikkien aikojen parhaista jouluelokuvista, ellei jopa paras. Pienistä vajavaisuuksistaankin huolimatta elokuva on kelpo viihdettä, josta voi nauttia niin lapsi kuin aikuinen.

Poropoika Niko uskoo isänsä olevan yksi joulupukin kuuluisista lentävistä poroista. Isäänsä Niko ei ole koskaan tavannut, mutta haaveilee silti tämän tapaamisesta ja lentämään oppimisesta. Palatessaan omista salaisista lentoharjoituksistaan Niko johdattaa vahingossa kaikkien pelkäämän Mustan Suden kotilaumansa kimppuun. Hukkahyökkäyksen jälkeisessä sekasorrossa Niko päättää lähteä vaaralliselle matkalle halki Lapin erämaan etsiäkseen oikean isänsä ja tullakseen tämän kaltaiseksi lentäjäsankariksi…

Kansainvälisenä yhteistyönä toteutettu Niko – Lentäjän poika painii kovassa sarjassa, sillä digianimaatioalaa hallitseva Pixar puskee vuosi toisensa jälkeen teknisesti yhä taitavampia töitä valkokankaalle. Niko ei tietenkään yllä WALL-E:n tai Rottatouillen tasolle teknisessä osaamisessa tai resurssien määrässä, mutta kiitettävän komeaa työtä animaattorit ovat saaneet aikaiseksi elokuvan 6,1 miljoonan euron budjetilla. Etenkin lumisateen, valaistuksen ja Lapin maisemien luomisessa on onnistuttu hyvin, eivätkä vauhdikkaammatkaan kohtaukset aiheuta myötähäpeää. Nikon hienosta animaatiotuotannosta vastaa suomalainen Anima Vitae Studios, jonka ohella elokuvan tekemisessä olivat mukana myös eurooppalaiset animaatiotuotantoyhtiöt A. Film Tanskasta, Magma Films Irlannista sekä saksalainen Ulysses.

Teknisestä tasokkuudestaan huolimatta Niko – Lentäjän poika -elokuvan todelliset vahvuudet ovat kuitenkin hahmogalleria sekä juoni, joka ei ole yhtä sokerista ydinperhepaatosta kuin useimmissa piirretyissä. Tarinasta ja asetelmista löytyy särmää yllätykseksi asti. Enpä muista kovinkaan montaa jouluelokuvaa, joka kertoisi äpärävasasta ja Joulupukin kukasta kukkaan lentelevistä pornoporoista. Loppua kohden Niko – Lentäjän poika tosin äityy hieman turhankin alleviivaavaan ja lällyyn saarnaan uusioperheiden ja ystävyyden puolesta, mutta mitäpä tuosta, kun kerran hyvällä asialla ollaan.  

Nikon ääninäyttelijät tekevät laadukasta työtä – ainakin useimmat heistä. Nikon roolissa kuultava 12-vuotias Olli Jantunen jaksaa juuri ja juuri kantaa pääroolin läpi elokuvan, vaikka hössöttävä dialogi välillä käykin ärsyttämään. Dialogin sisällöstä ei kuitenkaan tätä Kansallisteatterinkin lavalta tuttua nuorukaista voi sättiä. Sama lässytyssyndrooma vaivaa myös Vuokko Hovatan lumikko Wilmaa, jonka lauluosuudet on laskettava ehdottomasti elokuvan heikoimpiin hetkiin. Onneksi Jantusen ja Hovatan rinnalla kuullaan myös Hannu-Pekka Björkmania (liito-orava Julius), Tommi Korpelaa (porolauman johtaja), Minttu Mustakalliota (turistikoira Essie) ja Vesa Vierikkoa (Musta Susi), jotka kaikki ovat ottaneet hahmonsa hyvin haltuun. Etenkin Björkman ja Mustakallio ovat rooleissaan aivan loistavia.

Niko – Lentäjän poika -elokuvan huumori on lempeää ja lapsiystävällistä. Joukkoon ei ole livahtanut esimerkiksi Pixarin ja Dreamworksin animaatioissa viliseviä aikuisille suunnattuja piilovitsejä tai viitteitä populaarikulttuurin muihin teoksiin. Tämä ei aikuiskatsojaa kuitenkaan haittaa. Oikeastaan on ihan miellyttävää katsella digianimaatiota, joka on suunnattu ensisijaisesti lapsille, eikä kumartele turhia aikuisten suuntaan. Nykyaikaisesta animaatiojäljestä huolimatta Niko onkin vanhanaikainen lasten seikkailuelokuva – ja ihan vain hyvässä mielessä.

kaista

 

PlusMiinusNolla

+ Komeampaa katseltavaa kuin odotinkaan
+ Ääninäyttelijöiden joukosta löytyy melkoisia helmiä
+ Hienoa että Suomessa tehdään muitakin elokuvia kuin sotafilmatisointeja ja levottomia
– Laulut ja Wilma

Lue myös: Haastattelussa digianimaatioporo Nikon tekijätiimi