Tähtisumua – Stardust (****)

05.10.2007 09:47 | Tatu Junni

Joulu lähestyy ja jo perinteeksi muodostuneiden fantasiaelokuvien suma saapuu samalla junalla. Sangen monet näistä rainoista perustuvat Taru Sormusten Herrasta –saagan tavoin kirjaan, koska sellainen on Hollywoodin tämän hetkinen buumi. Kirjallisesta lähteestä ammentaa ideansa myös perjantaina ensi-iltansa saava Tähtisumua – Stardust, joka pölhöstä nimestään huolimatta täyttää tehtävänsä oikein hyvin.

Stardust perustuu Porchesteristä kotoisin olevan Neil Gaimanin kirjoittamaan ja Charles Vessin kuvittamaan samannimiseen kirjaan, joka julkaistiin alunperin kymmenisen vuotta sitten. Suomeksi teos saatiin käännettyä vuosituhannen vaihteessa Tähtisumua -nimellä – tosin Vessin upeasta taiteesta riisuttuna versiona.

Stardust on sarjakuvien käsikirjoittajana (mm. Sandman) kannuksensa hankkineen Gaimanin toinen romaani. Kyseessä on puhdasoppinen satu noitineen, kuninkaineen ja – taivaalta tippuvine tähtineen, jotka paljastuvat naisiksi. Mikään kirjallisuushistorian merkkipaalu Stardust ei varsinaisesti ole, mutta tarjoaa silti viihdyttävää lukemista ja leikittelee nokkelasti tietyillä sadun konventioilla. Gaimanin kirjallisesta tuotannosta se on ehdottomasti eheimmästä päästä.

Toinen britti, Matthew Vaughn, on ohjannut Stardustista viehättävän vanhanaikaisen elokuvan, joka noudattaa kirjan juonta melko uskollisesti. Tiettyjä elementtejä on toki matkan varrella tippunut pois. Karsinta ei kuitenkaan ole ollut elokuvalle vahingoksi, sillä mistään Harry ”lue kirja niin tajuat tästä elokuvasta ehkä jotain” Potterista ei Stardustissa ole kyse.

Kirjaan verrattuna elokuvan juoni on kenties astetta kaavamaisempi, mutta käsikirjoittajat Vaughn ja Jane Goldman ovat silti saaneet muokattua käsikirjoituksesta tarpeeksi vauhdikkaan ja mielikuvitusrikkaan pitääkseen katsojan mielenkiinnon yllä. Tämä on yllättävää, sillä periaatteessa elokuva koostuu pitkälti erilaisista takaa-ajokohtauksista. Eri henkilöhahmoille on kuitenkin annettu sopivasti tilaa ja sopivan mittaisia kohtauksia. Lopuksi eri juonikuviot kudotaan vielä kirsikaksi kakun päälle hienosti yhteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Stardustin pääosassa nähdään melko statistiksi jäävä Charlie Cox, joka ei kuitenkaan herätä samanlaisia agressioita kuin Elijah Wood Sormusten Herran ensimmäisellä katselukerralla. Itseasiassa Coxin naaman unohtaa jo elokuvateatterin salista ulos astuttuaan, mutta silti nuorukainen saa Claire Danesin esittämän Yvainen kanssa vetävän parivaljakon aikaiseksi. Varsinaisen show’n varastavat kuitenkin Michelle Pfeifferin noitakuningatar Lamia, kinasteleva prinssijoukkio ja Robert De Niron mainio Kapteeni Shakespeare. De Niro tuo sivuosasuorituksellaan elokuvaan lämminhenkistä huumoria, eikä entinen kovanaama-Bobby selvästikään epäröi vanhoilla päivillään laittaa itseään likoon. Kirjaan nähden hahmon merkitys on tosin nostettu suhteettoman suureksi, ja lyhyemmälläkin esittelyllä Gaimanin suosikkikirjailijalta nimensä lainannut Shakespeare olisi päässyt oikeuksiinsa.

Stardust on viihdyttävä, vauhdikas ja paikoin jännittäväkin aikuisten satu, joka pesee jokaisen Kuninkaan paluun jälkeen ilmestyneen fantasiatonttuilun 5-0. Toki elokuvan ”sydän ratkaisee ja rakkaus on ehdotonta” –sanomaa olisi voinut alleviivata huomattavasti kapeakärkisemmällä kynällä, mutta mikäs satu se sellainen on, joka ei opetusta sisällä? Plussaa elokuvalle vielä tavasta kuvata naiset aktiivisina tekijöinä kiljuvien kinkkujen sijaan ja erikoistehosteiden hienostuneesta käytöstä.

kaista

 

Kävitkö jo katsomassa elokuvan ja kertojaääni kuulosti tutulta? Kyllä vain, Ian ”Gandalf” McKellenhän se siellä takapiruna höpötteli. Sen sijaan elokuvan musiikki ei ollut Howard Shoren vaan Ilan Eshkerin käsialaa, vaikka äänimaailma kovasti Sormusten Herran paikoin mieleen toikin.

Muropaketin uusimmat