The Pacifier

03.06.2005 00:00 | Muropaketin toimitus

Jos sieluttomalle ja teollisesti tuotetulle Hollywood-elokuvalle pitäisi löytää kasvot, ne kuuluisivat Tuttisoturille. Joskus kehityspalaverissa elokuva on saattanut näyttäytyä sympaattisena actionkomediana, jonka teemana on perheen tärkeys. Mikkihiiri-imperiumin käsittelyn jälkeen Tuttisoturi on oudon totalitaristinen teos, joka saarnaa niin kovan rakkauden, lasten väkivaltaisuuden kuin oman unelman tavoittelun puolesta. Yleensä se tekee kaiken tuon ja vähän päälle samassa hengenvedossa.

Pääosaa esittävä Vin Diesel on kovaakin kovempi erikoisjoukkojen sotilas, joka joutuu huolehtimaan tapetun tiedemiehen lapsista. Hoivasuhteesta tulee tietenkin molemminpuolinen. Siinä missä tunnevammainen sotilas oppii rakastamaan, lapset oppivat kuria ja itsekunnioitusta. Diesel on pyrkinyt kovasti toimintatähdeksi aikana, jolloin sellaiset eivät juuri selluloiditaivaalla tuiki. Tuttisoturi tuntuukin toisinnolta erään Kalifornian kuvernöörinä toimivan Arnoldin uravaiheesta, jolloin hän teki surkeasti toimintaa ja komediaa sotkevia tekeleitä. Mielenkiintoisinta Dieselissä on, että hän on julmasta ulkonäöstään huolimatta roolipelinörtti ja musikaalifani. Voisin veikata, että elokuvaan väkisin ympätty musikaalisivujuoni on itsensä Tuttisoturi-Dieselin ideasta lähtöisin.

Jos elokuvasta haluaa hakea jotain hyvää, niin yksi asia löytyy. Tuttisoturi voisi lähitulevaisuudessa nousta jopa kulttiasemaan. Kammottavaan näyttelemiseen yhdistetystä surkeasta juonesta ja kliseisestä dialogista syntynyt leffa nimittäin saattaa juuri ja juuri olla niin huono, että se on hyvä.

Teksti: Henrik Laine / Nöjesguiden

Muropaketin uusimmat