The X-Files: Usko koetuksella (**)

29.07.2008 12:28 Tatu Junni

Salaiset kansiot aukeavat jälleen, kun vuonna 2002 päättyneen menestyssarjan toinen valkokangasversio saapuu perjantaina teattereihin. Vuonna 1998 ilmestynyt X-Files: Taistelu tulevaisuudesta oli monen mielestä heikkotasoinen rahastus. Olisiko X-Files: Usko koetuksella -elokuvasta sen voittajaksi?

Varoitus: arvostelu sisältää elokuvan juonta koskevia spoilereita!

Jos jätetään laskuista Napakymppi – joka traumatisoi 1980-luvulla nuoren mieleni niin pahasti, että puhkean yhä itkuun aina kun näen kalapuikkoviikset tai huonoryhtisen pianistin – on The X-Files kaikista tv-sarjoista itselleni tärkein. 15-vuotiaana olin sarjasta niin innoissani, että katselin suosikkijaksoni (Duane Barry, D.P.O., The Field Where I Died, Little Green Men…) videolta vähintään kerran viikossa, tuhlasin vähät rahani kaljan sijaan Kukunorista tilattavaan oheistuotekrääsään ja jopa liityin Suomen Ufotutkijat ry:n kannattajajäseneksi.

Tiedän, tiedän… Ei tarvitse sanoa sitä ääneen…

Iän karttumisen ja sarjan tason laskiessa 90-luvun lopulla X-innostus kuitenkin hiipui, ja sarjan parista viimeisestä tuotantokaudesta en edelleenkään ole nähnyt kaikkia jaksoja. Vaikka Salaiset kansiot sulkeutuivat neljä tuotantokautta liian myöhään, on sarja ensimmäisten kausien uusintojen ja dvd-julkaisujen myötä onnistunut säilyttämään hyvän maineensa. Siksi onkin valitettavaa, että agenttipari Fox Mulder (David Duchovny) ja Dana Scully (Gillian Anderson) on nyt kaivettu haudasta vain, jotta heidän kasvoilleen voitaisiin sylkeä rasvainen ja visvainen räkäklimppi. X-Files: Usko koetuksella on nimittäin aika kammottava tekele, jota on vaikea uskoa sarjan luoneiden Chris Carterin ja Frank Spotnizin tekemäksi.

90-luvun kultavuosina Chris Carter ohjasi ja kirjoitti lähes kaikki ne The X-Filesin jaksot, joissa suuren humanoidi-invaasion ympärille käsikirjoitettu tarina eteni. Muissa jaksoissa vierailevat käsikirjoittajat esittelivät sitten Carterin valvovan katseen alla yksittäisiä huuhaa-tapauksia. Niissä agenttipari yleensä ajoi kalliilla autolla korpeen, tapasi paikallisen lainvalvojan ja tutki jotain, mihin Mulder uskoi ja Scully ei. Välillä juostiin pimeässä metsässä, puhuttiin kännykkään ja lopuksi jätettiin mysteeri ratkaisematta. Parhaimmillaan nämä tilkejaksot osuivat napakymppiin, mutta sarjan pääjuonen kannalta ne eivät tietenkään olleet kovinkaan mielenkiintoisia. Nyt Chris Carter on itse kirjoittanut tällaisen yhdentekevän tarinan ja ohjannut siitä elokuvan, joka on 106 minuutin mittaiseksi venytetty tusinajakso. 30 miljoonan dollarin budjetti on toki monta kertaa suurempi kuin yhteen jaksoon upotettu rahasumma, mutta resurssien kasvaessa sarjan sydän on kadonnut jonnekin setelitukkojen alle.

X-Files: Usko koetuksella –elokuvan tarinaa on suojeltu läpi produktion kynsin ja hampain. Se on ymmärrettävää, sillä jos katsojat tietäisivät millainen pannukakku elokuva on, vähenisi saliin saapuvien fanien määrä vähintäänkin puoleen. Usko koetuksella ei sisällä ennakkohuhuissa mainittuja ufoja, ei ihmissusia eikä oikeastaan mitään muitakaan herkullisia yliluonnollisia aineksia. Fanit joutuvat tyytymään yhteen meedioon ja venäläiseen lääkärilaumaan. Rankkuutta on haettu heittämällä hahmojen taustoihin mukaan vähän pedofiliaa ja homosuhteita Chris Carterin Millenium-sarjan tyyliin. Siinä kaikki. Olen pahoillani, jos paljastus pilasi elokuvanautintonne, mutta ei X-Files: Usko koetuksella mikään suuri nautinto ole muutenkaan. Se on kaavamainen, tv:n kuvakerrontaan nojaava ja juoneltaan tapahtumaköyhä rahastus, loukkaus sarjan vanhoja faneja kohtaan.

Chris Carter on ilmoittanut halunneensa tehdä uudesta The X-Filesista itsenäisen elokuvan, jonka katsoakseen ei tarvitse tuntea tv-sarjan yli vuosikymmenen takaisia tapahtumia. Siksi ufot ja humanoidit on jätetty kaappiin ja tilalle on nostettu Mulderin ja Scullyn suhde. Ratkaisu on ymmärrettävä, mutta Carter ei saa mitään irti elokuvansa selkärangasta. Draama on latteaa ja näyttelijät väsyneitä. Kohtaus toisensa jälkeen joudutaan kuuntelemaan Mulderin ja Scullyn kinastelua, ja etenkin Scullystä on kirjoitettu niin vastenmielinen ämmä, ettei hahmoa tunnista entisekseen. Selväksi täytteeksi laadittu sivujuoni Scullyn kuolevasta lapsipotilaasta on puolestaan niin paksua siirappia, että muidenkin kuin diabeetikkojen kannattaa varautua sokerishokkiin.

Mulderin ja Scullyn ohella elokuvassa nähdään maailman epäuskottavin FBI-agenttipari: Amanda Peetin aivokuollut pandasilmä ja Xzibitin yksi-ilmeinen yrmy. Kumpikin hahmo on niin turha elokuvan juonen kannalta, että pari luudanvarttakin olisi voinut korvata heidät. Viimeisestä samuraista tuttu Billy Connolly tekee kohtalaisen hyvän roolisuorituksen pedofiili-meediona, mutta muuten näyttelijöistä ei ole valkokangasta täyttämään. Oikeastaan David Duchovnyn Mulder on koko elokuvan ainoa mielenkiintoinen hahmo. Alun jälkeen kiinnostus häntäkin kohtaan kuitenkin katoaa, kun käsikirjoitus tappaa kaiken hahmossa tapahtuneen kehityksen. Juuri tämä on uuden X-Files -elokuvan ongelma: hahmot eivät ole kuudessa vuodessa kasvaneet juuri lainkaan. Kaikki muutokset ovat näennäisiä kuin Mulderin parta. Jopa sängyssä suudellessaan Mulder ja Scully kutsuvat toisiaan sukunimillä. Siinä on samanaikaisesti jotain koomista sekä perverssiä. Koska nämä karikatyyrit kasvavat aikuisiksi?

X-Files: Usko koetuksella on täynnä epäloogisia juonenkäänteitä, huonoa dialogia ja moneen kertaan nähtyjä helppoja ratkaisuja. Jos elokuvan pääosissa ei olisi Mulder ja Scully, ei Usko koetuksella olisi koskaan päässyt markettien dvd-hyllyjä laajempaan levitykseen. Elokuva ei ole jännittävä, pelottava tai edes järin nostalginen. Vanha fani hymähtää tyytyväisenä muutaman kerran, kun Mark Snow’n The X-Files Theme kajahtaa kaiuttimista, agenttien entinen pomo Skinner (Mitch Pileggi) piipahtaa vierailulla tai kun Mulder syö auringonkukansiemeniä ja heittelee kyniä kattoon, mutta siinä kaikki.

Toisin kuin toivottiin, X-Files: Usko koetuksella ei ole vanhojen sankarien kotiinpaluu tai lämmin nostalgiahetki valokuvakansion äärellä. Elokuva on kuolleen kaakin kaluun käymistä, silkkaa nekrofiliaa. Toivottavasti tämän tarpeettoman encoren jälkeen Mulder ja Scully saavat levätä rauhassa.

kaista

 

PlusMiinusNolla

– Täysin turha julkaisu, joka häviää jopa ensimmäiselle X-Files-elokuvalle
– Scully on ärsyttävämpi kuin koskaan, eikä katsoja jaksa kiinnostua hahmosta ollenkaan
– Elokuva ei saavuta sarjan henkeä kuin hetkittäin
+ Mulder

X-Files: Usko koetuksella (The X-Files: I Want To Believe)

2008

Ohjaaja:Chris Carter
Pääosissa: David Duchovny, Gillian Anderson, Amanda Peet, Billy Connolly & Xzibit
Käsikirjoitus: Frank Spotnitz ja Chris Carter
Pituus:106 minuuttia