UUSIMMAT

Traileri: Uusi Kingsman-elokuva on esiosa aiemmille leffoille

16.07.2019 07:59 | Muropaketin toimitus

Tammikuussa nähtävän agenttiseikkailun pääosassa on Ralph Fiennes.

Ohjaaja Matthew Vaughn pitää vuosi sitten antamansa lupauksen laajentaa Kingsman-elokuvien maailmaa, sillä tulossa on The King’s Man -niminen teos, josta 20th Century Fox on nyt julkaissut ensimmäisen trailerin, julisteen ja muutaman kuvan.

The King’s Man on esiosa kahdelle edelliselle elokuvalle, sijoittuen 1900-luvun alkuun. Pääosassa nähdään Ralph Fiennes ja mukana ovat myös muun muassa Gemma Arterton, Rhys Ifans, Matthew Goode, Tom Hollander, Harris Dickinson, Daniel Brühl, Djimon Hounsou ja Charles Dance.

Myös kahden edellisen elokuvan stooria jatkava Kingsman-elokuva on tekeillä. Sen kuvaukset alkavat ilmeisesti vuodenvaihteessa.

Alun perin nimellä The Great Game tunnettu The King’s Man saa ensi-iltansa 14. helmikuuta 2020.

Muropaketin uusimmat