Vuoden odotetuimmasta fantasiaelokuvasta julkaistiin uusia julisteita – The Green Knight nähdään syyskuussa

23.07.2021 17:00 | Muropaketin toimitus

Dev Patel tähdittää David Loweryn ohjamaa The Green Knight -fantasiaelokuvaa.

A24 on julkaissut uusia hahmojulisteita The Green Knight -fantasiaelokuvasta. Mainoslakanat on tehty kieli poskessa mukailemaan aikoinaan teini-ikäisille suunnatuissa lehdissä julkaistuja julisteita.

David Loweryn ohjaama elokuva perustuu Sir Gawain and The Green Knight -runoon ja sen pääosaa esittää Dev Patel.

Lowery toimii myös elokuvan käsikirjoittajana, leikkaajana ja tuottajana. Patelin lisäksi leffassa esiintyvät muun muassa Alicia Vikander, Joel Edgerton, Sarita Choudhury, Sean Harris, Kate Dickie, Barry Keoghan ja Ralph Ineson.

The Green Knight saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 30. heinäkuuta. Suomen teattereihin se saapuu vasta 10. syyskuuta. Virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien legendaa päivittävä, eeppinen ja visuaalisesti häikäisevä The Green Knight kertoo kuninkaan siskonpojan, sisukkaan Sir Gawainin (Dev Patel) tarinan. Gawain hyväksyy haasteen lyödä mystinen, jättimäinen ja nimensä mukaisesti vihreä ritari ”The Green Knight”, pelottava kummajainen, joka tekee miehistä miehiä. Matkalla Vihreän ritarin luo Gawain joutuu taistelemaan niin henkiolentojen, jättiläisten, varkaiden kuin juonittelijoidenkin kanssa, mutta lopulta hän ymmärtää taistelevansa ritarin kunniasta ja arvostaan perheen ja koko kuningaskunnan silmissä.