Uusimmat

Testissä Samsung Gear S2 Classic -älykello

10.02.2016 02:28 Juha Kokkonen

Samsung on yksi toistaiseksi melko tuoreen älykellobuumin pioneereista, sillä se julkaisi ensimmäisen Galaxy Gear -älykellonsa jo vajaa 2,5 vuotta sitten syksyllä 2013. Kun tarkastelee Galaxy Gearin teknisiä ominaisuuksia, saattaa huomata että älykellot ovat kehittyneet raudan osalta yllättävän vähän. Useimmat älykellot kärsivät myös edelleen samoista ongelmista – heikosta akunkestosta, rajoitetusta itsenäisestä toiminnasta sekä vajavaisesta sovellusvalikoimasta.

Ensimmäinen Galaxy Gear perustui vielä muokattuun Android-käyttöjärjestelmään, mutta vuoden 2014 helmikuussa julkaistu Galaxy Gear 2 vaihtoi käyttöjärjestelmän Samsungin omaan Tizeniin. Myöhemmin Samsung julkaisi Tizen-päivityksen myös alkuperäiseen Galaxy Geariin. Samsung onkin panostanut älykelloissa vahvasti omaan käyttöjärjestelmäänsä, vaikka yritys onkin julkaissut myös yhden Android Wear -kellon (Gear Live), ja tämä on huhujen mukaan myös hiertänyt Samsungin ja Googlen välejä.

Apple toi oman Watch-kellonsa markkinoille viime keväänä ja se piristi omalta osaltaan älykellomarkkinoita selvästi. Samsungin vuoden 2015 uutuusmallia saatiin odottaa varsin pitkään, sillä Gear S2:ksi ristitty laite julkaistiin vasta syyskuun alussa IFA-messuilla kolmena eri versiona. Täysin uutena ominaisuutena siitä löytyi pyöreä näyttö ensimmäistä kertaa Samsungin mallistossa. Käyttöjärjestelmäksi uutuuteen oli valittu tuttu oman talon tuote – Tizen OS – pyöreälle näytölle ja näyttöä ympäröivälle ohjausrenkaalle sopivaksi muokattuna.

gears2_0

Suomessa Samsung toi Gear S2 -kellot kauppoihin viime marraskuun alussa. Ulkonäöltään sporttisemman perusversion suositushinta on 349 euroa ja nahkarannekkeellisen Classic-version 399 euroa. 3G-yhteydellä varustettu versiota ei ole ainakaan toistaiseksi saatavilla Suomen markkinoilla. Alkaneen vuoden alkupäivinä CES-messuilla Samsung esitteli lisäksi ruusukullalla ja platinalla päällystetyt mallit Classic-versiosta, mutta niiden hinnasta tai saatavuudesta Suomessa ei ole tämän artikkelin julkaisuhetkellä tietoa. Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan Gear S2 maksaa Suomessa edullisimmillaan 349 euroa perusversiona ja 389 euroa Classic-versiona.

Tutustumme tässä artikkelissa Gear S2 Classicin fyysiseen toteutukseen, teknisiin ominaisuuksiin, Tizen-käyttöjärjestelmään sekä testijaksolla kerääntyneisiin käyttökokemuksiin.

gears2_1

Samsung toimittaa Gear S2:n pyöreässä sylinterimäisessä pakkauksessa, joka on valmistettu mustasta pahvista. Pakkauksessa ei ole kuvaa tuotteesta, vaan ainoastaan hopeankiiltoinen Gear S2 -teksti kannessa. Pakkauksen sisällä on tuotteiden suojana muoviset sovitteet sekä vaahtomuovipehmusteet. Samsungin pakkaustapa on massasta erottuva, mutta ei tarjoa premium-vaikutelmaa esimerkiksi Huawein älykellopakkauksen tapaan.

Pakkauksen toimitussisältöön kuuluu pikakäyttöohje ja takuulappusia, lyhyempi nahkahihna pienikätisille, lataustelakka sekä kiinteällä johdolla varustettu micro-USB-laturi (5 V 0,7 A) telakkaa varten.

Sisältö

  1. Esittely, pakkaus & oheistarvikkeet
  2. Ulkoinen toteutus ja tekniset ominaisuudet
  3. Tizen-käyttöjärjestelmä
  4. Käyttökokemukset, akunkesto & yhteenveto