Uusimmat

Hyvää itsenäisyyspäivää! Listasimme Suomen merkittävimmät pelijulkaisut – Näistä kelpaa olla ylpeä

06.12.2019 08:03 Tuukka Hämäläinen

Suomalainen peliala elää ja voi hyvin, ja kotimaisessa pelikehityksessä on nähty myös suuria läpimurtoja ja kansainvälisiä hittipelejä. Itsenäisyyspäivän kunniaksi listasimme Suomen pelihistorian merkittävimmät julkaisut.

Ei tietenkään ole mikään uutinen, että suomalaisella peliteollisuudella menee hyvin, mutta sitä sietää toistaa. Neogamesin tuoreimman selvityksen mukaan Suomessa on pelialalla noin 3 200 työntekijää, ja viime vuonna suomalaistekoisia pelejä julkaistiin noin 100 kappaletta.

Itsenäisyyspäivä on erinomainen aika listata myös pelihistoriamme suurimmat ja merkittävimmät julkaisut, joten kokosimme alle viisi tällaista ja yhden bonusvalinnan. Nämä eivät välttämättä ole liikevaihdoltaan tai pelaajamääriltään juuri ne kaikkein suurimmat pelit, mutta ne ovat kiistattomia hittejä, joilla on merkittävä vaikutus kotimaiseen pelikehitykseen ja suomalaisen peliteollisuuden maineeseen maailmalla.

1) Max Payne

Max Payne ei suomalaispelaajille paljon esittelyjä kaipaa. Remedy Entertainmentin vuonna 2001 julkaisema peli ei ollut studion ensimmäinen hengentuote, mutta sen voi sanoa niin sanotusti räjäyttäneen pankin. Max Payne oli teknisesti kunnianhimonen, omaperäinen räiskintäpeli, jonka jalanjäljissä monet pelit kulkevat yhä vieläkin. Samalla Max Payne avasi Remedyn taipaleen kansainvälisenä, tarinallisista toimintapeleistä tunnettuna pelitalona. Ja onhan peli myös toinen niistä kahdesta kotimaisesta pelistä, joiden pohjalta on tuotettu myös Hollywood-elokuva. Se kertoo paljon pelin markkina-arvosta.

2) Nokian Matopeli

Vaikka Suomessa on julkaistu miljoonaluokan pelejä eri alustoille, tuntuu siltikin aivan mahdollista, että pelatuin kotimainen peli olisi Nokian puhelimista tuttu Matopeli, eli Snake. Legendaarinen puhelinpeli saapui Nokian kännyköihin vuonna 1997, ja sen suunnitteli Taneli Armanto. Vaikka kyse ei ollut uudesta peli-ideasta, tuli Nokian Matopelistä varmasti tunnetuin versio pelimuodosta, ja siitä julkaistiin vuosien varrella muutamakin eri versio. Alta näet Taneli Armannon haastattelun, jonka on julkaissut Suomen Pelimuseo.

3) Angry Birds

Maailmalla todennäköisesti tunnetuin suomalainen pelibrändi lienee yhä Angry Birds. Rovio Entertainmentin alun perin vuonna 2009 julkaisema mobiilipeli nousi valtavaksi menestykseksi, ja se on poikinut joukon jatko-osia, spin off -pelejä, oheistuotteita ja jopa kaksi suuren budjetin Hollywood-elokuvaa. Vuonna 2015 julkaistun tiedon mukaan Angry Birds -pelejä oli ladattu jo yli kolme miljardia kertaa, ja sitä kutsuttiin jopa maailman ladatuimmaksi freemium-peliksi. Alta näet ensimmäisen pelin alkuperäisen trailerin, jonka taustalla soi nyt jo nostalgiseksi muuttunut tunnusmusiikki.

4) Clash of Clans

Angry Birdsin jälkeen freemium tai free to play -malli vakiintui mobiilipeleissä, ja kotimaisista menestyjistä Supercell ottikin mikromaksuihin perustuvan mallin suvereenisti haltuunsa. Vuonna 2012 julkaistut Hay Day ja Clash of Clans nousivatkin valtaviksi hiteiksi, jotka ovat tuottaneet yhtiölle parhaimmillaan yli kaksi miljoonaa dollaria päivässä. Clash of Clans auttoi nostamaan Supercellin yhdeksi Suomen suurimmista pelialan yrityksistä, ja vuonna 2017 peliin tuotiin myös suomenkielinen käyttöliittymä Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Alta näet yhden pelin trailereista.

5) Cities: Skylines

Colossal Order ei ole mikään Suomen suurin pelistudio, eikä Cities: Skylines mikään historian valtavin pelijulkaisu. Se kuitenkin ansaitsee paikkansa listalla osoituksena siitä, kuinka erilaisilla peleillä kotimaisella pelialalla voi menestyä. Kaupunkisimulaattorina Cities: Skylines ei nimittäin välttämättä vetoa suurimpiin pelaajamassoihin, mutta se on silti myynyt yli kuusi miljoonaa kappaletta ja julkaistu useille eri alustoille. Cities: Skylines osoittaakin, että suomalaisella pelialalla tunnetaan laajasti pelikulttuuria, eikä ainoastaan toisteta juuri tietyllä hetkellä suosituimpia peligenrejä. Colossal Order näyttääkin varmasti tietä myös uusille studioille ja kehittäjille. Alta näet pelin vuosi sitten ilmestyneen Nintendo Switch -version trailerin.

6) Control

Remedy Entertainmentin elokuussa julkaistu Control ansaitsee lisämaininnan listalla. Kriitikoiden ylistämä, myös Muropaketin arviossa täydet viisi tähteä kuitannut Control osoittaa paitsi sen, ettei yksi maamme pitkäikäisimmistä pelistudioista ole todellakaan menettänyt otettaan, myös sen, että Suomesta löytyy rahkeita maailmanluokan AAA-pelien kehittämiseen. Controlin myyntiluvuista ei vielä ole tietoa, mutta peli nappasi jo palkintoja Golden Joystick -gaalassa, ja sillä on useita muita ehdokkuuksia muun muassa The Game Awardsissa. Näyttääkin siltä, että Controlista voi tulla yksi viime vuosien palkituimmista ja ylistetyimmistä kotimaisista peleistä. Ja tämä on tietysti hyvä asia paitsi Controlille ja Remedylle, myös suomalaiselle pelikehitykselle kokonaisuudessaan.

Haluamme korostaa, että tämä pieni lista ei tietenkään ole mikään kattava katsaus kotimaisista hittipeleistä tai merkittävimmistä pelikehittäjistä. Kotimaiseen pelihistoriaan ja merkittävimpiin suomalaisiin peleihin voi tehdä sukelluksen esimerkiksi Suomen Pelimuseon sivuilla.

Viime vuosilta nostaisimme lisäksi esiin esimerkiksi pitkäikäisen Housemarquen kehittämän Nex Machina(2017), RedLynxin mainion Trials-sarjan tuoreimman osan Trials Risingin (2019), Frogmindin hauskan mobiilipelin Badland Brawlin (2018), sekä vasta ensi vuonna ilmestyvän Iron Dangerin, jotka ovat kaikki saaneet kehuja Muropaketin kriitikoilta.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat