Uusimmat

Mr. Madison’s War: The Incredible War of 1812 (lautapeli)

23.11.2013 18:00 Leevi Rantala

Vuonna 1812 Euroopassa kuohui, sillä Napoleon aloitti huonosti päättyvän sotaretkensä Venäjää vastaan. Tämän sotaretken varjoon jäi Atlantin toisella puolella käyty sota.

Vuoden 1812 sotaa käytiin Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian välillä vuosina 1812-1814. Vähemmän tunnettuun aiheeseen voi perehtyä myös lautapelin avulla, joka on saanut nimensä James Madisonin, silloisen Yhdysvaltojen presidentin,  mukaan.

Sodan syttymisen taustoista ollaan montaa mieltä, mutta pari syytä nousee yli muiden. Ensinnäkin Iso-Britannia asetti Yhdysvaltojen ja Ranskan välille kaupparajoituksia. Tämä on englantilaisten kannalta täysin loogista, sillä he kävivät sotaa Ranskaa vastaan. Samalla se rikkoi myös neutraalina pysyneen Yhdysvaltojen kansainvälisiä oikeuksia.

Lisäksi Yhdysvallat sai tarpeekseen Ison-Britannian laivaston terrorista, jossa he kaappasivat merimiehiä omaan laivastoonsa. Oman lukunsa soppaan toivat myös intiaanit, jotka vastustivat Yhdysvaltojen levittäytymistä omille alueilleen. Kesäkuun 18. päivä 1812 presidentti Madison allekirjoitti sodanjulistuksen,  ja aloitti näin ensimmäisen Yhdysvaltojen julistaman sodan.

Madisonin sodasta kertova peli rakentuu korttien varaan ja niiden esikuvia voi nähdä muun muassa Twilight Strugglen ja Washington’s Warin kaltaisissa peleissä. Kortteja voi käyttää monella tavalla ja erilaisten vaihtoehtojen oikea-aikainen hyödyntäminen on elintärkeää. Kehittäjä Gilbert Collins on muun muassa BGG:n foorumeilla kertonut, että hän yhdisteli teokseensa korttivetoisten pelien parhaat piirteet.

Korttien avulla vuosien läpi

Pelissä käydään läpi koko kolmen vuoden mittainen sota. Jokainen vuosi on jaettu kahteen normaaliin kierrokseen ja yhteen talvivaiheeseen. Kierrosten alussa nostetaan käteen seitsemästä yhdeksään korttia, joita sitten pelataan vuorotellen. Talvivaiheen koittaessa katsotaan, millaisilla alueilla joukot ovat ja tarkastetaan korjaako pakkasukko osa heistä tai heidän varpaistaan mukaansa.

Korttien käyttö on äärimmäisen monipuolista, vaikka niiden ulkoasu onkin yksinkertainen. Jokaisessa kortissa kuvataan operaatiopisteiden määrä ja jokin erikoistapahtuma. Tapahtuman voi pelata, jos kortissa on oman puolen tai molempien kiistakumppanien symbolit. Toisin kuin esimerkiksi Twilight Strugglessa, vastustajan tapahtuma ei aktivoidu, jos kortin käyttää operaatiopisteinä. Ja tällä tavalla pelattuna kortilla voi tehdä vaikka mitä. Sillä voi esimerkiksi liikuttaa joukkoja, tehdä maihinnousuja, rakentaa laivoja tai tilapäisiä huoltovarikoita sekä paikata laivoja ja täydentää joukkoja. Lisäksi osa korteista on vastustajan vuorolla pelattavia erikoiskortteja, joilla voi reagoida tämän toimiin. Rankkasateet tai voimakkaat tuulet haittaavat joukkojen liikkumista ja taisteluissa voi saada puolelleen taktisen edun.

Taisteleminen tapahtuu aktivoimalla joukkoja operaatiopisteiden avulla. Yksittäisillä joukoilla on mahdollista hyökätä, mutta paljon järkevämpää on aktivoida komentaja. Hän voi tuoda taisteluun useita yksiköitä, mikä on erittäin tärkeää. Koko taistelu nimittäin ratkaistaan nopanheitolla hyökkäystaulukosta, jossa puolustajalla on selvä etu puolellaan. Nopalla heitettyyn lukuun vaikuttavat useat asiat, kuten joukkojen keskinäiset voimasuhteet, hyökkäystä ja puolustusta johtavien yksiköiden laatu, mahdolliset maaston tuomat edut ja haitat sekä pelatut taistelukortit. Mikäli tuloksena ei ole hyökkääjän tai puolustajan perääntyminen, niin taistelua jatketaan niin kauan että toiselta loppuvat joukot. Tämä pistää miettimään hyökkäyksiään, sillä taisteluista ei voi irtautua vapaaehtoisesti. Huonon noppatuurin sattuessa kohdalle suurikin hyökkäysjoukko voi päätyä täysin runnelluksi. Laivojen väliset mittelöt ovat vieläkin verisempiä ja tuloksena saattaa olla kaikkien sotivien laivojen pysyvä menetys.

Sodan kulku

Sodan alussa Yhdysvalloilla on selvä etu, mutta se sulaa pois viimeistään viimeisen vuoden aikana, kun brittien massiiviset vahvistukset saapuvat taistelukentälle. Pelin kulku menee aina pääpiirteittäin samalla tavalla, mutta eroja syntyy erilaisten strategisten mahdollisuuksien hyödyntämisistä. Tämä on pelin suurin miinus. Kyllästymisen estämiseksi kannattaa siirtyä muutaman pelikerran jälkeen vähäksi aikaa muiden pelien kimppuun.

Yhdysvaltojen täytyy parin ensimmäisen vuoden aikana yrittää valloittaa mahdollisimman paljon maa-alueita ja sitten puolustaa niitä viimeisenä vuonna tulevaa brittien vastahyökkäystä vastaan. Onneksi peli tarjoaa yhdysvaltalaisille useita erilaisia lähestymistapoja, joiden ansiosta pelikerrat tuntuvat erilaisilta. Keskittääkö voimat yhdelle kolmesta erillisestä rintamasta, vai yritänkö pienempää hyökkäystä useammassa? Yrittäisinkö valloittaa yhden suuremman maa-alueen vai usean pienemmän palasen? Tai kenties lähdet hakemaan nopeaa ratkaisua yrittämällä brittien huoltoketjun katkaisemista, jolloin nääntyneet joukot on mahdollista nuijia nopeasti maanrakoon. Jokaisessa strategiassa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta mikään ei tunnu nousevan muita paremmaksi. Suunnitelmiaan joutuu miettimään luonnollisesti myös korttikäden kannalta. Korteista löytyy muutamia voimakkaita tapahtumia, jotka osaltaan määrittävän sodan kulkua.

Suuret järvet vievät suuren osan pelin pinta-alasta ja niillä on sodan kulkuun ratkaiseva merkitys. Se kuka hallitsee järviä, voi kuljettaa huoltoaan niiden kautta. Tämä on erityisen tärkeä asia briteille, sillä heidän huoltoreittinsä on ilman järvien hallintaa erittäin haavoittuvainen. Jossain vaiheessa peliä tuleekin yleensä kilpavarusteluvaihe, jossa kumpikin osapuoli rakentaa laivoja niin nopeasti kuin pystyy. Paattien nikkaroiminen ei ole kuitenkaan halpaa, sillä se vaatii kallisarvoisten operaatiokorttien käyttämistä. Tämä taas tarkoittaa aloitteen menettämistä sotakentillä.

Hyvä peli mielenkiintoisesta aiheesta

Pidin Mr. Madisons War –pelistä suuresti. Aihe on tuore, sillä yleensä tähän aikakauteen sijoittuvat pelit keskittyvät Euroopan kahinoihin. Monipuolinen korttimekaniikka pistää harmaat aivosolut liikkeelle kypärän alla ja jokaisen kortin pelaaminen tuntuu tuskaiselta. Usein huomaa, että jotain olisi kannattanut tehdä toisin ja ehkä joitain kortteja olisi kannattanut pelata eri järjestyksessä. Mutta tällainen valinnanvaikeus tekee sotimisesta jännittävää. Tätä uskaltaa suositella kaikille, jotka pitävät korttivetoisista sotapeleistä. Ensimmäistä kertaa tantereelle uskaltautuville muistutan vielä kerran, että järvien hallintaan kannattaa todella panostaa.

 

Mr. Madison’s War: The Incredible War of 1812

Pelisuunnittelija: Gilbert Collins

Julkaisija: GMT Games

Pelaajia: 2

Pelin kesto: noin 2-3 tuntia

Maahantuoja: Fantasiapelit

Hinta: 57 euroa

Pelin kotisivu: Mr. Madison’s War: The Incredible War of 1812

Leevi Rantala

 

Lisää aiheesta

Combat Commander: Europe (lautapeli)

Eclipse (Lautapeli)

Labyrinth: The war on terror, 2001 – ?

Rebel Raiders on the High Seas (lautapeli)

Lue myös

DigiExpo 2013 – Playstation 4 vs. Xbox One

Käsikonsolien lyhyt historia: 1977-1999

Thief-haastattelu – sarjan sielu on säilytettävä

Thrustmaster F1 Wireless Gamepad Alonso Edition – rajatilan padi PC- ja PS3-pelaajalle