Uusimmat

Pax Baltica (lautapeli)

27.01.2014 20:00 Leevi Rantala

Pax Baltica käsittelee kotimaatamme suuresti koskettavaa aihetta. Pelissä käydään nimittäin Suurta Pohjan sotaa, joka kesti yli kaksikymmentä vuotta. Ruotsi taisteli 1700-1721 suuren vihollisliittouman kanssa, johon kuuluivat muun muassa Venäjä, Tanska ja Preussi. Suomessa tähän kahinaan liittyi muun muassa Isonvihan aika, jolla tarkoitetaan venäläisten kahdeksan vuoden mittaista miehitystä 1713-1721. Lisäksi sodan päättyessä solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi luovutti Venäjälle muun muassa osia Karjalan kannaksesta.

Palikkojen sota

Pax Baltica on puisilla palikoilla toteutettu sotapeli, joka on saanut suuresti vaikutteita palikkapelien konkarin Columbia Gamesin sotapeleistä. Jokainen nappula kuvaa armeijaa, rykmenttiä tai laivastoa ja jokaisella on omat yksilölliset ominaisuutensa. Palikoita pidetään pystyssä siten, että vastapuoli ei näe toisen joukkoja. Menetelmä on nerokas, sillä sen avulla on helppoa mallintaa sodankäynnin epävarmuuksia. Ovatko nuo kolme palikkaa täysiä armeijoita vai rykmenttejä, vai onko kyseessä hämäys puolikuolleilla joukoilla? Vastustajan harhaanjohtaminen on olennainen osa palikkapelejä ja se pätee myös tässä tapauksessa.

Peli on jaettu vuosiin, joissa jokaisessa on neljä kierrosta. Pisin kampanja kestää 21 vuotta, joten se saattaa vaatia jopa yli 80 kierroksen pelaamista. Paketista löytyy myös noin tunnissa pelattava pikaskenaario sekä kaksi noin 10 vuoden mittaista sotaretkeä. Parhaan pelikokemuksen saa kuitenkin ehdottomasti pisimmän kampanjan avulla, mutta siihen saa varata aikaa 10-20 tuntia. Itse toteutin tämän useiden pelisessioiden aikana, joiden välillä palikoiden paikat kirjattiin muistiin ja ne kerättiin pois. Menetelmä toimi hyvin, sillä laudalla on kerrallaan vain noin 20 pelinappulaa.

Nopeat vuorot, hidas sota

Pelin ehdottomasti positiivisin piirre löytyy sen nopeista vuoroista. Jokaisen alussa kumpikin pelaaja heittää noppaa, josta näkyy kuinka monta toimintoa voi suorittaa. Kuutosen heittämällä ei pääse toimimaan lainkaan, vaan silloin heitetään erillisestä taulukosta jokin erikoistapahtuma.

Suuremman silmäluvun heittänyt pelaaja suorittaa ensin kaikki toimintonsa. Erilaisia mahdollisuuksia on muutamia ja yleisimmin liikutellaan armeijoita, soditaan ja piiritetään linnoituksia. Pidin itse suuresti tästä säännöstä, sillä se antaa huonommin heittäneelle mahdollisuuden suorittaa kavalia vastaliikkeitä. Tällöin voi esimerkiksi huoletta hyökätä piirittämään vihollisen linnoitusta, sillä vastapuoli ei voi enää tuoda apuun lähistöllä pyöriviä armeijoita.

Vaikka vuorot menevät ohi nopeasti, on peli silti hidastempoinen. Sotaretkiä joutuu valmistelemaan jopa useita vuosia, sillä rankat huoltosäännöt eivät anna armoa ryntäileville komentajille. Ensin täytyy varmistaa huollon kulkeminen ja perääntymisreitit valtaamalla matkan varrella seisovat linnoitukset. Taistelusta ei nimittäin voi perääntyä vapaasti kuin oman maan tai liittolaisen alueille. Vihollismaalla voi perääntyä ainoastaan vallattuihin linnoituksiin, muutoin koko armeija kuolee pois epäonnistuneen taistelun jälkeen.

Hitaasta kehittymisestä johtuen sotiminen voi tuntua välillä paikallaan junnaavalta. Molemmat osapuolet kärsivät tappioita, jotka korvataan aina vuoden alussa. Peli ei kuitenkaan ole staattinen, sillä jossain vaiheessa menetyksissä saavutetaan kriittiset pisteet. Sen jälkeen sotajoukkojaan ei voi enää huoltaa täysitehoisesti ja tasapaino nytkähtää hieman toisen pelaajan eduksi. Itse koen tämän verkkaisen kehittymisen jännittäväksi ja pidän tarinankaaresta, jonka pitkä ja hitaasti kypsyvä peli mahdollistaa.

Puisten taistelujoukkojen väsytysvoitto

En ole aikaisemmin ollut palikkasotapelien ystävä, mutta Pax Baltica osoitti ennakkoasenteeni vääräksi. Se on hauska peli, joka onnistuu mallintamaan hyvin käsittelemänsä aiheen. Sotiminen on verkkaista ja taistelut eivät ole verisiä viimeiseen miehen mättöjä. Huolellisesti pelaavan vastustajan joukkoja on erittäin vaikea eliminoida pysyvästi, sillä etenkin Ruotsin joukot tahtovat karata nopeasti epätoivoisista kahinoista.

Suurin miinus tulee pelin pitkästä kestosta, mutta toisaalta se mahdollistaa hitaasti kehittyvän ja vivahteikkaan tarinan syntymisen. Ruotsin sotaretki muotoutuu joka kerta erilaiseksi, sillä suurella kartalla on liikkumatilaa ja liittolaiset liittyvät sotaan todella vaihtelevalla aikataululla.

 

Pax Baltica

Pelisuunnittelijat: Göran Björkman, Stefan Ekström

Julkaisija: GMT Games

Maahantuoja: Fantasiapelit

Pelaajia: 2

Pelin kesto: Pisin kampanja: 10-20 tuntia, muut skenaariot 1-10 tuntia

Hinta: 55 euroa

Pelin kotisivu: Pax Baltica

Leevi Rantala

 

Lisää aiheesta

1989: Dawn of Freedom (lautapeli)

Eclipse (Lautapeli)

Mr. Madison’s War: The Incredible War of 1812 (lautapeli)

Nations (lautapeli)

Lue myös

Blackguards on synkkä, synkempi, synkin roolipeli

Demon Core on suomalainen Half-Life

Turkulainen Dethroned! yhdistelee MOBAa ja tower defenceä

Vuoden 2013 paras ladattava pelisisältö: Borderlands 2: Tiny Tina’s Assault on Dragon Keep