Tom Clancy’s The Division -ensikosketus osa 2: PvP-sotaa ja räiskivää roolipeliä
Käsittelimme ensikosketuksen edellisessä osassa Divisionin New Yorkia ja PvE-pelaamista. Ihmisporukalla oli mukavan lystikästä kuljeskella tekemässä vihollisista selvää, mutta kuinkas käy silloin, kun toisilla ihmispelaajilla on lupa kääntää aseet sinun suuntaasi? PvP, Pelaaja vastaan Pelaaja. Siellä se todellinen nettipelaaja mitataan.
Divisionin PvP on kuitenkin rakennettu hieman erikoisella tavalla. Pelaajien välinen taistelu on rajattu kaupungin pahimmin saastuneelle alueelle, keskustaan eristetylle Dark Zonelle. Kaupunki ei ole siis vapaa taisteluareena, vaikka koko kaupungin alueella voikin noin muutoin kuljeskella toisten pelaajien kanssa.
Joko luit: Tom Clancy’s The Division -ensikosketus osa 1: kun yhteiskunta kaatuu
PvP on myös pienempi ja rajatumpi hiekkalaatikko kuin mitä jotkut ehtivät haaveilla etukäteen. Se ei ole morppi, kentällä ei ole tuhansia pelaajia, vaikka linjoilla saattaakin toki olla.
Dark Zone on täynnä pöpöjä ja vaaroja, eivätkä siellä päde edes ne vähät lait mitä muualla suurkaupungin anarkistisilla kaduilla ehkä noudatetaan. Muualla kaupungissa on sentään jengien hallitsemia alueita, puolueettomia vyöhykkeitä ja sektoreita, joilla lain kova käsi yrittää jo vähän palauttaa järjestystä.
Dark Zonelle sen sijaan menevät ne, joilla on siihen aseita ja uskallusta. Sieltä kun voi saada myös palkintoja, tosin yleensä toisten selkänahasta riivittynä. Zonella liikkuu tavallista vahvemmin aseistautuneita jengejä, joilta saa pelin parhaita tavaradroppeja, arvokkaimpia aseita, varusteita ja kapineita, joita voi ottaa omaan käyttöön, purkaa raaka-aineiksi tai myydä. Mutta ensin ne pitää saada pois Zonelta. Ja tässä on kikka.
Loottiaan kun ei noin vain kanneta mukanaan pois. Ehei. Kama on lähetettävä tukikohtaan helikopterilla, joka tekee roinannoutolennon. Ja tässä, tässä ystävät, tässä piilee ansa.
Jos kutsut helikopterin, niin kaikki näkevät merkkisavun ja tietävät, että tuolla olisi ihmispelaajaa tarjolla. Ehkä myös hyvää tavaraa. Menemmekö pilaamaan heidän bileensä?
Tässä kohtaa Dark Zonen PvP-pelaaminen paljastaa todelliset kasvonsa. Alue on kuin villiä villimpi länsi, jossa toisensa kohtaavat ihmisryhmät harkitsevat itse kauhun tasapainoaan. Tuolla on liikettä. Ovatko ne NPC:tä vai ihmispelaajia? Jos ihmisiä, mitä teemme? Hyökkäämmekö kimppuun? Haluammeko koettaa onneamme heidän kanssaan? Olisiko heillä ryöstämisen arvoista roinaa?
Toisten kimppuun hyökkääminen ei ole tietenkään pakollista, mutta arvatkaas vain kuinka todennäköistä se on? Joltisenkin, erittäin…
”Valinnanvapaus”, on sana jota devaajat käyttävät tässä kohtaa.
Valinnanvapaus hyökätä, kiusata, tappaa – tai pitää kutinsa lukkopesässä.
Ehkä kuulen tulitaistelun ääniä. Menemme tutkimaan. Siellä ihmisryhmä mäiskii NPC-laumaa vastaan. Teemme yhteistuumin selvää NPC:stä ja keräämme lootit. Sitten ryhmät varoen erkanevat. Siirtyvät kauemmas. Katselevat toisiaan. Joku ruoja avaa tulen! Joku vastaa! En tiedä kuka aloitti, mutta yhtäkkiä kaikki ampuvat. Mitäs siinä voi, laulakoon konekiväärini kaunista lauluaan.
Toisissa olosuhteissa ryhmät saattaisivat lyöttäytyä yhteen ja kulkea yhdessä peittoamassa NPC-ryhmä. Ehkä isompi ihmisryhmä saa myös muut tiimit harkitsemaan kahdesti ja pysyttelemään kaukana.
Mutta miten käy siinä vaiheessa, kun loottikopteri kutsutaan paikalle?
Zone on moninpelattavaksi PvP-areenaksi yllättävän niukalti kansoitettu. Samaan instanssiin mahtuu enintään 24 ihmispelaajaa. Tämä tuntuu vähäiseltä, mutta toisaalta ymmärrän nopeasti rajoituksen perustelut. Zone ei ole mitenkään valtava alue. Tilava muttei valtava. Jos sinne päästettäisiin satoja ihmispelaajia samaan instanssiin, olisi lopputulos kaaosta. Joka nurkka, joka kortteli kuhisisi ihmistiimejä. Koko Zone olisi pelkkää tulitaistelua.
Nyt Zonelle on kuitenkin tilaa olla, kulkea ja hengittää. Siellä on ihmisiä, joihin ei törmää ihan koko ajan. Ei ehkä ollenkaan. Jos kadun päässä näkyy liikettä, niin voit rauhassa miettiä: onko tuolla NPC-poppoo vai ihmisten partio? Miten toimimme? Väistymmekö? Menemmekö reilusti vastaan? Pistämmekö pystyyn väijytyksen ja odotamme, ett nuo raukat saapuvat tulisektoriimme ja antavat meille kaikki ihanat loottinsa? Tämä tekee toiminnasta kiintoisaa – miten kukin pelaaja ja ryhmä reagoi liikkeeseen, ihmisiin ja NPC-hahmoihin. NPC-porukoiden niittäminen on toki palkitsevaa, mutta kun laukausten äänet kutsuvat vääjäämättä paikalle myös muita pelaajia. Mitä he sanovat ja tekevät, auttavatko vai käyvätkö kimppuun takaapäin, ennen kuin edes huomaan heidän saapuneen?
Tässä mitassa Zone on hyvä, uskokaa pois. Siellä voi olla, liikkua, toimi aja taktikoita. Toki touhu saattaa muuttua myös sekoiluksi, etenkin jos pelaajien tiimit kasaantuvat jonkin tietyn Zonelle johtavan kulkuaukon läheisyyteen ja porukka delaa, respaa, delaa, respaa, delaa, respaa ja jatkaa tätä kierrettä kunnes ei vain enää jaksa. No, onhan räiskintä kuitenkin hauskaa! Ihmistiimien välinen kunnon 3PS-vääntö on riemastuttavaa, jännää ja vaativaa, mutta ei toisaalta ehkä silti ihan sitä, mitä Divisionilta loppujen lopuksi odottaa.
Pelitilat toimivat saumattomasti yhteen
Mutta kullekin valintansa mukaan. Ei räiskintäkaaokseenkaan kukaan pakota. Se saattaa vain yllättäen tapahtua ja jos siitä ei tykkää, ei ole pakko mennä takaisin. Voit mennä alueelle myös toisesta portista ja jättää muut kuhisemaan keskenään samaan luotipataan. Onpahan muualla taatusti rauhallisempaa.
Kaiken kaikkiaan Divisionin online-ulottuvuus tuntuu toimivalta. Peli on vänkä sekoitus täysin offlinessä pelattavaa yksinpeliä, jota on helppo jatkaa netissä kaverien kanssa netissä. Eri pelitilat toimivat saumattomasti yhteen toistensa kanssa, ja pohjimmiltaan niiden välillä ei ole suurtakaan eroa. Nettitarinassa vain on ihmisiä, joiden kanssa jutella – ja jos eksyt Dark Zonelle, niin omapa on henkiriepusi.
New York, New York
Kaaokseen ajautunut suurkaupunki on jännittävä paikka. Onhan näitä paikkoja nähnyt romutettavan pelissä jos toisessakin, elokuvista puhumattakaan. Silti Tom Clancy -henkiselle tulkinnalle romahtaneesta yhteiskunnasta riittää tilaa ja tilausta.
En ole käynyt isossa omenassa, joten en pysty kommentoimaan kaupungin pelillisen mallinnuksen toteutusta. Mutta hyvältähän se näyttää. Nykiltä, sen mitä telkkaa katsomalla olen fiiliksiä saanut. Keskustan bisnesalueet, julkiset rakennukset, toimistot ja muut pytingit huokuvat tiettyä jenkkimäistä fiilistä, ja kyllähän tänne voisi hyvinkin kuvitella Sinkkuelämän mimmit käveleksimään flirttailevasti. Joskin Divisionissa he varmaan olisivat kuolleet ensimmäisessä aallossa.
Vakavasti puhuen, Nykin kaaosmaisuus ja bioterrorismi-iskun äkillisyys tulee niin pelottavasti ilmi joka silmäyksellä. Ruumispusseja ja raatoja pitkin katuja, hylättyjä autoja, rosvottuja kauppoja. Ei hyvältä näytä, ei.
Ja kun yhteiskunta sortuu ja järjestyksen keskelle avautuu kaaoksen musta aukko, jotkut järjestäytyvät. Divisionin kadot ovatkin sekoitus kurjia selviytyjiä, haahuilijoita ja tietenkin aivan uusien organisaatioiden edustajia. Uudet ryhmät ovat eräällä tavalla sekoitus komediaa ja ihmisryhmien pyrkimystä liittoutua keskenään, jengiytyä.
Esimerkiksi Rigers-jengin porukat olivat jengiläisiä jo valmiiksi. He olivat tuhon iskiessä suojassa Rikerin vankilassa, josta he sitten pakenivat. Uusi laiton yhteiskunta sopii oikein hyvin lainsuojattomille, joten he ovat pistäneet hynttyyt yhteen myös muurien ulkopuolella. Nyt Rikersit hallitsevat isoa osaa kaupungista ja ovat laajentaneet rivejään. Heille uusi maailmanjärjestys sopii oikein hyvin.
Eikä sen tolkumpaa porukkaa ole Cleanersitkaan. Ehkä päinvastoin. Heillä on vinksahtanut päässä ihan kunnolla. Porukka näet koostuu tuhosta selviytyneistä valkokaulustyöläisistä, virkamiehistä ja muista asiakirja-dj:stä, jotka saivat nyt uuden mahdollisuuden. Paikat paskaksi, siivotaan kaikki! Poltetaan vanhat synnit pois. Ja niin Cleanersit kuljeskelevat kaduilla liekinheittimineen ja polttavat, polttavat niin tulisesti. Etenkin niitä, jotka haluaisivat tuoda Nykiin taas lain, järjestyksen ja byrokratiaa.
EI BYROKRATIALLE, he sanovat ja korostavat sanomaansa liekinheittimin.
Näiden ja muiden ryhmien lomassa New Yorkissa elää yhä muitakin ihmisiä. Loukkuunjääneitä onnettomia, jotka eivät pääse pois, joita ei uskalleta evakuoida. Ja niitä, jotka eivät halua evakuoida. Heitä löytää taloista ja kaduilta, he tuovat kaupungille väriä ja ripauksen inhimillistä tuskaa. Ehkä toivoakin.
Peruspilareita: räiskintää, roolipeliä ja hiekkalaatikkoa
Ubisoftin jampat alleviivaavat, että heille Division on räiskintäroolipeli. Ei siis pelkkä joutava räiske, vaan roolipelielementtejä käytetään niin hahmon- kuin varusteidenkin kehityksessä. Hahmojen kolme eri erikoistumissuuntaa kaikkine kykyineen on yksi tapa edetä, mutta myös aseita on mahdollista kustomoida todella syvällisesti.
Aktiviteetit, siis kaikki mitä pelissä tehdään, antaa hahmoille kokemuspisteitä ja palkintoja, joilla voi touhun edetessä avata uusia taitoja, perkkejä, resursseja, jopa perustaa uusia tukikohtia, joista käsin kaupunkia on turvallisempaa nuohota. Siinä samalla pelaajan omista kuljeskeluista riippuu, että miten pelissä edetään joko tarinallisesti tai hahmon/varusteiden kehityksen kannalta, ja edelleen siihen millaisia uusia leluja tarjolle tulee – ja millaisia uusia tehtäviä avautuu.
Luova ohjaaja Magnus Jansen ynnääkin, että…
”Peli on roolipeliä. Se on Tom Clancyä. Se on taktista taistelua, ajattelevan miehen räiskintää. Mutta tämä on räiskintä JA roolipeli.”
Hyvä yksinpeli, jossa on mahtava tarinakaari
”Tämä on myös neljän pelaajan co-op/soolopelattava nettipeli, joka sijoittuu dynaamiseen, avoimeen maailmaan. Se on luokaton peli, jossa voi vaihdella pelityyliään mieltymystensä ja kokeilunhalun mukaan.”
”Tämä on myös erittäin hyvä yksinpeli, jossa on mahtava tarinakaari. Se ei ole mikään Päiväni murmelina -räiskintä, jonka maailma ei muutu miksikään teki pelaaja siellä mitä tahansa. Ehei, pelimaailma muuttuu, ihmiset muuttuvat, paikat muuttuvat. Ehkä asiat tuntuvat hiljalleen paremmalta ja turvallisemmalta, kun kaupungin pelastaminen, jälleenrakennuskin enenevät.”
Yksi pelin peruspilareista on myös avoin hiekkalaatikkomaailma, jollaiset ovat muodostuneet Ubisoftin viime vuosien megapelien tietynlaiseksi tavaramerkiksi. Eivätkä aina hyvällä tapaa, sillä kyllähän ”ai Ubin avoin maailma peli” -termi on jo tietynlainen käsite. Turhan monessa on kierrätetty samaa peruskaavaa, samankaltaisia sivutehtäviä ja kiipeilyä. No, Divisionissa ei ainakaan tarvitse kiipeillä talojen seinillä.
Pelijehut myöntävätkin, että hiekkalaatikkopelit ovat tällä hetkellä jonkinlaisessa keski-iän kriisissä. Näillä pelaamisilla on vain mahdotonta sanoa, että miten hyvin homma toimii tällä kertaa. Pidetään paukkuja.
Homma hanskassa
Loppuun Magnus muistuttaa myös, että ”pelin julkaisu vaatii muutakin kuin vain pätsejä.”
Divisionin tulevaisuussuunnitelmista onkin kertoiltu jo jonkin verran, mutta kerrataan silti: pelaajille luvataan sekä ilmaisia päivityksiä että ilmaisia DLC-lisukkeita, myöhemmin puolestaan myös suurempia laajennuksia. Ehkäpä New Yorkin pelialuekin laajenee niiden myötä tai kukapa tietää, ehkä pöpö on levinnyt kauemmaskin…
Kaikki tietysti riippuu siitä, että puraiseeko Division pelaajiin, onko se hyvä peli? Pidetään lisää paukkuja!
”Meillä on homma hanskassa”, lupaa Jansen lopuksi – ja heittää meidät sitten New Yorkin kaduille:
Lue myös: Tom Clancy’s The Division -ensikosketus osa 1: kun yhteiskunta kaatuu
Tom Clancy’s The Division
Tekijä: Ubisoft (Massive, Reflections, Red Storm, Annecy)
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PC, PlayStation 4
Tulossa: PC, PlayStation 4, Xbox One – maaliskuu 2016
Pelaajia: 1, 2-24 (internetissä)
Pelin kotisivu: Tom Clancy’s The Division
Jukka O. Kauppinen
Lisää aiheesta
Ghost Recon: Future Soldier (PC, PS3, Xbox 360)
Rainbow Six: Siege (PC, PS4, Xbox One)
Rainbow Six: Siege –ensikosketus: Yksin kotona (viidestään ja panttivangin kanssa)
