UUSIMMAT

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 12)

09.12.2011 14:00 | Jukka O. Kauppinen

Xbox Live Arcaden kautta julkaistaan jatkuvasti ja todella kiivaasti niin hyviä, kelpoja kuin kamaliakin pelejä. eDomen testaajat sukelsivat pitkän tauon jälkeen XBLA:n uumeniin, naputellen mielipiteitään niin uusista kuin vanhemmistakin latauspeleistä.

Testissä pelit Bionic Commando Rearmed 2, Faery: Legends of Avalon, Hole in the Wall, King of Fighters 2002: Unlimited Match, NBA Jam: On Fire Edition, Radiant Silvergun, Rotastic, TNT Racers, A World of Keflings ja Worms Ultimate Mayhem.

Testiryhmä: Jukka O. Kauppinen, Juho Anttila, Eric Hartin, Kalle Laakso, Janne Mikola, Antti Mutta, Miikka Lehtonen ja Tero Lehtiniemi.

Mitä maksaa?

Xbox Live Arcade -pelit julkaistaan Xbox 360 -konsolin Xbox Live -palvelussa. Ne tunnetaan myös termillä XBLA. Jokaisesta pelistä voi ladata maksuttoman demoversion, jonka voi päivittää ostamalla täyspeliksi. Demoversioita voi ladata ja täysversioita ostaa myös Xbox Liven ilmaisella Silver-tilillä.

Xbox Live Arcade -pelien hinnat ilmoitetaan Microsoft-pisteissä. Ne on helppo muuntaa euroiksi oheisen taulukon mukaan:

  • 400 pistettä = noin 5 euroa
  • 800 pistettä = noin  10 euroa
  • 1200 pistettä = noin  15 euroa

Lisätietoja: http://marketplace.xbox.com

Lisää aiheesta

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 11)

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 10)

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 9)

Xbox Live Arcade -uutisia ja juttuja eDomessa

 


 

Bionic Commando Rearmed 2

Fatshark / Capcom

Jukka O. Kauppinen

Alkujaan vuonna 1987 julkaistu Bionic Commando nähtiin kolikkopelin menestyksen jälkeen myös lukuisilla pelikonsoleilla ja kotimikroversioina. Sitten sarja kuitenkin hautautui, kunnes Capcom yritti nostattaa sitä henkiin muutama vuosi sitten. Isolla rahalla tehty Bionic Commando -toimintapeli ei kuitenkaan oikein lämmittänyt isoilla pelikoneilla, mutta sen sijaan ladattava Bionic COmmando Rearmed oli ihan lysti veto.

Edellisen Bionic Commando Rearmedin teki jo edesmennyt ruotsalainen Grin. Tällä kertaa vauhdissa on toinen kehittäjä, Fatshark, mikä näkyy pelin muuttuneessa tyylissä.

Toiminta on kuitenkin tuttua ja tasokasta. Sivulta kuvattu pseudohko 2.5D-kuvakulma tarjoilee pelaajille värikästä katsottavaa ja luistavan pelielämyksen, jossa tasoloikka yhdistyy mukavaan perinteiseen räiskintään. Pelaajan bioninen käsi on tärkeä työkalu, sillä sen avulla kommandomme voi kiipeillä ja heilutella itseään paikasta toiseen.

Kentät ovat miellyttävän laajoja ja monimuotoisia. Erilaista kerättävää on ripoteltu ympäriinsä runsaasti, mutta eteenpäin pääsee myös suoraviivaisemminkin suorittamalla.

Rearmed 2 on hienoa, sisällöllisesti klassista tasoloikkatoimintaa, mutta pelattavuudeltaan ja erityisesti visuaaliselta tyyliltään nykypäivän ehdoilla toteutettu laadukas ladattava peli.

Demo: Riittävän laaja, antaa hyvän kuvan pelin alkupuolesta.

Täysversio: Online-pistetilastot, saavutukset.

Live-ekstrat: –

Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 MS-pisteellä ehkä hitusen tyyris, mutta onnistunut toimintatasoloikka.

 

Faery: Legends of Avalon

Focus Home

Juho Anttila

Keijulan väkeä ahdistaa. Kuningas Oberonin päätös vetäytyä ihmisten mailta nakertaa satumaan perustoja. Alue toisensa jälkeen vaipuu unholaan. On aika herättää sankarikeiju talviunesta ja syöksyä selvittämään, mistä kiikastaa.

Peikkoja, keijuja ja muita satuolentoja vilisevä ympäristö on kiehtovaa vaihtelua standardifantasian tarjontaan. Siipiveikot eivät ole juuri peukaloa pidempiä, mikä antaa kenttäsuunnittelulle uuden suunnan. Kun maailma ei vain olisi niin kamalan synkkä ja ankea paikka. Kansa vaatii enemmän värejä.

Kolmiulotteisessa tilassa liikkuminen antaa kokemukselle oman säväyksensä, mutta navigointiavuille olisi käyttöä. Aivan liian monen tehtävän kohdalla suurin haaste on oikean henkilön tai esineen löytäminen sokkelomaisten kenttien sisältä. Aavelaivan pimeässä ruumassa eksyileminen käy jo todella pahasti hermoille.

Iso osa tehtävistä on selvitettävissä puhumalla ja ympäriinsä palloilemalla. Dialogeissa tarjotaan myös vaihtoehtoja, mutta todellista muutosta ei tarinassa tapahdu, oli pelaaja sitten pyhimys tai piruileva pipipää. Aivan kuin ominaisuus olisi jätetty puolitiehen.

Puolitiehen jää myös taistelujärjestelmä. Sankarit seisovat rivissä niin ikään rivimuodostelmaan asettuvien vihollisten kanssa. Sitten lyödään, vuoron perään, kunnes heikompi porukka puree multaa. Taktiset valinnat rajoittuvat siihen, mitä lyöntiä nyt käyttäisi, vai tuhlaisiko toimintopisteensä sittenkin parantamiseen.

Aitoa valinnanvaraa löytyy hahmonkehityksestä. Kykypisteitä pääsee sijoittelemaan haluamiinsa suuntiin, mikä vaikuttaa paitsi käytettävissä oleviin taikoihin, myös oman keijun ulkonäköön. Sarvet vai antennit, kas siinä pulma. Myös ryhmänsä kokoonpanoa voi viilata. Mukaan mahtuu kerralla kaksi kaveria, loput ehdokkaat odottavat kiltisti vaihtopenkillä omaa vuoroaan.

Keijulentely on monin tavoin muotopuoli tapaus. Pelialueet ja visuaalinen ilme vihjaavat omaperäisyydestä, joka kuitenkin kaatuu heikkoon dialogiin ja tylsän tummasävyiseen graafiseen ulkoasuun. Tarina tasapainottelee nolon ja kiehtovan välimaastossa, mutta jää rumasti kesken. Ilmeisesti jatkoa on luvassa, mutta jaksaako sitä odottaa, kun jo ensimmäinen osa haukotuttaa?

Faery: Legends of Avalon näyttäytyykin teoksena, jonka tekijöillä on enemmän ajatuksia ja kunnianhimoa kuin resursseja ja taitoa. Sieltä täältä potentiaaliaan vilautteleva perivanhanaikainen roolipeli löytää varmasti ystäviä, mutta 1200 pistettä on teoksesta silti liian kova hinta.

Demo: Kourallinen tehtäviä

Täysversio: 4 eri aluetta, lukuisia tehtäviä

Live-extrat: Kuvapaketti

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 1200 pistettä. Liian kallis kesken jäävästä keskinkertaisuudesta

 

Hole in the Wall

SkyZone

Juho Anttila

Japani on outojen kilpailuohjelmien luvattu maa. Yksi yllättäen vähemmän oudoista on Reikä seinässä, lontoon kielellä Hole in the Wall. Kyseisessä showssa kilpailijat yrittävät mahtua läpi kohti vyöryvässä seinässä olevista ristä. Jos temppu ei onnistu, työntää seinä onnettoman suoraan vesialtaaseen.

Shown peliversio ei ole sen kummempi. Seinää väistelemään mahtuu kerrallaan yksi tai kaksi pelaajaa, yhteensä kilpailijoita mahtuu kisaamaan neljä, jolloin kahden hengen joukkueet taituroivat vuoron perää toisiaan vastaan kilpaillen.

Ei liene suuren suuri yllätys, että Hole in the Wall vaatii Kinect-ohjaimen. On vaikea keksiä konseptia, joka sopisi paremmin koko kropan asentoa aistivalle ohjaimelle. Kinect mahdollistaa TV-sarjan konseptin lähes sataprosenttisen tarkan toistamisen pelin puolella.

Ikävä kyllä liikkeentunnistus ei tällä kertaa ole osunut ihan täysin kohdalleen. Pelaaja yrittää sovittaa ruudulla näkyvän silhuetin kohti vyöryvässä seinässä näkyvään aukkoon. Jos asento osuu tarpeeksi lähelle haluttua, värjäytyy silhuetti vihreäksi ja pistetili karttuu. Jos taas ei, pysyy kuva punaisena ja pelaaja menettää yhden kolmesta elämästään.

Välillä peli toimii hyvin, mutta jotkut asennot eivät osu kohdalleen sitten millään. Ei auta, vaikka silhuetti osuisi täysin aukon päälle, julma peli ei silti hyväksy suoritusta. Tai sitten en vain osaa.

Yksin pelattuna Hole in the Wall onkin aika turhauttava, jopa turha kokemus. Vaikeustaso on alusta asti suhteellisen korkea eikä peli jaksa kiinnostaa. Sen sijaan porukassa meininki on aivan toisenlaista. Varsinkin vauhtijuoman kera meno naurattaa makeasti ja peli nousee aivan eri tasolle.

Hole in the Wall onkin erinomainen bilepeli. Tarpeeksi yksinkertainen, helppo oppia ja humoristinen, mitä muuta sitä pirskeiden piristäjältä voikaan odottaa?

Demo: Löytyy

Täysversio: yksinpeli, yhdenaikainen kaksinpeli, nelinpeli vuorotellen

Live-extrat: Ei ole

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Bilepeliksi ehdoton hankinta, yksinäisten ei kannata vaivautua.

 

King of Fighters 2002: Unlimited Match

SNK Playmore

Eric Hartin

Aina on olemassa joku, joka vetää paremmaksi. Jos Capcomia ja Nintendoa syyttää sarjojensa vähästä uudistamisesta ja vain pienien muutoksien sisällyttämisestä, löytyy heidänkin varjostaan SNK:n kaltaisia firmoja. King of Fighters on nimittäin hyvä esimerkki pelisarjasta, jolle julkaistaan lähes yhtä usein pelejä kuin EA:n urheilusarjoihin.

King of Fighters 2002: Unlimited Match on hyvä esimerkki tästä. Se on lähes vuosikymmenen vanha peli, joka on saanut minimaalista hiontaa ja uudistuksia. Kyseessä ovat lähinnä pelin tasapainoon liittyvien ongelmien korjailu ja muutamat uudet hahmot. Saman käsittelyn sai sarjan aikaisempi peli King of Fighters ’98, jonka XBLA-käännöksen valikoita ei SNK edes viitsinyt kääntää. Nyt julkaistu KOF2002UM ei sentään tee sen luokan pohjanoteerausta, muttei välttämättä siltikään ole hankinnan arvoinen ellei tarkoituksena ole saada sarjan jokaista peliä.

Varsinaisia oikeasti pelattavia uusia hahmoja uusittu King of Fighters tarjoaa suhteellisen vähän.  Valitse joukkue, mätä toista joukkuetta turpaan. 2002-versioon lisätyistä uusista hahmoista valtaosa  on  erilaisia ja eritavoin peliä rikkovia pomovastuksia, joita peli avaa sitä mukaa, kun pelaaja jaksaa koluta vähäisiä yksinpelin antimia.

Kuten sarjan tyyliin kuuluu, pelaaja valitsee tiimillisen taistelijoita. Tällä kertaa tiimin koko on kolme. Peliä voi myös pelata yksi vastaan yksi -moodissa, mutta peli on selkeästi suunniteltu pelattavaksi tiimin kanssa. Monet asiat puoltavat tätä asiaa, mutta suurin syy on yksinkertaisesti siinä, että peli mahdollistaa kertalaakista tappavat combot. Joukkueellisella hahmoja tämä ei ole niin suuri ongelma, mutta kaksintaistellessa matsit voivat osoittautua hyvinkin antiklimaatttisiksi.

Kaikesta pahasta sanottavasta huolimatta kyseessä on ehkä sarjan hiotuin peli. Valittavia hahmoja on 66 – yksi suurimmista hahmokaarteista missään tappelupelissä tähän asti. Tasapaino on hahmomäärästä ja rikkinäisistä pomohahmoista huolimatta yllättävän hyvällä tolalla.

Jopa nettikoodi on parempaa, kuin mitä SNK:lta yleensä on julkaisuihin tullut. Ei sillä vieläkään kuuhun lennetä, mutta maan sisällä pelit toimivat sentään lagittomasti. Suomen ulkopuolella luvassa onkin sitten peli, jossa painat nappia ja tapahtuma ruudulla näkyy puoli sekuntia myöhemmin.

Siinäpä sitä KOF2002UM:ää on. Uudelleenjulkaisu lähes kymmenen vuotta vanhasta pelistä, jota harva kaipasi. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysi katastrofi ja peli toimii hyvin kahdella pelaajalla samalta ruudulta. Mutta miksi pistää rahojaan tämmöiseen, jos XBLA tarjoaa jopa parempia saman genren pelejä puhumattakaan muuten paremmista moninpeleistä?

Demo: pieni pyrähdys arcade-moodissa, kourallinen hahmoja

Täysversio: Nettipeli, achievementit

Live-extrat: Ei ole

Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä. Pätevä, mutta parempaakin saa.

 

NBA Jam: On Fire Edition

EA Canada/Electronic Arts

Kalle Laakso

Megadriven ja SNES:in aikaisista vanhoista urheilupeleistä puhuttaessa esiin ei nouse montaakaan nimeä, jotka kaikki tuntisivat. Sen sijaan NBA Jamin muistavat lähes kaikki niihin aikoihin pelanneet – ja peliä muistellaan lähes täysin pelkästään lämmöllä. EA päätti tuoda sarjan takaisin kotikonsoleille, isompana, hurjempana, yhtä yliampuvana ja ennen kaikkea lähes identtisellä pelattavuudella kuin ennenkin. Ja se toimii. Pelaajan ei tarvitse tietää oikeastaan mitään koripallosta, edes pallon muodon tietämisellä ei ole väliä. Niinpä peli sopii kaikille nuoremmista vanhempaan ja nostalgiatippa silmäkulmassa on lähellä.

Pelattavaa riittää varsin paljon. Löytyy pikapeliä ja uratilan tyyppistä Road Trip-pelimuotoa, jonka myötä pelaaja etenee NBA-liigan kaikista kuudesta divisioonasta toiseen haastamaan muita joukkueita mitalien ja rahan toivossa. Jokaiseen divisioonaan kuuluu viisi joukkuetta, ja jokaista vastaan on neljä ottelua, joissa matsien tasosta riippuen sekoitetaan pakkaa. Osa otteluista on niin sanotusti normaalia pelaamista, mutta joissakin pelityylejä ja pisteytyksiä sekoitetaan yllättävilläkin tavoilla.

Haastetta ei kuitenkaan rakenneta vain oudoilla säännöillä. Tekoäly nimittäin oppii nopeasti pelaajan pelityylin, muuttaen pelin kertaheitolla höntsäämisestä pari pykälää agressiivisemmaksi, aina oikea-aikaisen harhautuksen tekemiseen, ja syöttöpaikan etsimiseen. Peli käyttää EAn Fight Night-peleistä tuttua R.E.A.L. AI-pelimoottoria, mikä kyllä toimii, mutta ei pääse aivan kuitenkaan oikeuksiinsa tämän tyylisessä pelissä. Pelaaja saa kuitenkin itse valita divisioona-, ottelu- ja joukkuejärjestyksen, mikä antaa pelaajalle mahdollisuuden tienata rahaa helpommissa otteluissa, ennen haastavempia NBA Jam-otteluita. Road Trip-pelimuoto onkin mahtavaa puuhaa varsinkin kaverin kanssa pelattuna, sekä samalla koneella että verkon välityksellä.

Online arena -pelitilassa matsataan verkossa muita pelaajia vastaan, pelaamien onnistuessa myös omien kavereiden kanssa. Verkkopelaajien pieni määrä ja lagi ovat kuitenkin herkästi läsnä kuitenkin onlinessa. Peli joka perustuu tiiviisti hyvään pelattavuuteen, nopeisiin tilanteisiin, ja ratkaisuihin, ei vain yksinkertaisesti toimi kehnoissa nettiolosuhteissa. Syy tosin oli suurimmalta osin se, että lähes kaikki vastapelaajat löytyvät Amerikasta.

Otteluissa tienatulla rahalla voi ostaa Jam Storesta kaikenlaista kilkettä, kuten yli 40 NBA-legendaa, maskotteja, joukkueita, erilaisia palloja, peliä muokkaavia asioita, disco-pelitilan ja muuta outoa. Osan saa käyttöön vain pikapelimuodossa, mutta esimerkiksi legendoja voi käyttää myös Road Tripissä.

Ja jotta kukaan ei varmasti jäisi kylmäksi, pelistä löytyy jopa hulvaton alkuperäinen selostajakin, joka laukoo retropelaajille tuttuun tapaan boom-shaka-lakaa ja muita one-linereitaan. Selostaja on äänessä lähes jatkuvasti mekastaen yhtä yliampuvasti kuin koko muukin peli, mikä sopii täydellisesti pelaamisen tuoksinaan.

Pelissä ei ole oikeastaan mitään moitittavaa: minkä se lupaa, se myös pitää. Pelattavuus ja grafiikat toimivat hyvin ja sopivat mainiosti niin vartin pikapelailuun kuin illanistujaisiin kolmen kaverin kanssa, jolloin pelistä saa esiin kummallisiakin piirteitä, kun neljä ihmistä juoksee edestakaisin pienellä kentällä pallon perässä. Yksin pelaaville NBA Jamia ei kuitenkaan voi suositella aivan yhtä avokätisesti, koska tekoäly ei tarjoa tutun pelikaverin tasoista seuraa, ja online-puolen heikko pelaajamäärä ei auta siihen ongelmaan. Kannattaa silti ehdottomasti katsastaa edes demo.

Demo: Kaksi joukkuetta, Dallas Mavericks ja Miami Heat, Play Now-pelimuoto

Täysversio: Kaikki NBA-joukkueet, kolme pelimuotoa, haasteita, kilkkeitä, kahden pelaajan co-op samalla koneella tai verkossa, neljä pelaajaa samalla koneella tai verkossa, saavutukset, online-pelitilastot.

Live-extrat: Time is money-lataus, millä saa kaikki Jam Storen ostokset suoraan auki.

Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 pistettä. Erittäin paljon pelattavaa ja viimeisen päälle hiottu arcade-koripallopeli. Hintansa arvoinen.

 

Radiant Silvergun

Treasure

Janne Mikola

Radiant Silvergun on hermoja raastavan haastava, suorastaan maaninen räiskintäpeli. Maanisia räiskintäpelejä ovat ne ylhäältäpäin kuvatut ja ylöspäin scrollaavat lentoräiskinnät, joissa ruutu on aina aivan täynnä vihollisalusten ammuksia. ”Bullet hell” -termilläkin nimitetyissä peleissä pelaajan tehtäväksi jää samanaikaisesti sekä vihollisten tuhoamisesta huolehtiminen, että päin vyöryvien ammusrykelmien joukossa pujottelu. Japanissa genre elää ja voi hyvin, mutta länsimaissa jopa suurimmat ja tuoreemmat nimikkeet ovat jääneet vähän tuntemattomammiksi.

Radiant Silvergun ei kuitenkaan ole mikään kyseisen genren evoluution viimeisin kärki, vaan itse asiassa uudelleenjulkaisu vuonna 1998 Japanissa päivänvalon nähneestä samannimisestä pelistä. Julkaisu ei toki luonut genreä, mutta kehitti sitä esittelemällä hulluun räiskintään perustuvan pelin, johon oli silti onnistuttu upottamaan jännittävä taustatarina ja jopa henkilöhahmogalleria. Pelin todellinen historiallinen arvo liittyy kuitenkin siihen, että se oli julkaisussaan yksi genren parhaita pelejä, ja toimikin myöhemmin huomattavasti tunnetumman Ikarugan hengellisenä esi-isänä.

Xbox 360:ttä varten peliä on restauroitu visuaalisesti kohtalaisen kevyellä kädellä, eli vaikka nopeasti vilkaisemalla saattaisi kuvitella pelaavansa aivan tuoretta julkaisua, aito 90-luvun henki pelin ulkoasussa on yhä tallella. Välianimaatiot ja -keskustelut – jotka ehkä kaikkein selvimmin paljastavat pelin todellisen iän – esitetään tietenkin japaniksi, mutta tarjolla on kuitenkin Xbox 360:n järjestelmäkieleen perustuvat tekstitykset. Kahden pelaajan co-op -moninpeli toimii sekä jaetulla ruudulla että Xbox Liven välityksellä.

Toiminta on, kuten pelityypin edustajalta odotetaankin, aivan käsittämättömän haastavaa. Tätä ei ollenkaan helpota käytettävissä oleva monipuolinen asearsenaali ja sen hallitsemiseen suunniteltu vaihtoehtoja tarjoava käyttöliittymä, jossa saman toimenpiteen saa suoritettua vaihtoehtoisesti painamalla jotain tiettyä yhtä peliohjaimen painiketta, tai jotakin muuta ohjaimen painikkeiden yhdistelmää. Toisaalta, Silvergun on juuri niitä pelejä, jotka selkärankaan opettelemalla mahdollistaisivat aivan yliluonnollisilta vaikuttavia suorituksia, joita jaksetaan YouTubessa katsella videoilta kymmeniä tuhansia kertoja. Tätä helpottamassa pelissä on pelinsisäinen nauhoitustoiminto, ja tallennusten jakamiseen tarkoitettu Xbox Live-toiminne.

Kyllähän esim. Touhou Projectin nykyaikaisemmat näkemykset ylhäältäpäin kuvatuista lentoräiskinnöistä ovat monella tapaa hienompia, monipuolisempia ja parempia, mutta ei Radiant Silvergunia pelatessa ole ollenkaan vaikea kuvitella, miksi alkuperäistä peliä on voitu vuonna 1998 arvostaa hyvinkin paljon. Ajoittain sitä jopa unohtaa pelaavansa melkein 14 vuotta vanhaa peliä.

Demo: Lyhyt, noin 5 minuuttia kestävä pyrähdys yksinpelissä.

Täysversio: Tarina- ja arcade-pelimoodit yksinpeliin, kahden pelaajan moninpeli verkossa ja paikallisesti, saavutukset, leaderboardit, pelien nauhoitus- ja jako-ominaisuudet.

Live-ekstrat: Ei ole.

Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 pistettä. Tunneissa mitattuna, erityisesti pelin haastavuuskäyrä huomioiden, pelattavaa on runsaasti. Toisaalta pelattava perustuu pitkälti saman toistoon. Kokonaisuutena hintavahko, ei suositella heräteostokseksi.

 

Rotastic

Dancing Dots / Focus Home Interactive

Antti Mutta

Nyt se sitten tapahtuu. Älypuhelinpelien polkuhinnoittelun aiheuttama kulttuurimuutos pakottaa kritisoimaan koukuttavaa pulmapeliä pelkästään hintalapun vuoksi. Ja jopa suosittelemaan ostopäätöksen pyörtämistä. Olisiko Nintendon Shigeru Miyamoto sittenkin ollut oikeassa alihinnoittelusta varoitellessaan?

Rotasticin perimmäiset synnit ovat todellakin täysin ulkopelillisiä. Syytökset ovat seuraavat: se ei ole älypuhelinpeli, eikä myöskään halpa. Skitsofreenisesti sisältönsä puolesta se kuitenkin viihdyttää kuin App Storen kärkikymmeniköstä karannut kehitelmä. Jotain omituista onkin tapahtunut, kun kaikki kelpo mobiiliajanvietteen vaatimukset täyttyvät, mutta alustana on ensin Xbox Live Arcade ja ensi vuonna PSN ja PC.

Hitiksi haluavan älypuhelinviihdykkeen pakolliset pelisuunnitteluelementit ovat myös kohdallaan.  Pohjalla on mekaniikka, johon ei tarvita konstikkaita kontrolleja – yksi nappi käytännössä riittää. Pelaajan haasteena on painalluksen ajoitus. Älypuhelinpelinarkkarit tietävät mistä on kyse: helppous houkuttaa kokeilemaan, haastavuus pakottaa jäämään.

Rotasticissa parasta ei ole silti simppeliys, vaan perimmäinen peli-idea: liikkuminen ilmateitse köyttä käyttäen, etapilta toiselle pyörien. Erilaiset lentokuviot tuottavat bonuksia, esimerkkinä kahdeksikon lentäminen tai isomman kuvion tekeminen useamman etapin avulla. Liikkuminen on haastavaa, mutta palkitsevaa. Tarzanmaista matkustelua vähemmän vetoavaa on kenttien erilaisten tehtävien suorittaminen. 

Isoin sisältöä koskeva kritiikki osuukin kenttäsuunnitteluun, joka tyrkyttää liikaa uutta liian lyhyessä ajassa. Hitaampi eteneminen on ehkä nähty kasuaaliyleisöä pelottavana. Kärsimättömät eivät koskaan kokisi kömpelöjä kaskuja tai näkisi villeimpiä visuaalisia viritelmiä. Kenttien määrän moninkertaistaminen ja yksinkertaisempien pulmien toistaminen olisi ollut myös parempi ratkaisu pelin keston kasvattamiseen. Tekijät ovat valitettavasti päätyneet vain 70 kenttään ja jyrkästi nousevaan vaikeusasteeseen.

Vinkeillä viikinkihahmoillaan, piirroselokuvamaisella grafiikallaan ja hömelöllä huumorillaan Rotasticista olisi todellakin täydelliseksi älypuhelinpelihitiksi. Kotikonsoleilla ja –tietokoneilla sille on kuitenkin vaikea povata menestystä – etenkään tähän hintaan. 

Demo: Kymmenen täysversiosta valikoitua kenttää, moninpelimahdollisuus.

Täysversio: Online-pelitilastot, achievementit, kaikki kentät.

Live-ekstrat: Pelaajakuvat. 

Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä on liikaa älypuhelinpelistä.

 

TNT Racers

Keen / dtp entertainment

Jukka O. Kauppinen

Kivoja ja rempseän asenteellisia ajopelejä mahtuu maailmaan aina lisää. Etenkin jos niissä on potentiaalia kivoiksi bilepeleiksi samalla koneella. TNT Racers muistuttaakin positiivisella tavalla erästä kaikkien aikojen parhaimmista ajo-mesoamispeleistä, eli tietysti Mashedia. Ihan samalla kaaoksen ja anarkian tasolle tämä ei valitettavasti yllä, mutta yritys on hyvä.

Kuten Mashedissa, pelaajat ajelevat ympäri kilparatoja keräillen sieltä kyytiinsä erilaisia aseita ja välineitä, joilla voi koettaa sabotoida toisia kilpailijoita. Vähän kuin Mario Kart siis, mutta ei ihan niin ylisöpösti. Pelaajat yrittävät ajaa niin, että toiset kuljettajat putoavat samalta ruudulta tai heidän kulkuneuvonsa romuttuvat. Itsestään tai avitettuna…

Sinänsä TNT:n kilpaileminen on tosi kivanoloista, mutta peli on ehkä pikkuisen liian kiltti ja söpö. Ehkä myös pikkuisen turhan hidastempoinenkin.

Silti, pelissä on ainesta. Koska vastaavia pelejä ei ole ihan hetkeen tainnut ilmestyä, niin kyllä tällä saa viihdytettyä niin itseään kuin kavereitaan muutamana iltana. Klassikoksi se ei silti nouse.

Demo: moninpeli vain samalla koneella (2-4 pelaajaa), vain challenges-pelimuoto

Täysversio: Online-pistetilastot, saavutukset, online-moninpeli, myös time trial- ja custom race -pelimuodot, kaikki radat ja kulkuneuvot.

Live-ekstrat:

Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 MS-pisteellä saa tyydyttävää viihdettä muutamaksi illaksi.

 

A World of Keflings

NinjaBee

Miikka Lehtonen

A Kingdom for Keflings oli Avatar-pelien ehdotonta valiota. Siinähän pelaajat pääsivät leikkimään jumalaa keflingien, pienten satu-ukkojen, asuttamassa maailmassa. Jättimäinen avatar käveli ympäriinsä rakentamassa taloja, ohjaamassa keflingejä työn pariin ja ratkomassa ongelmia.

A World of Keflings on selkeästi samasta puusta veistetty peli. Jopa siinä määrin, että se tuntuu pelattavuudeltaan miltei identtiseltä. Mitä nyt maisemat ovat uusia ja mukana on uutta sisältöä, mutta itse peli on yhä sama. Kävele ympäriinsä, rakenna taloja, raahaa keflingejä työn pariin ja etene seuraavaan kenttään.

Eikä tässä toki ole mitään vikaa, sillä tykkäsin kovasti Kingdomista ja tykkäsin myös Worldista. Peli vaatii silti tietynlaista mentaliteettia, sillä se on hidastempoinen, mutta ei varsinaisesti mitenkään haastava. Vaikean jumalpelailun sijaan tarjolla onkin tuntikaupalla rentoa puuhailua, kun pelaaja kuskailee keflingien mökkejä paikasta toiseen, hätistelee lohikäärmeitä kelfingien kimpusta ja etsii kenttiin kätkettyjä salaisuuksia. Ja kyllähän ne tunnit siinä myös pyörivät, sillä tunnelma on rento, pelattavuus toimii ja huumorikin on yllättävän osuvaa.

On myös mainittava, että pelistä löytyy mainio co-op-tila, joka sopii erinomaisesti vähemmän pelaavien läheisten kanssa nautittavaksi. Tyttöystävät ja muita vastaavia omaavien kannattaa siis jo pelkästään tästä syystä pistää A World of Keflings korvansa taakse.

Demo: muutama kenttä

Täysversio: enemmän kenttiä

Hinta/laatu-suhde: A World of Keflings on mainio peli, eikä 800 pistettä tunnu kovalta hinnalta useiden tuntien rentouttavasta sessiosta.

 

Worms Ultimate Mayhem

Team 17

Tero Lehtiniemi

Jo kauan ennen kuin suomalaiset mobiilikehittäjät keksivät kopioida klassista Scorched Earth-taktiikkapelisarjaa, saman idean sai brittiläinen Team 17. Worms-sarjan peleissä söpösti vikisevät, hampaisiin asti aseistetut madot pyrkivät listimään vastajoukkueensa surutta.

Wormsia saamme kiittää muun muassa sellaisista instituutioista kuin räjähtävistä lampaista ja banaanipommeista. Myös esimerkiksi matojen liikkumista huomattavasti helpottava ninjaköysi on osaavissa käsissä huomattavasti pelottavampi kapistus kuin mitä sen nimi antaa ymmärtää.

Ongelma on vain siinä, että pelin 2D-pelitilan mekaniikka on hiottu äärimmilleen jo aikoja sitten, eikä pelisarjan siirtyminen kolömiulotteiseen maailmaan ole sujunut ihan toivotulla tavalla. Aseiden lentoratoja on vaikeampi hahmottaa, ja esimerkiksi aiemmin tuiki tarpeellisen ninjaköyden käytöstä on tullut todella vaikeaa.

Worms Ultimate Mayhem yhdistää kaksi 3D-ajan Wormsia, Worms 3D:n ja Worms 4: Mayhemin. Se tarjoaa koko paketin hieman kauniimmalla graafisella ulkoasulla. Molempien pelien yksinpelikampanjat ja -aseet ovat mukana, samoin kattavat moninpelimahdollisuudet niin pelitilojen kuin oma matojengin kustomoinninkin osalta.

Paketti on paperilla ja ihan menutasollakin varsin vakuuttava, mutta vanhana Worms-veteraanina koko 3D-konsepti tuntuu vähintäänkin kieroutuneelta. Etäisyyksien ja korkeuserojen hahmottaminen on hankalaa, ja esimerkiksi ninjaköydellä temppuilu suorastaan mahdotonta.

Lopputulos ei sytytä täysin. Paketti on Worms-tavalla pirteä, hauska ja tarjoaa mukavasti sisältöä, mutta tämän kuvakulman esitystapa ei yksinkertaisesti toimi. Täytyykin vain toivoa että Team 17 palaa jatkossa perinteisen kuvakulman Wormseihin, oli se sitten vanhanaikaista tahi ei.

Demo: pintaraapaisu moninpeliin.

Täysversio: kaksi 3D-Wormsia yhdessä, yksinpeleineen, haasteineen ja moninpelitiloineen.

Live-ekstrat: Pelaajakuvia

Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 pistettä. Sisältöä on kyllä riittävästi, mutta klassisen peli-idean 3D-toteutus ei toimi kaikilla. Varsinkaan allekirjoittaneella.

 


 

Lue myös

Assassin’s Creed Revelations – haastattelussa pelin suunnittelija ja käsikirjoittaja

Kinect Sports 2 -haastattelu – liikettä niveliin

Mass Effect 3 – scifijättiläisen tekijät haastattelussa

Replay Expo oli täynnä historian havinaa

Resident Evil: Operation Raccoon City – zombieräiskinnän uudet tuulet

Sound Blaster Recon3D – pelaajan piristävä ääniratkaisu

SteelSeries Merc Stealth – FPS-pelaajien häivenäppis

Xbox 360 Wireless Speed Wheel – näppärä rattiohjain padipelaajille

Paras peleistä on...

Katso tilanne vastaamatta

Keskustelu

hyvät arvostelut paitsi toi KOF 2002 UM ei ole 10 vuotta vanha peli vaan toi peli julkaistiin 2009 se mikä on 10 vuotta vanha on originaali KOF 2002 be fighter peli joka on ihan täysin eri peli….

Muropaketin uusimmat