F.E.A.R (PS3)
Pelko on ihmismielen itsepuolustusta. Pelko on intiimiä. Sopiiko pelko peliksi? Konsoleiden FPS-pelit ovat viime aikoina kehittyneet suurin harppauksin kohti PC- puolen saalistusaluetta. Voiko uuden sukupolven kauhuräiskintä toimia konsoliruudulla?
Aiemmin PC:lle ja Xbox 360:lle ilmestynyt räiskintäteos kääntyi Sonyn uutukaisten omistajien iloksi kolmannellekin alustalle. Pelin juoni on mystinen sekoitus kauhua ja seikkailua. Kalliiseen tutkimuskeskukseen on hyökätty ja pelaaja matkaa selvittämään tapahtumien kulkua. Ensihetkistä lähtien on selvää, että arvokkaan keskuksen tiloissa tapahtuu jotain outoa.
Ensimmäisen tehtävän aikana pelaaja kohtaa klooniarmeijan, kuolleen ja elävän välimaastossa olevan pikkutytön sekä edellisen sotilasryhmän jäänteet. Kun synkkää ja pimeää juonta seuraa niukasti valaistussa huoneessa on pelko todella mukana. Karmaisevat äänet ja ruutuun ilmestyvät väläykset verisistä kalloista ovat astetta kovempaa kamaa kuin vakioräiskinnöissä.
Aluksi kädestä löytyy vaatimaton pistooli, mutta juonen edetessä aseistus nousee asteittain. Tarinakin on pilkottu asevaraston tavoin 11 episodiin. Niiden johdonmukaisuus on hämärän peitossa, sillä tarina on useasti vaikeaa seurattavaa. Juoni on laadittu nerokkaasti, mutta se sisältää paljon ennalta määrättyä putkijuoksua. Välillä viholliset iskevät väijytystä, minkä jälkeen voi taas juoksennella minuuttikaupalla ilman suurempaa huolta.
Pelko
Eteen ilmestyy harmaiden tilojen lisäksi runsaasti pieniä pähkinöitä. Suurin osa pulmista painottuu kytkinten tai tavaroiden löytämiseen. Ne ovat turhan samankaltaisia, mutta tasapainottavat sopivasti nopeatempoiseksi yltyvää paukuttelua. Vaikka koko tarina tuntuu turhan paljon ennalta määritetyltä on ratkaisussa puolensa. Pulssikin pysyy korkealla pelottavien kiljaisuiden ja pimeihin huoneisiin teljettyjen ruumiiden ansiosta.
Fikkarin ja konetuliaseen kanssa seikkailemisessa on tiettyä omaperäistä tunnelmaa. Vihollisten käyttäytyminen on kenties osoitus uuden koneen kapasiteetista, sillä jokainen kloonisotilas näyttää toimivan omin päin hyökätessä ja puolustautuessa. Jokainen toimii yksilönä ja tekee ratkaisunsa pikaisesti. Usein huomaa kuolevansa taakse päässeen vihollisen luotiin. Myös erilaiset vihollisväijytykset tulevat turhankin tutuiksi.
Jos vihollisten käyttäytyminen on ylivoimaista voi pelaaja käyttää L1-painikkeella Max Paynesta tuttua hidastettua tilaa. Sen aikana ehtii näkemään luotien liikeradat ja reagoimaan näköpiiriin ilmestyneisiin sotilaisiin. Tätä herkkua ei kuitenkaan ole tarjolla loputtomasti.
SIXAXIS-ohjain toimii yllättävän hyvin nopeatempoisessa räiskinnässä. Ohjaus on tuntumaltaan napakka, jopa aavistuksen pintakova. Julkaisupelinä ilmestyneen Resistancen hallittavuus tuntuu laiskalta kauhuräiskintään verrattuna. Liikkuminen on jouhevaa ja vihollisiin osuminen yksinkertaista. Tosin esteiden yli hyppääminen on hieman ongelmallista. Loikkaus tottelee painiketta laiskasti, mutta vika johtuu enemmän ohjelmoinnista kuin kontrolleista.
Toivo
Toimivan paketin heikoin lenkki on ulkoasu. Pimeät hallirakennukset muistuttavat toisiaan eikä HD-laadulla mässäillä. Täysin toivotonta ruudulla pyörivä action ei kuitenkaan ole, sillä kokonaisuus on tasaisen vahva. Hieman lisäarvoa tuovat mielenkiintoisiin aseintoihin jätetyt ruumiit ja hidastustilan tuomat efektit. On upeaa väistää vihollisen luodit ja ampua takaisin pienestä kulmasta kovat piipussa.
Vaikka ulkoasun puolelta tykitystä olisi toivonut enemmänkin toimivat graafiset tapahtumat sopusoinnussa äänimaailman kanssa. Radioyhteyden pätkiminen ja ruutuun ilmestyvien epäkuolleiden puheet tehostavat pelottavaa kokonaistunnelmaa. Ääninäyttely on perustasoa, mutta ei pärjää upeille kirkaisuille ja räjähdyksille. Jos äänimaailmasta haluaa kaiken irti on kotoa löydyttävä kunnollinen kotiteatteri, sillä maitopurkkikaiuttimilla äänet jäävät latteiksi.
Käytettävyyden osalta sapiskaa on annettava hävettävän pitkistä latausajoista. Jopa lyhyiden tehtävien keskelle ilmestyvät latausvalikot ovat pitkästyttävää katsottavaa. Nykypäivänä ei haluaisi enää nähdä 4 minuutin ja 44 sekunnin pituisia lataustaukoja. Onneksi latailut sujuvat nopeammin moninpelissä.
Moninpeli on avoin 16 hengelle. Määrä on sopiva pienehköihin kenttiin ja toimii jouhevasti. Pelimuotoja tarjotaan kourallinen, joista perinteinen deathmatch on ylivoimaisesti suosituin. Verkossa pelaaminen on tarinaan verrattuna nopeatempoisempaa, sillä nyt ei ole aikaa sykettä laskevalle putkijuoksulle. Vaikka moninpeli on toimiva jää siitä puuttumaan se ratkaiseva tunnelma.
Ja rakkaus?
Vuoden nimihirviöksi muodostuva First Encounter Assault Recon on uusimman PlayStationin ehkäpä tasalaatuisin tähänastinen esitys. Kauhulla ja brutaaleilla tapahtumilla maustettu perusräiskintä tarjoaa viihdettä useiksi tunneiksi. Sääli että osa menee hieman mollivoittoisesti. Pienillä kauneusleikkauksilla ja kiihkeämmillä juonenkäänteillä olisi siepannut uuden sukupolven actionpelien herruuden. Nykyisellään pienet bugit siellä täällä laskevat kokonaisarvosanaa ylipitkien latausaikojen lisäksi.
Tekijä: Day 1 Studios
Julkaisija: Sierra
Testattu: PS3
Saatavilla: PC, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.whatisfear.com/
