Uusimmat

Dragon’s Lair täytti 25 vuotta

23.06.2008 12:49 Jukka O. Kauppinen

Termit ”muinainen” ja ”esihistoriallinen” tarkoittavat normaalissa maailmassa tuhansista kymmenien tuhansien vuosien ajanjaksoa. Sen sijaan pelimaailmassa muinaismuistoluetteloon pääsee jo parinkymmenen vuoden jälkeen. Nyt myös Dragon’s Lair -kolikkopelin voi lukea virallisesti sellaiseksi, muinainen laserlevykolikkopeli kun täytti 25 vuotta.

Dragon’s Lair on alkujaan vuonna 1983 julkaistu kolikkopeli, joka vei vuoden, parin mittaan pelaajakansan muassaan ja herätti valtaisaa huomiota kaikkialla. Massiivinen kolikkopelihitti pohjautui laserdisk-kuvalevytekniikan mahdollistamaan uskomattomaan grafiikkaan. Suomessa pelistä luettiin ensimmäistä kertaa MikroBitti-lehden sivuilta, kyllä siinä pelikansa vaahtosi hämmästyksestä. Silminnäkijöiden mukaan peliä päätyi maahamme parikin kappaletta.

Elokuvamaisen pelin resepti ei kuitenkaan ollut sisällöllisesti kummoinen ja laserdisc-laitteetkin olivat kovin häiriöalttiita. Niinpä laserpelien suosio hiipui nopeasti, joskin valmistaja ehti tahkota siinä välissä melkoiset rahat.

”Vaikea uskoa että siitä on jo 25 vuotta”, hämmästeli pelin luoja animaattori Don Bluth.

”Ajatella, että tällainen pieni projektimme muuttui klassikoksi. Sitä emme tosiaankaan osanneet ennakoida. Dirk ja Daphne eivät ole ikääntyneet päivääkään!”

Dragon’s Lairin lypsäminen jatkuu edelleen ja pelistä on nähty äskettäin modernisoitu versio niin HD DVD:nä, Blu-Raynä ja PC:llä.

Juhlaviikon kunniaksi pelin tekijät arpovat nimikirjoituksilla varustetun Dragon’s Lair -taulun kaikkien fanittajien kesken.

Lisätietoja: http://www.digitalleisure.com

Lisää aiheesta

Dirk the Daring ja Dragon’s Lairin eeppiset uudet seikkailut

Dragon’s Lair (HD DVD, Blu-Ray)

Dragon’s Lair 3D: Return to the Lair (pc)

Dragon’s Lairin jälkeen myös Space Ace saa HD-käsittelyn

Historiallista raiskausta: Dragon’s Lairit tungetaan taskuun

Lue lisää eDomesta

Arvostelu: Ninja Gaiden 2 (360)

Cyber Snipa Stinger – oikeasti tosikova pelihiiri

Fable 2 -haastattelussa peliguru Peter Molyneux

LEGO Indiana Jones: The Original Adventures (PC, PS2, PS3, Wii, 360)