Uusimmat

IPelibisnes on raakaa

31.08.2011 20:00 Jukka O. Kauppinen

iPhonen ja iPadin ladattavien pelien markkinoita pidetään monella suunnalla videopelaamisen uutena kultakaivoksena, jossa menestys odottaa jokaista jollain tapaa kelvollisen pelin kokoon raapaissutta. Ja joillekin menekkiä piisaakin, mutta ei kaikille. Ei vaikka peli olisi hyväkin.

Eräs kotimainen pelikehittäjä nosti tänään esimerkiksi 0,79 eurolla myytävän Scribble Show -pelin.

”Söpö ja ihan viihdyttävä peli, tuotantoarvot kunnossa” – mutta silti pelin menestys on ollut jokseenkin laimeaa.

Tilastoja tutkaamalla pelillä on ollut tähän mennessä yhteensä 1300 pelaajaa, joista 31 on pelannut tällä viikolla – ja tarkasteluhetkellä kolme tänään. ja peli on kuitenkin julkaistu heinäkuun alussa.

Jenkkilän iOS-pelilistoilla teos on yltänyt korkeimmillaan sijalle 400, sekin vain yhden päivän aikana kun peliä jaettiin kotva ilmaiseksi.

Vaikka maailmaamullistavasta pelistä nyt ei olekaan kyse, niin kyllä iAlustoille julkaistaan jatkuvasti paljon kamalampaakin roskaa. Scribble Shown kohtalo osoittaakin miten vaikeaa hirvittävän ruuhkaisessa App Storessa erottuminen on. Hyväkin peli hautautuu sinne välittömästi, ja tarvitaan melkoinen onnenpotku että teos nousisi sieltä esiin vaikkapa lehdistön tai suusta suuhun -hulinan kautta.

Lisätietoja: http://itunes.apple.com/fi/app/id441004736?affId=1777034

Lue myös

CreaVures (Mac, PC)

Driver: San Francisco (PC, PS3, Xbox 360)

Jeremy Clarkson esittelee uuden Warthogin

Men of War: Vietnam -ensikosketus – neukkuna Vietnamissa

Muropaketin uusimmat