Uusimmat

PlayStation 5:n myyntipakkauksesta katosi huvitusta aiheuttanut merkintä

Kuva: © Kerde Severin / Unsplash

06.06.2024 10:31 Muropaketin toimitus

Sony näyttäisi muokanneen PlayStation 5 -konsolin myyntipakkauksia.

PlayStation 5 -konsoleiden myyntipakkauksiin näytettäisiin tehdyn vaivihkaa muutos, jonka myötä pakkauksessa ei enää mainostettaisi näkyvästi 8K-resoluutiotukea.

Digital Foundryn toimittaja John Linneman huomasi kauppoihin ilmaantuneen myyntipakkauksia, joiden edessä ei ole enää merkintää 8K-resoluutiolle. Kyseinen logo on ollut aiemmin kaikissa PS5-myyntipakkauksissa julkaisusta lähtien.

Vielä ennen julkaisua Sony mainosti PS5:n tukevan 8K-näyttöjä heti julkaisussa sekä saavan tulevaisuudessa tuen peleillä pyöriä 8K-resoluutiossa. Jälkimmäiseen kykenee toistaiseksi ainoastaan The Touryst, kun taas 8K-televisioiden käyttöönotto ei ole ollut järin suurta yleisesti.

Myös Microsoft mainosti omaa Xbox Series X -konsolia aikanaan 8K-tuella, joskin Xbox-pomo Phil Spencer totesi tuolloin teknologian olevan vielä ”vuosien päässä videopelien standardista, jos se sellaiseksi koskaan edes nousee”. Huvittavaksi tuen tekee konsoleiden puutteelliset tehot sulavan 8K-grafiikan pyörittämiseksi valtaosassa peleissä.