Uusimmat

Unohda Guitar Hero, perusta rokkibändi

02.04.2007 11:07 Miikka Lehtonen

Harmonixin Guitar Hero on noussut nopeasti erääksi PlayStation 2:n suosituimmista peleistä. Xbox 360 -version myötä sarja saa entistä enemmän tuulta purjeisiinsa, mutta Harmonix on itse suunnannut katseensa jo tulevaisuuteen. Unohtakaa kitarat, perustakaa rokkibändi.

Pitkään huhuttu ja puhuttu Rock Band on nyt faktaa, sillä amerikkalaisen USA Today -sanomalehti ehti haastattelemaan jopa Harmonixin veikkoja.

Kuten nimestä voi päätellä, peli ottaa Guitar Heron perusajatuksen ja laajentaa sen kattamaan koko bändin toiminnan. Täydessä bändissä on kaksi kitaristia, rumpali ja laulaja. Guitar Heron kovaa hintaa kauhistelleet saattoivat juuri saada halvauksen kuvitellessaan täyden setin hintalappua.

Tähän ei kuitenkaan välttämättä ole tarvetta, sillä Harmonixin mukaan Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle vielä tämän vuoden puolella julkaistava peli tukee täysin nettipeliä. Julkaisija EA:n edustaja selitti ideaa. ”Yksi kitaristi voi olla Saksassa, toinen taas Texasissa. Rumpali voi olla New Yorkissa, laulaja jossain muualla ja kaikki voivat pelata yhdessä.”

Tarkemmat hintatiedot, kappaleluettelot ja muut yksityiskohdat jäävät tulevaisuuden varjoihin. Jo nyt kerrottiin kuitenkin, että pelissä kuultavat kappaleet ovat tällä kertaa alkuperäisesittäjien omia versioita, eivätkä vaihtelevan tasoisia covereita, kuten Guitar Heroissa. Harmonixin perustajiin kuuluva Alex Rigopulos tiesi kertoa myös, että biisilistaan mahtuu kappaleita pehmorockista metalliin saakka.

Lisätietoja odotellessamme voimme viritellä basistivitsejä ja unelmoida virtuaalibändin elämästä.

Lue myös:

Guitar Hero -arvostelu

Guitar Heroa myös kuusnelosella

Karaoke Stage 2 -arvostelu