Arvostelu: Hitchcock kertoo harmittomia höpöjuttuja ohjaajalegendasta

31.01.2013 08:08 | Muropaketin toimitus

HitchcockAlkuperäisnimi: Hitchcock
Ensi-ilta: 1.2.2013
Ohjaaja: Sacha Gervasi
Käsikirjoittaja: John J. McLaughlin
Pääosissa: Anthony Hopkins, Helen Mirren, Scarlett Johansson, James D’Arcy 
Elokuvan pituus: 99 minuuttia
Ikäraja: K7
Arvostelija: Olli Sulopuisto

2/5

Ohjaaja Steven Soderbergh sanoi äskettäin haastattelussa, että hänestä on kiinnostavaa tietää, miten jokin taideteos on tehty. Sen sijaan hänestä on äärimmäisen tylsää kuulla, miksi se on tehty. Hitchcock-elokuva humpsahtaa tukevasti jälkimmäiseen koriin.

Se on kepeästi psykologisoiva kertomus siitä, miksi Alfred Hitchcock (reilusti maskeerattu Anthony Hopkins) kehitti Robert Blochin Psyko-kirjasta pakkomielteen, millaisia hankaluuksia sen sovittaminen elokuvaksi tarjosi ja miten sitten kävikään.

Elokuva tarjoaa kahta lisäoivallusta ohjaajan legendaan, joka olisi ilman niitäkin varsin mittava. Hänen vaimonsa Alma Reville (Helen Mirren) oli Hitchcockin unohdettu puolikas, jota ilman Alfred ei olisi saanut mitään aikaan. Tämä ei ole tulkintaani, vaan lähestulkoon suora sitaatti elokuvasta.

Hitchcock

Toisekseen Hitchcock koki sielujen sympatiaa Ed Geiniä (Michael Wincott) kohtaan. Gein oli sarjamurhaaja-kannibaali, jonka toimi Norman Batesin innoittajana. Elokuvassa Gein ilmestyy kuiskimaan Hitchcockin korvaan vaikeina hetkinä. Ilmeisesti hän kuvastaa Alfredin mielen pimeitä puolia ja tapaa, jolla hän projisoi ongelmansa taiteeseensa.

Tiesittekö muuten, että Hitchcockilla ja Werner Herzogilla on yhteys? Dokumentaristi Errol Morris oli kiinnostunut Ed Geinistä, koska tämä kaivoi ruumita ylös haudoistaan. Niinpä Morris ja Herzog sopivat tarkistavansa, oliko  Gein tosiaan tehnyt äitinsä ihosta lampunvarjostimia, kuten tarina kertoo. He sopivat tapaavansa Ed Geinin äidin haudan luona eräänä yönä. Sovittuun aikaan Herzog ilmestyi paikalle, mutta Morris livisti.

Nyt joku kärsimätön saattaa kysyä, mitä tekemistä tällä kaikella on Hitchcockin kanssa. Vastaus on, ettei juuri mitään, mutta Hitchcock ei hallusinoinut näkevänsä Ed Geiniä Pyskon kuvausten aikana, ja silti se on pungerrettu mukaan elokuvaan.

Hitchcock

Joten lienee parempi olla pitämättä Hitchcockia dokumentaarisena esityksenä maailmasta ja keskittyä sen tarjoamiin ilonpilkahduksiin. Niistä suurin – suokaa anteeksi puujalkavitsin tapainen ilmaus – on Hitchcockin nahkoihin uppoutunut Sir Anthony, joka katsoo pistävästi ja puhuu kummallisesti. 

En tosin tiedä, miten uskottava näkemys Hitchcockista elokuvassa esitettävä tirkistelevä mässäilijä oikein on. Varsin uskottava on unelmablondi Janet Leigh (Scarlett Johansson), joskin hänen julkisuuskuvansa on niin paljon himmeämpi kuin Hitchcockin, ettei heitä oikein pysty vertaamaan.

Imitoinnin nautinnollisuudesta tulee monella tapaa mieleen taannoinen My Week With Marilyn. Se oli kokonaisuutena varsin hattarainen ilmestys, jonka parasta antia oli Marilyniä huolella matkiva Michelle Williams

Hitchcock

Päätetään tarina toiseen anekdoottiin, joka tällä kertaa jopa liittyy Hitchcockiin itseensä. Hän oli kuuluisa elokuviensa cameo-rooleista, eli tavasta piipahtaa huomaamattomasti jonkin kohtauksen taustalla. Vähitellen katsojat oppivat odottamaan ohjaajan cameo-vilahdusta, mikä turhautti Hitchcockia. Hänestä tuntui, että elokuva menee ohi silmien, kun kaikki vain tahtovat tunnistaa pyöreämahaisen siluetin valkokankaalta.

Niinpä hän alkoi aikaistaa cameoitaan.  Psykossa hänet nähdään kuuden minuutin kohdalla. Tarkoituksena oli, että ohjaajan töllöttäminen hoidetaan nopeasti pois alta heti alussa ja sen jälkeen ihmiset saavat rauhassa keskittyä itse elokuvaan.

PlusMiinusNolla
– Höpöjuoni ja -psykologisointi
+ Anthony Hopkins tuntuu paneutuneen rooliinsa ihoa syvemmälle
– Ei tuota uutta tietoa tai jää erityisemmin mieleen