Arvostelu: Hobitti – Smaugin autioittama maa on vuoden positiivisin yllätys

Ensi-ilta: 11.12.2013
Alkuperäisnimi: The Hobbit –  The Desolation of Smaug
Ohjaaja: Peter Jackson
Käsikirjoittaja: Fran Walsh, Philippa Boyens, Peter Jackson & Guillermo del Toro
Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Evangeline Lilly, Lee Pace, Luke Evans, Benedict Cumberbatch, Stephen Fry & Orlando Bloom
Pituus: 161 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Bilbo Reppuli, Gandalf ja 13 kääpiötä jatkavat loputtoman tuntuista matkaansa kohti Yksinäistä vuorta ja lohikäärme Smaugia.
Arvostelija: Aki Lehti

Ensimmäinen Hobitti-elokuva ei yltänyt lähellekään Taru sormusten herrasta -trilogian tasoa. Lähes kolmetuntinen leffa ei tuntunut lähtevän käyntiin oikein missään vaiheessa. Nyt ohjaaja Peter Jackson tekee näyttävän paluun Keski-Maahan. Smaugin autioittama maa on edeltäjäänsä parempi elokuva joka tasolla.

(Varoitus: teksti sisältää muutaman yksityiskohtaisen kuvauksen elokuvan tarinasta!)

Hobitti – Odottamaton matka päättyi kalliotasanteelle, josta näkyi kaukaisuudessa siintävä Yksinäinen vuori. Elokuvan lähes kolmen tunnin keston jälkeen päämäärä ei tuntunut olevan juuri yhtään lähempänä kuin alussakaan. Jatko-osa on kestoltaan hieman lyhyempi, mutta nyt matka etenee viihdyttävän ja jännittävän seikkailun jälkeen päämäärään asti.

Peter Jacksonin ja käsikirjoitustiimin suurin saavutus on se, että Hobitti – Smaugin autioittamaa maata katsoessaan taantuu takaisin lapseksi. Siitä on melkein 30 vuotta aikaa kun matkustin ensimmäisen kerran Hobitin kanssa Sinne ja takaisin, ja nyt tuntui taas siltä että olin oikeassa paikassa. Keski-Maassa, samassa fantasiamaailmassa ja tunnelmissa, joihin Taru sormusten herrasta- trilogiassa päästiin.

Seurueen matka vie nahanvaihtaja Beornin kotiin. Karhuksi muuttumaan pystyvä iso mies lupaa saattaa matkalaiset Synkmetsän laidalle turvallisesti, vaikka hän ei pidäkään kääpiöistä. Beorn ei astu Bilbon ja kääpiöiden kanssa Synkmetsään, kuten ei myöskään Gandalf, joka lähtee suorittamaan salaista tehtävää. Peter Jackson ja elokuvan muut käsikirjoittajat ovat napanneet Keskeneräisten tarujen kirjasta löytyvästä Ereborin-retkestä selityksen Gandalfin häipymiselle. Hänen seikkailunsa liittyy melko suoraan Taru sormusten herrasta -trilogiaan, mutta ei paljasteta siitä enempää.

Synkmetsässä elokuvan 3D-tehosteet pääsevät oikeuksiinsa. Metsän aiheuttamat aistiharhat ja seurueen kimppuun hyökkäävät jättihämähäkit ovat oikeasti todella ahdistavia ja pelottavia. Hämähäkkien kurotellessa valkokankaalta raajoillaan kohti katsojaa, huomaa väkisinkin yrittävänsä väistää karvaisia koipia.

Kun pirulaisista on selvitty, sankarit joutuvat metsähaltioiden vangeiksi. Tässä vaiheessa moni Tolkien-puristi todennäköisesti vetää herneen nenäänsä. Haltioiden joukossa on Orlando Bloomin esittämä Legolas, joka ei esiinny kirjassa lainkaan. Vain elokuvaa varten keksitty Evangeline Lillyn esittämä haltijasoturi Tauriel ärsyttää kovimpia kirjojen faneja varmasti vielä enemmän.

Hahmona Taurielissa ei ole mitään vikaa. Lostista tuttu Lilly on sulavasti liikkuva, seksikäs ja taitava taistelija. Hahmon funktio on tuoda lisää draamaa ja romanssia tarinaan, mutta siinä se ei onnistu. Hobitti – Odottamaton matka -elokuvan ohjaajan versiossa viitattiin siihen, että Kili, komein kääpiöistä, tuntee vetoa haltioihin. Hän ja Tauriel ihastuvat toisiinsa, mutta orastava romanssi tuntuu yhdentekevältä. Muutenkin jo ylipitkään elokuvaan ei löydy mitään järjellistä syytä lisätä sivujuonia.

Smaugin autioittama maa on synkempi ja vakavampi kuin edellinen osa. Nyt elokuvassa on eeppisen seikkailun tuntua, eikä onneksi enää lapsellista pieruhuumoria. Slapstickin ja videopelimäisyyden puolelle mennään oikeastaan vain kääpiöiden paetessa tynnyreissä jokea pitkin haltioiden kynsistä. Kohtaus on kuitenkin toimiva, sillä siitä tulee mieleen Indiana Jones -elokuvien överiksi vedetyt toimintajaksot.

Beorn ja Tauriel eivät ole ainoat uudet tuttavuudet tarinassa.

Luke Evansin Bard Jousimies salakuljettaa kääpiöt ja Bilbon Esgarothiin, Järvikaupunkiin. Sen Vanhaa Isäntää esittävää Stephen Fryta olisi mieluusti katsonut pidempääkin, hän on loistava vanhana juoppona.

Elokuvan viimeinen puoli tuntia on sen parasta antia. Bilbon kohtaaminen Smaugin kanssa, jolle Benedict Cumberbatch on lainannut äänensä, on ehkä jopa parempi kuin edellisen osan paras kohtaus Arvoitukset pimeässä. Lohikäärme Smaug on yksi komeimpia tietokoneella toteutettuja erikoistehostehahmoja koskaan. Se on uhkaavan pelottava jo nukkuessaankin, mutta kun otus alkaa puhua Cumberbatchin baritoniäänellä, kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä.

Hukat, joilla örkit ratsastavat näyttävät edelleen köpöiltä tietokoneanimaatioilta, mutta itse örkit, Beorn-karhu ja hämähäkit ovat upeita.

Hobitti-trilogian hahmot kasvavat elokuvan myötä. Pelkuri-Bilboa ei enää juuri nähdä. Hän yrittää sekä sormuksen avulla että ilman sitä suorittaa voron tehtävänsä, eli Arkkikiven nappaamisen Smaugin aarrekammiosta. Myös kääpiöiden johtaja Thorin Tammikilpi paljastaa uusia puolia itsestään. Vuoren aarre ja Arkkikivi ovat hänelle vastaava pakkomielle kuin Sormus Bilbolle, Frodolle tai Klonkulle. Ahneus nousee pintaan ja hänen sanansa Bilbolle eivät ole kovin kauniita.

Näyttelijäsuoritukset ovat kaikki kehumisen arvoisia. Esimerkkeinä mainittakoon Martin Freeman, joka Bilbo Reppulina alkaa kasvaa oikeaksi sankariksi; Ian McKellen joka ON Gandalf ja Richard Armitage, jonka esittämä Thorin kasvaa uusiin mittoihin. Benedict Cumberbatch lainaa vain ääntään Smaug-lohikäärmeelle, joka ei malta lopettaa höpötystään. No, itsekin pitäisin loputonta monologia jos minulle olisi moinen puheääni suotu.

Elokuva näyttää upealta. Ilmasta kuvatuissa kohtauksissa Uusi-Seelanti on taas kerran kaunis Keski-Maa, lavasteet ja erikoistehosteet toimivat ja lähikuvissa esimerkiksi hämähäkit ja Smaug tulevat suoraan iholle. Muutaman kerran leikataan vähän oudosti kohtauksesta toiseen, varsinkin loppupuolella, jossa on käynnissä kolme massiivista toimintakohtausta yhtä aikaa.

Päätöksen jakaa materiaali kolmeen elokuvaan alkuperäisen kahden sijaan valitettavasti huomaa leffan lopusta. Viimeistä kuvaa ei tässä tietenkään paljasteta. Totean vain, että Hobitti – Smaugin autioittama maa loppuu töksähtäen tv-sarjamaiseen cliffhangeriin. Viikon sijaan seuraavaa osaa joutuu odottamaan vuoden. Se on kuitenkin pieni kitinän aihe, sillä Peter Jackson on tehnyt tiimeineen onnistuneen paluun Keski-Maahan. Hobitti – Smaugin autioittama maa on tämän vuoden viihdyttävin ja paras jättibudjetilla tehty elokuva.