Arvostelu: War of the Dead – Stone’s War säntäilee ympäriinsä tyhjänpäiväisesti

Alkuperäisnimi: War of the Dead
Ensi-ilta: 4.5.2012
Ohjaaja: Marko Mäkilaakso 
Käsikirjoittaja: Marko Mäkilaakso, Barr Potter 
Pääosissa: Andrew Tiernan, Mikko Leppilampi, Samuli Vauramo, Jouko Ahola
Elokuvan pituus: 86 minuuttia
Ikäraja: K16

Jatkosodan zombietaistelut ovat valtavirran historiankirjoituksessa pahasti paitsioon jäänyt aihe. Ohjaaja-käsikirjoittaja Marko Mäkilaakso on päättänyt paikata aukon vahvasti dokumentaarisella War of the Dead – Stone’s War -elokuvalla, joka ravistelee rajusti käsitystämme suomalaisesta sotilaasta. Ei vaineskaan, kyllä kyseessä on höntti mättöpätkä.

Olisi kiva kertoa, että pitkään limbossa roikkunut War of the Dead (en tajua, miksi nimen perään on pitänyt lätkäistä vielä toinenkin nimi) on kekseliäs ja sopivalla tavalla ällö genre-elokuva. Mutta oikeastaan se on hömelö toimintaelokuva, jossa on ripaus kauhuelementtejä.

Homman nimihän on se, että erikoisjoukko lähtee linjojen taakse etsimään mystistä bunkkeria, jossa tiedetzzZZZzzzz. Ei, kuorsaus ei suinkaan kuulu elokuvateatterin katsomosta vaan käsikirjoitusohjelman ääreen nukahtaneesta skribentistä. Unilta herättyään hän on huomannut sivuja olevan liian vähän, joten mukaan on heitetty nippu 2D6-dialogia, eli heitetään kahta noppaa ja valitaan taulukosta silmäluvun mukainen murjaisu:

”Bullshit!”

”Fuck you!”

Mukana taistelun tiimellyksessä ovat kapteeni Stone (Andrew Tiernan), kapteeni Niemi (Jouko Ahola), luutnantti Laakso (Mikko Leppilampi) ja itärajan väärältä puolelta tuleva Kolja (Samuli Vauramo). Saattaa olla, että joku heistä jää ripeästi liikkuvien zombiesotilaiden ateriaksi, mutta en halua latistaa elokuvan dramaturgiaa paljastamalla sitä etukäteen. 

Voisin kuvitella, että leffan tekeminen on ollut kivaa. Siinä on päässyt kuitenkin rätkimään sarjatulta konepistoolilla, painimaan epäkuolleiden kanssa ja juoksemaan räjähdyksiä karkuun. Kaikki hahmot on kirjoitettu yhtä puisevasti, mutta Vauramolle pitää antaa vilpitöntä tunnustusta tavasta, jolla hän on ajoittain aidosti koskettava. 

Yölliset metsämaisemat on valaistu jykevästi, vauhdikkaita kamera-ajoja on runsaasti ja aina silloin tällöin kameraa on kallistettu noin 45 astetta. Miksikö? Ei aavistustakaan, paitsi että kai se on dynaamista ja siistiä.

Jos en olisi nähnyt Battleshipiä, tämä olisi vuoden höpsöin elokuva. Siis sellainen, joka ottaa itsensä hirmuisen vakavasti, vaikka valkokankaalla tapahtuisi ties mitä älytöntä. Se onkin ainoa piirre, joka tekee War of the Deadista jossain määrin siedettävän ja – myönnetään! – ajoittain jopa hauskan elokuvan. Ehtaa kalkkunapotentiaalia, sanoisin.

Joskus aiemmin kotimaisille elokuville oli tapana antaa hyvitystä ihan vain siksi, että ne olivat suomalaisia. Pelkään, että sama löysäily on siirtymässä kotimaisten genre-elokuvien kohtaloon. Jos kuvitellaan, että War of the Deadin suomalaiset tekijät olisivat vaikka brittejä, kiinnostaisiko elokuva ketään?

Arvostelija: Olli Sulopuisto