Arvostelu Kravenin viimeinen jahti on Spider-Man-klassikko hyvästä syystä
Kuva: © Marvel & Story House Egmont
Kraven-elokuva lykkääntyi ensi vuoteen, mutta Kravenin viimeinen jahti saapui kirjakauppoihin elokuun alussa luvatun aikataulun mukaisesti.
Vuosi 1990 ei ollut suomalaisen Hämähäkkimies-lehden sivuilla järin aurinkoista aikaa edes ”Parkerin tuurilla” mitattuna. Alamäki alkoi kesällä, kun Peter Parker pisti vahingossa kylmäksi Wolverinen entisen vakoojatyttöystävän rautaesiripun jakamassa Berliinissä. Rytäkän jälkipyykin aikana selvisi, että Peterin pitkäaikainen kollega Ned Leeds oli pahamaineinen Mörkö, jonka henkilöllisyyttä oli arvuuteltu 1980-luvun alusta lähtien. Sitten ei ehtinyt Hämis edes (Mustaa) kissaa sanoa, kun Kraven tuli syyssateiden saattelemana vieraisille, ampui sankarin ja hautasi tämän elävältä. Haudasta lopulta päästyään seittisinko päätyi vielä vuoden lopuksi Hämähäkkimiehen numerossa 12/1990 mielisairaalaan nuoria lukijoita varmasti hämmentäneessä Antenniosasto-tarinassa.
Kravenin viimeinen jahti (Kraven’s Last Hunt) on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista Hämähäkkimies-tarinoista. Alkujaan Hämähäkkimies-lehden numeroissa 9-11/1990 julkaistu tummanpuhuva seikkailu on nyt julkaistu Suomessa ensimmäistä kertaa yksissä kansissa Story House Egmontin toimesta – ja hienoa että on, sillä Kravenin viimeinen jahti on kestänyt sekä tarinansa että kuvituksensa puolesta aikaa erinomaisesti. Värit nyt eivät ole enää ihan tätä päivää, mutta muuten kokonaisuus tuntuu yllättävänkin tuoreelta.
Kuva: © Marvel & Story House Egmont
Alkujaan käsikirjoittaja J. M. DeMatteis hahmotteli Kravenin viimeisestä jahdista Batman-tarinaa, jossa Jokeri olisi tappanut yön ritarin. Saatuaan DC Comicsilta pakit, muokkasi DeMatteis lopulta ideansa kertomukseksi Hämähäkkimiehestä. Tai oikeastaan Hämähäkkimiehestä ja Kravenista. DeMatteis syväluotaa yhdessä kuvittaja Mike ”Tuomari” Zeckin kanssa hahmoja tasavertaisesti – ei oikeastaan olisi liioiteltua sanoa, että Kravenin viimeinen jahti kertoo jopa enemmän Kravenista. Kolmas osapuoli on Kapteeni Amerikan vastustajana tunnettu Löyhkä, joka joutuu pelinappulaksi Kravenin juoniin vastoin omaa tahtoaan. Tarinan muut hahmot – Mary Jane Watson etunenässä – ovat sitten mukana paljon pienemmällä panoksella.
Kuten jo albumin kannesta näkee, on Kravenin viimeinen jahti hyvin poikkeuksellinen tarina. Eikä se ole poikkeuksellinen ainoastaan sen takia, että Hämähäkkimies häviää viholliselleen ja ”kuolee”. Kravenin viimeinen jahti on poikkeuksellinen myös siinä, että sitä lukiessa ei jännitetä kumpi voittaa, hyvä vai paha. Tuhansien tarinoiden asetelma hylätään oikeastaan jo alussa, kun Kraven voittaa Hämiksen. Ja juuri siinä kohtaa Kravenin viimeisen jahdin pihvi lentää grilliin: mitä sitten tapahtuu, kun pahis päihittää vastustajansa? Kravenin viimeisen jahdin jo lukeneet toki tietävät, että Kravenin osalta tarina päättyy synkimmällä mahdollisella tavalla, mutta matka siihen pisteeseen on vähintään yhtä ikimuistoinen kuin viimeinen kohtaus. Siksi DeMatteisin ja Zeckin klassikko on klassikko ja kestää useammankin lukukerran.
Kuva: © Marvel & Story House Egmont
Kravenin viimeinen jahti ilmestyi alkujaan vuonna 1987 kaikissa kolmessa USA:ssa silloin ilmestyneessä Spider-Man-lehdessä. Tarkoitus oli tietenkin kasvattaa myyntiä, mutta myös pitää lukijat varpaillaan siitä, onko Hämähäkkimies oikeasti pysyvästi pois pelistä. Toki tiedämme nykyään, miten Hämikselle kävi, mutta tarinan vetovoima ei ole vettynyt 36 vuodessa lainkaan. Oikeastaan koko Egmontin kokoelman ainoat risut voi antaa vain lisämateriaalien puutteesta sekä siitä, ettei William Blaken The Tyger -runo – jota Zeck kierrättää – toimi suomeksi käännettynä. Asiasta on sinänsä turha katkelman suomentanutta Aale Tynniä syyttää, sillä jotkin asiat eivät vain toimi käännettyinä.
Satunnaisemmille supersankariharrastajille vielä loppuun alleviivaus: Kravenin viimeisellä jahdilla ei ole käytännössä mitään tekemistä ensi vuodelle lykätyn Kraven The Hunter -elokuvan kanssa. Hämähäkkimies ei ole Sony Picturesin elokuvassa sen enempää mukana kuin Venomissa tai Morbiuksessakaan. Lisäksi Aaron Taylor-Johnsonin Kraven tuntuu huomattavasti tossummalta versiolta saalistajasta, ihan se ja sama miten paljon vastustajiensa nenää valkokankaan Kraven nakertaa.
