UUSIMMAT

Haastattelussa American Ninja -ohjaaja Sam Firstenberg: “Oli mullistava idea laittaa länsimaalainen näyttelijä ninjaelokuvan pääosaan”

22.11.2018 09:00 | Helinä Laajalahti

Sam Firstenberg ohjasi 1980-luvulla pienen budjetin toimintaelokuvia, joista etenkin American Ninja kasvoi lähes ikoniseksi kulttielokuvaksi. Night Visions -festivaalin vieraaksi Helsinkiin saapunut Firstenberg innostui Muropaketin haastattelussa muistelemaan menneitä ja antamaan näkökulman toimintaelokuvien muutokseen.

American Ninja on elokuva, joka aikoinaan helposti tarttui suomalaisenkin toimintaelokuvista pitävän nuoren silmään videovuokraamoissa. VHS-kasetin kantta koristaa komea vaalea mies, joka pitää samuraimiekkaa koholla. Taustaa värittää Yhdysvaltain lippu. Tämän myötä kasetti päätyi minunkin, nuoren ja toimintaelokuvista nauttivan tytön katsottavaksi, ja vaikutus oli taattu.

Sam Firstenberg ohjasi 1980-90-luvuilla joukon pienen budjetin toimintaelokuvia Cannon Filmsille. Näistä tunnetuin ja menestynein oli juurikin vuonna 1985 valmistunut American Ninja. Sen pääosaa esittää Michael Dudikoff.

Firstenberg tunnetaan toimintaelokuvien ohjaajana, mutta se ei ollut Los Angelesissa elokuvaa opiskelleen ohjaajan ensimmäinen urahaave. Hänen ensimmäinen elokuvansa, One More Chance (1983) oli draama, jossa vankilasta vapautunut mies pyrkii saamaan elämänsä jälleen kuntoon.

Tapasin Night Visionsin vieraana Helsingissä käväisevän Sam Firstenbergin Helsingin Katajanokalla sijaitsevassa hotellissa.

“En varsinaisesti vaihtanut draamaa toimintaan. Se vain tapahtui minulle”, Firstenberg kertoo. “Rakastin elokuvaa ja näin itseni ohjaajana, joka tekisi elokuvia sosiaalisista ongelmista, rikoselokuvia, elokuvia kadulta. Etsin One More Chancelle levittäjä ja löysin Cannon Filmsin, joka tuolloin oli pieni yritys, mutta tunsin omistajat, koska olin työskennellyt heille apulaisohjaajana aiemmin. He olivat juuri tehneet elokuvan nimeltä Enter the Ninja, jonka pääosissa nähdään Franco Nero ja Sho Kosugi. Elokuva oli menestynyt mukavasti, ja sille haluttiin heti tehdä jatko-osa, niinhän Hollywood toimii. Olin silloin todistanut, että osaan laittaa elokuvan kasaan. He näkivät minut käytävällä ja kysyivät, voisinko tehdä heille elokuvan nimeltä Revenge of the Ninja. Sanoin: ’totta kai’, koska etsin uusia mahdollisuuksia ja jotain isompaa. En ollut koskaan ohjannut toimintaa tai tehnyt isoa toimintaelokuvaa, mutta olin kunnianhimoinen. Jostain syystä he uskoivat minua ja sain homman. Niin minusta tuli toimintaohjaaja.”

Pienellä budjetilla tehty, Sho Kosugin jälleen tähdittämä Revenge of the Ninja oli valmistuttuaan taloudellinen menestys. Cannon onnistui saamaan elokuvan levittäjäksi MGM:n, ison studion, jonka myötä elokuva pääsi valkokankaille joka puolella Yhdysvaltoja.

Menestyksen jälkeen Firstenbergille tarjottiinkin heti uutta ohjaustyötä.

“Pidän kovasti Akira Kurosawan samuraielokuvista, kuten Seitsemän samuraita ja Yojimbo, joissa on valtavia taistelukohtauksia. En kuitenkaan tiennyt itämaisista taistelulajeista tuolloin paljoakaan, enkä ollut katsonut hongkongilaisia toimintaelokuvia. Kosugi opasti minut siihen maailmaan. Mutta jotain tein ilmeisesti oikein, sillä katsojat tykkäsivät”, Firstenberg muistelee.

Mullistava American Ninja

Ninjaelokuvien myötä Cannon alkoi menestyä ja kasvaa. Yhtiön toinen johtaja, Menahem Golan ilmoitti haluavansa tehdä uuden ninjaelokuvan – koska ninjoilla tehtiin tuolloin rahaa – mutta hän haluaisi pääosaan amerikkalaisen.

“Siihen saakka kaikki aiheesta tehdyt elokuvat oli tehty joko Kiinassa tai Japanissa, tai niissä oli japanilainen sankari. Nyt ajatuksena oli tehdä ninja, joka on amerikkalainen. Se oli mullistava ajatus”, Firstenberg kertoo.

Firstenberg alkoi työskennellä käsikirjoittaja Paul De Mielchen kanssa. He löysivät pääosaan karismaattisen Michael Dudikoffin.

“Etsimme American Ninjan pääosaan hahmoa, jonka olisi hieman James Dean -tyyppinen, vastentahtoinen sankari, joka ei halua sekaantua, mutta hänet vedetään mukaan väkisin. Ensin rooliin suunniteltiin Chuck Norrisia, mutta hän kieltäytyi, koska olisi joutunut peittämään kasvonsa naamiolla. Minulla on itse asiassa vieläkin juliste, jossa Norris on American Ninja. Cannonilla päätettiin sitten, että rooliin ei etsittäisi valmista tähteä, koska he ovat kalliita. Teimme open callin, eli kuka tahansa sai hakea roolia. Mainostimme esimerkiksi itämaisia puolustuslajeja opettavissa koulussa. Kahden päivän aikana tapasimme 300-400 nuorta ihmistä jotka sopivat kuvaukseen. Taistelukoreografi Mike Stone tsekkasi tyypit ensin, oliko heillä soveltuva fysiikka rooliin. Jos he pääsivät Stonen testin läpi, he tulivat toiseen huoneeseen tsekattavaksi näyttelijäntaitojensa osalta. Muistan edelleen Michael Dudikoffin hyvin. Hänellä oli oikea asenne, ja minulla oli tunne, että tämä on se kaveri mitä haen. Lisäksi hän näytti ihan James Deanilta.”

American Ninja ei ollut Dudikoffin ensimmäinen elokuvarooli. Hän oli sitä ennen näytellyt pienessä roolissa Tom Hanksin komediassa Polttarit sekä tehnyt pääosan elokuvassa Radioactive Dreams.

“Amerikassa näyttelijöillä on liiton määräämä minimipalkka, silloin se taisi olla 370 dollaria viikossa, ja tämän Golan oli luvannut maksaa. Dudikoffin agentti halusi Michaelille kuitenkin tuplasti tuon, ja minä halusin ehdottomasti Michaelin elokuvaan. Lopulta Golan joko kyllästyi jankuttamiseeni tai sitten hän vakuuttui, että olen oikeassa ja lupasi ottaa Michaelin tuplapalkalla”, Firstenberg kertoo.

American Ninja kuvattiin Filippiineillä, missä tuohon aikaan oli useita amerikkalaisia sotilastukikohtia, joihin elokuvan tapahtumat oli helppo sijoittaa.

“Cannonilla oli yhteyksiä Filippiineille, ja meidät lähettiin sinne kuvaamaan. Meillä ei ollut mitään ongelmia rahoituksen tai aikataulun kanssa: Filippiineillä oli edullista kuvata, eikä meitä pahemmin vaivattu. Totuus on, että ohjasin aika isoa elokuvaa. Meillä oli kolme kuvausryhmää, kuvasimme yhdeksän viikkoa, kuusi päivää viikossa. Se on aika paljon pienen budjetin elokuvalle.”

American Ninja julkaistiin MGM:n levittämänä Yhdysvalloissa ja samaan aikaan Euroopassa ja Aasiassa, ja siitä tuli räjähdysmäinen menestys. Ainoa paikka, missä elokuvaa ei Firstenbergin mukaan koskaan näytetty, oli Japani.

”Siellä oltiin hyvin loukkaantuneita amerikkalaisesta ninjasta”, hän kertoo.

Entistäkin ajankohtaisempi Avenging Force

Ennen kuin American Ninja ennätti elokuvateattereihin, Sam Firstenbergilla oli jo uusi elokuvaprojekti käynnissä. Hän kuvasi New Orleansissa toimintaelokuvaa nimeltä Avenging Force. Elokuva kertoo entisestä CIA-agentista, joka päätyy auttamaan senaattiin pyrkivää ystäväänsä tämän jouduttua äärioikeistolaisen ryhmän hampaisiin.

James Booth, englantilainen näyttelijä ja käsikirjoittaja, oli kirjoittanut tarinan nimeltä Night Hunter. Se oli mielestäni erinomainen käsikirjoitus, jossa poliittinen näkemys, rodullisia jännitteitä, valkoista ylivaltaa. Se oli alun perin kirjoitettu Chuck Norrisille. Norris luki sen, mutta kuten tiedätte hänen poliittisen suuntautumisensa, hän hylkäsi käsikirjoituksen. Päädyimme sitten antamaan keskeiset roolit American Ninjan Dudikoffille ja Steve Jamesille, koska heidän välillään oli niin hyvä kemia”, Firstenberg kertoo.

Vuonna 1986 nimellä Avenging Force ilmestynyt elokuva on teemoiltaan ajankohtainen edelleen.

“Nykyisin se on vielä ajankohtaisempi kuin julkaisunsa aikaan! Valkoinen ylivalta on nyt kaikkialla, ei enää pelkästään etelässä. Aihe ei 1980-luvun lopulla ollut niin korostunut kuin nykyisin”, ohjaaja sanoo.

Toimintaelokuvat ovat muuttuneet

Toimintaelokuvien maailma on muuttunut 1980-luvulta tähän päivään valtavasti. Sam Firstenbergin uran alkuaikoina oli täysin mahdollista tehdä toimintaelokuva muutamalla miljoonalla dollarilla, kun nykyisin suuriin spektaakkeleihin upotetaan kymmeniä, jopa satoja miljoonia.

“1980-90-luvuilla elettiin kotivideoiden kulta-aikaa, mistä kumpusi paljon rahaa. Pienet elokuvastudiot, kuten Cannon, näkivät tämän mahdollisuuden ja tekivät elokuvia pienehköllä budjetilla. Siihen aikaan 2,5–6,5 miljoonaa oli ihan ok toimintaelokuvalle. Se ei ollut mikään James Bond, mutta sillä voi hyvin kuvata 8-9 viikkoa kahdella kuvausryhmällä. Olen laatinut säännön, että jos teen toimintaelokuvan yleisölle joka pitää toiminnasta, elokuvassani pitää olla vähintään 45 minuuttia toimintaa, eli puolet 90 minuutin elokuvasta. Toiminnan kuvaaminen ei kuitenkaan ole halpaa. Stuntit, autot, efektit, mekaniikka vaativat aikaa ja rahaa.”

Sitten isot elokuvastudiot tajusivat kotivideomarkkinoiden arvon ja alkoivat tehdä niin sanottuja pienen budjetin elokuvia isolla budjetilla.

“1990-luvun lopulla tulivat esimerkiksi Arnold Schwarzenegger -elokuvat kuten True Lies, ja pikkuhiljaa ne työnsivät pienet firmat pois markkinoilta. Emme voineet kilpailla viiden miljoonan elokuvalla 60 miljoonalla tehdylle. Sitten tulivat vielä supersankarit ja valloittivat markkinat kokonaan”, Firstenberg muistelee.

Toimintaelokuvat ovat muuttuneet niin sisällöllisesti kuin teknisestikin. Osasyynä viime vuosikymmenten muutokseen Firstenberg pitää pelejä ja niiden kehitystä.

“Kun itse aloitin 80-luvulla, ei ollut pelejä samaan tapaan kuin nyt. Oli meillä Pac-Man. Pelien kehitys on vaikuttanut yleisöön, sillä nuoret ovat tottuneet vauhtiin ja videopelien tyyppiseen leikkaukseen. Toimintaelokuvia alettiin adaptoida samaan suuntaan, samoille ihmisille. 80-luvun toimintaelokuvat saivat inspiraationsa Bondeista, länkkäreistä, rikoselokuvista, ja toiminta oli tietyllä tavalla realistisempaa. Käytimme stuntteja ja varanäyttelijöitä, mutta kaikki tapahtui aina oikeilla ihmisillä ja oikeassa lokaatiossa. Itse koitin pysytellä laajakuvassa aina kun mahdollista, jotta yleisö näkisi että asiat tapahtuvat oikeasti.”

Sam Firstenbergin mukaan toimintaelokuvista on kadonnut realismi, eivätkä taistelut niiden keinotekoisessa maailmassa näytä enää aidoilta.

“Nykyisin yleisö näkee toimintakohtauksen, joka on nopea leikkaus sadoista ja sadoista pienistä pätkistä. Yleisö näkee montaasin, mutta ei varsinaista taistelua. Kun kuvasimme esimerkiksi Avenging Forcea, työskentelimme rämeillä kaksi viikkoa, ja kun Dudikoff kaatuu veteen, hän oikeasti kaatuu veteen. Yleisökin tuntee kivun. Kipu ei enää tunnu nykyisissä elokuvissa, ne ovat keinotekoisia.”

Firstenberg lopetti elokuvien teon yli kymmenen vuotta sitten markkinoiden muuttuessa isojen studioiden tuotantojen hyväksi. Hän kertoo oman elokuvamakunsa muuttuneen viime vuosina ja vaihtuneen toimintaelokuvista dramaattisempien elokuvien suuntaan.

“Totta kai Fast & Furious -elokuvissa näyttää upealta, kun auto ajaa katolta ja lentää joen yli, mutta se on fantasiaa, tehty tietokoneella. Niissä menetetään toiminnan realismi, vaikka se näyttääkin upealta. Viimeisin toimintaelokuva josta todella pidin oli Baby Driver, koska se on yhtä lailla realistisen näköinen mutta tyyliltään samalla tuore ja kaunis.”

Sam Firstenbergin ohjaamat elokuvat Night Visions Festivalilla 21.-25.11.2018:

To 22.11.2018 klo 19.30 Avenging Force (Kinopalatsi 9)
Pe 23.11.2018 klo 20.00 American Ninja (Kinopalatsi 1)
Pe 23.11.2018 klo 22.15 American Ninja 2: The Confrontation (Kinopalatsi 1)
La 24.11.2018 klo 20.45 Avenging Force (Kinopalatsi 9)

Ohjaaja on vieraana paikalla kaikissa festivaalinäytöksissä

Haastattelun pääkuva: © Juho Liukkonen / Night Visions Festival

Muropaketin uusimmat