Elokuva-arvostelu: Lukija

Alkuperäisnimi: The Reader
Ohjaaja: Stephen Daldry
Käsikirjoittaja: David Hare, Bernhard Schlink (romaani)
Pääosissa: Kate Winslet, Ralph Fiennes, David Kross
Elokuvan pituus: 126 minuuttia
Ikäraja: K15
Elokuvan kotisivu: www.thereader-movie.com

Lukijan varsinainen tarina alkaa toisen maailmansodan jälkeisestä, vuoden 1958 Saksasta. Teini-ikäinen Michael sairastuu kotimatkalla ja tapaa itseään kaksi kertaa vanhemman Hannan, joka auttaa pojan kotiinsa ja pitää tästä huolta, kunnes Michael on riittävän vahva mennäkseen kotiinsa.

Parannuttuaan Michael (David Kross) etsii Hannan (Kate Winslet) käsiinsä ja heidän välilleen syntyy intohimoinen suhde. Lemmenleikkien ohessa Michael tyydyttää Hannan erikoisen tarpeen: hän lukee Hannalle ääneen kirjallisuuden klassikoita. Kesä on kaunis ja satumainen, kunnes Hanna eräänä päivänä ottaa ja häipyy. Michael jää sydän särkyneenä jälkeen.

Kymmenisen vuotta myöhemmin Michael opiskelee yliopistossa lakia. Hänen päätyy ryhmään, joka pääsee tarkkailemaan tärkeää oikeudenkäyntiä, jossa on syytettynä Auschwitzin keskitysleirin naisvartijoita. Michael huomaa tyrmistyksekseen, että syytettyjen joukossa istuu hänen Hannansa, jota Michael ei voi unohtaa.

Elokuva seuraa kolmen Michaelin näkökulmaa: keski-ikäisen Michaelin (Ralph Fiennes), nuoren aikuisen ja teini-ikäisen Michaelin. Nämä kaikki Michaelit kohtaavat elämänsä rakkauden, Hannan, eivätkä pääse siitä yli.

Elokuvan näyttelijäsuorituksia on kiitelty laajalti ja Kate Winslet sai suorituksestaan Oscarin. Toki hän on hyvä, mutta ei yhtä ilmiömäinen kuin vaikkapa Tahrattomassa mielessä. Olkoot tämä Oscar tunnustus aiemmistakin suoristuksista, sillä Winslethän on Hollywoodin parhaimmistoa.

Elokuva sai myös muita ehdokkuuksia: paras ohjaus, paras kuvaus, vuoden elokuva ja paras sovitus. Mitä sovitukseen tulee, elokuva lienee noudattanut varsin uskollisesti alkuperäisteoksen kerrontaa (en ole lukenut), mutta se saattaa olla myös riippakivi. Elokuvan kiinnostavin aihe on nimenomaan nuoren Michaelin ja Hannan kohtaaminen, kun taas keski-ikäisen näkökulma jo kaukaiseen aiheeseen tuo vain tarpeetonta etäisyyttä. Romaanissa se voi toimia, mutta tässä elokuvassa sitä ei kaipaa. Mieluummin sitä katsoisi kahden ihmisen kohtaavan toisensa, kun kuuntelevan vanhemman miehen setvivän tuota kohtaamista.

Toinen ongelma on kielenkäyttö. Saksaan sijoittuva, mutta Yhdysvalloissa tuotettu elokuva joutuu tietenkin kamppailemaan sen ongelman kanssa, mitä kieltä siinä puhutaan. Kaistankin palstoilla virnuiltiin huhuille, että Tom Cruisen tähdittämä Operaatio Valkyrie tarjoilisi tönkköä, saksalaisaksenttista englantia. No, tässä elokuvassa sitä tulee. Kukaan ei puhu luonnollista kieltään, sillä saksalainen Kross vääntää englantia ja Winslet puhuu kömpelöä murretta kuulostaakseen yhtä saksalaiselta kuin Kross. Lopputulos on, että kaikki kuulostavat vieraskielisiltä. Autenttisuuden sijaan katsoja saa epäuskottavat puhujat. Huono kauppa, väittäisin.

Haukkujen jälkeen onkin hyvä todeta, että Lukija on hyvä elokuva. Ei täydellinen, mutta hyvä.

Elokuvan teemaa on sen sijaan käsitelty mielenkiintoisesti. Mitään ei alleviivata, eikä tarjoilla valmiiksi pureskeltuna. Tyypillisessä elokuvassa Hannan kuuluisi murtua oikeudenkäynnissä syyllisyyteensä tai puolustaa hirviömäisyyttään. Sen sijaan hän vain istuu paikoillaan.

Elokuva kertoo kahden ihmisen kohtaamisesta ja siitä, voiko yhdestä suhteesta päästä koskaan irti. Kyse on syyllisyydestä ja siitä, millä tavalla sen kohtaa – ja millä tavalla kohtaa toisen, itselleen läheisen ihmisen syyllisyyden. Vaikka tässä on viime aikoina pukattu tolkuttomasti natsi-Saksaan liittyviä elokuvia, Lukijaa ei samaan kategoriaan voida laskea, sillä keskitysleiri on taustalla oleva kulissi, ei pääasia.

Lukija pohtii ihmismielen oikkuja, mutta jättää johtopäätökset katsojalle. Tämä on elokuvassa parasta: katsojalle ei kerrota, mitä elokuvan aiheista ajatella.