Arvostelu: The Officen tekijöiden Netflix-sarja Space Force on lähes katsomiskelvotonta roskaa

27.05.2020 19:41 | Aki Lehti

Space Force -sarjaa on hankala uskoa Steve Carellin ja Greg Danielsin tekeleeksi.

Greg Danielsin fanit saavat pettyä jo toisen kerran tänä keväänä. Vain muutama viikko sitten muun muassa The Officen jenkkiversiosta ja Parks and Recreationista tutun Danielsin Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa ensi-iltansa saanut Upload-scifikomedia oli melko onneton viritelmä. Nyt Netflixissä nähtävä Space Force -avaruuskomedia on vielä huonompi. Taitavasta tekijätiimistä, asiansa osaavista näyttelijöistä ja jättibudjetista huolimatta kymmenen jaksoa sisältävä Space Force  on aivan käsittämättömän tylsä tekele.

Sarjan pääosassa nähdään Danielsin kanssa myös The Officessa yhteistyötä tehnyt Steve Carell, joten ei todellakaan ole mikään ihme, että fanien odotukset olivat todella korkealla. Ohjelman on myös tarkoitus nauraa presidentti Donald Trumpille ja hänen innostukselleen Yhdysvaltain avaruusvoimista. Myös Space Force on työpaikkakomedia, mutta nyt ollaan duunissa jossain aivan muualla kuin konttorissa.

Yksi sarjan rasittavimmista mokista on se, että Carellin näyttelemä kenraali, avaruusjoukkojen johtaja Mark Naird on typeryydessään täysin sietämätön hahmo. Koko sarja ei lepää hänen harteillaan, mutta Naird on yksi suurimmista syistä miksi tekele on epämiellyttävää, lähes sietämätöntä katsottavaa. Kenraali on vanhan koulukunnan jäärä, vaikka väittääkin kykenevänsä kompromisseihin, kunhan joku häntä ylempänä oleva niin käskee. Hahmo ei tajua tieteestä yhtään mitään, mutta on vastuussa miljardien dollarien avaruushankkeesta, ei kuuntele itseään fiksumpia, laukoo ennakkoluuloisia kommentteja ja on täysi idiootti sekä kusipää.

Moinen voisi olla ehkä etäisesti hauskaa, jos sarja olisi vain satiiria ja parodiaa, mutta Nairdin kaltaisen miehen käytöksestä saa päivittäin aivan tarpeekseen oikeassa elämässäkin vain avaamalla Twitterin ja lukemalla erään oranssinvärisen presidentin möläytyksiä. Space Force ei sentään mainitse Trumpia nimeltä, vaan käyttää hänestä POTUS-termiä. Hän haluaa Yhdysvallat takaisin Kuuhun vuoden sisällä.

”Put boobs on the moon”, kuuluu presidentin kirjoittama käsky, vaikka hän ilmeisesti yritti kirjoittaa ”put boots on the moon”. Kyllä, sarjan huumori on tämän tasoista ja tämä vitsi on vielä paremmasta päästä.

Sarjan budjetti on suuri, jonka huomaa saman tien lavasteista ja erikoistehosteista. Esimerkiksi kakkosjaksossa nähtävä apina-astronautti on oikein onnistuneen näköinen tietokoneluomus, mutta simpanssin animointiin on syydetty rutkasti rahaa lähinnä siksi, että Carell voi laukoa banaanivitsejä.

Heh-heh. Ihan oikeasti, mitä hittoa?

Hahmoista ainoastaan John Malkovichin esittämään Adrian Mallory -tiedemieheen voi samaistua, edes hitusen verran. Hän on ainoa edes etäisesti oikeaa ihmistä muistuttava hahmo, joka joutuu tuskissaan katsomaan vierestä Nairdin ja muiden tollojen touhuja. Rooli ei tosin vaadi Malkovichilta yhtikäs mitään. Hän on vain oma itsensä, jonka ainoa tehtävä on pyöritellä silmiä päässään.

Loppupuoliskolla sarjan tyyli ja Nairdin hahmo muuttuvat jonkin verran realistisemmiksi, mutta myöskään loikkiminen parodiasta hetkittäin draaman puolelle ei toimi lainkaan. Itse asiassa Space Force tuntuu tietyllä tavalla siltä, että kaikki sen hahmot ovat väärässä sarjassa, ikään kuin pösilöt olisivat eksyneet vakavaksi tarkoitettuun tekeleeseen.

Suurin osa näyttelijöistä esittää samankaltaisia hahmoja kuin aiemmissa tunnetuissa rooleissaan. Porukkaa on mukana niin hitosti, että vielä jossain viidennen jakson kohdalla läheskään kaikkien hahmojen nimiä ei edes muista. Mainoskampanjan tärkeään rooliin nostama Lisa Kudrow Nairdin Maggie-vaimona käy välillä vain pyörähtämässä parissa kohtauksessa. Myös edesmennyt Fred Willard vilahtaa vain silloin tällöin. Silicon Valley -sarjassa huippuhauskan Jimmy O. Yangin koomikontaidot menevät nyt täysin hukkaan, ja Parks and Recrationissa hauskuuttanut Ben Schwartz esittää nykykomedioiden perusroolia, eli pr-päällikköä ja somevastaavaa, jonka tehtävänä on vain käydä päähenkilön hermoille. Tawny Newsomen näyttelemä lentäjä päätyy Nairdin henkilökohtaiseksi kuljettajaksi, mutta myöskään hän ei saa tarpeeksi ruutuaikaa.

Ja tässä litaniassa ei ole edes puolet sarjan hahmoista, mutta enpä keksi mitään järkevää syytä luetella kaikkia pahviständikarikatyyrejä läpi.

Syy siihen miksi Space Force on suoraan suomeksi sanottuna aivan paska taitaa olla se, ettei alkuperäisidea ole Danielsin tai Carellin, vaan Netflix-pamppujen. Tekijät ovat kertoneet suoratoistopalvelun massimiesten kysyneen heiltä viime vuonna, kiinnostaisiko kaksikkoa tehdä sarja nimeltä Space Force. He kuulemma suostuivat vain siksi, että nimi kuulosti kaikista hauskalta. Suunnillen kaikesta huomaa, että sarja on raavittu kasaan aivan liian kiirellä, vailla ensimmäistäkään oikeasti hauskaa ideaa.

Miehet ovat taatusti saaneet työstään muhkean korvauksen ja Netflix korvaavan sarjan The Officen tilalle, jonka oikeudet eivät ole suoratoistopalvelulla enää pitkään. Fanit puolestaan saavat valtaisan pettymyksen, sarjan joka tekee jonkin sortin ennätyksen, eikä naurata ääneen kertaakaan kymmenen jakson aikana. Space Force on taatusti maailman tylsimpiä näin suurella budjetilla tehtyjä komediasarjoja.

Space Forcen ensimmäisen kauden kaikki kymmenen jaksoa tulevat tarjolle Netflixiin perjantaina 29. toukokuuta.