UUSIMMAT

Twin Peaksin uudet jaksot ovat jopa alkuperäisiä parempia

23.05.2017 12:45 Aki Lehti

Twin Peaksin kolmas tuotantokausi on hyvä osoitus siitä, että David Lynch tekee aivan mitä lystää.

Twin Peaks: The Return ei ole niinkään Twin Peaks -sarjan paluu kuin ohjaaja David Lynchin paluu. Miehen edellisestä täyspitkästä elokuvasta on jo 11 vuotta aikaa.

Twin Peaksin kaikki uudet 18 jaksoa ohjannut Lynch on kertonut kolmannen tuotantokauden olevan yksi pitkä elokuva, joka on pätkitty noin tunnin mittaisiin paloihin. Eilen maanantaina 22. toukokuuta HBO Nordiciin tarjolle tulleiden neljän ensimmäisen osan perusteella tämä todellakin pitää paikkansa.

Uudella Twin Peaksilla ei ole juuri mitään yhteistä tavallisen tv-kerronnan tai edes alkuperäisten jaksojen kanssa. Lynchin unien logiikkaa seuraava tyyli on niin lynchmäistä, että hänen voisi kuvitella jopa tekevän parodiaa surrealismistaan. Onneksi näin ei ole. Ehkä.

Vanhaa tuttua Twin Peaks -tunnelmaa odottavat todennäköisesti pettyvät uuteen tyyliin, joka on kuin sekoitus Lynchin elokuvia. Verkkainen tahti on napattu Eraserheadista, sekoilun määrä on lähellä Inland Empirea ja usea kuva kuin suoraan Lost Highwaysta. Oikeastaan tässä voisi luetella melkein kaikki Lynchin leffat.

Uusi Twin Peaks sotkee yhteen useaa eri genreä, mutta aivan eri tavalla kuin alkuperäinen. Saippuooppera ja romantiikka ovat poissa ja niiden tilalla on kylmyyttä ja väkivaltaa, mutta myös huumoria ja lakonista komediaa.

Vanhat jaksot olivat värimaailmaltaan lämpimiä ja houkuttelevia, uudet taas modernin voimakkaita ja päällekäyviä, mutta eivät luotaantyöntäviä. Hetkittäin niistä tulee mieleen Nicolas Winding Refnin yltiötyylitellyt kuvat.

Tunnelman ja tyylin ideana on välttää nostalgiaa viimeiseen asti, mutta muutamat tapahtumat ovat tribuutinomaisia kumarruksia menneelle. Katsojalle tarjoillaan hyvän kahvin ja donitsien sijaan väkeviä juomia ja tulista syötävää.

Juoni ei ole vaikea, mutta se ei vain anna vastauksia, ainakaan vielä.

Näkemästään ei tietenkään ymmärrä läheskään kaikkea, mutta kertomus ei myöskään tunnu palapeliltä jota täytyy kasata vuosikausia mielessään kuten esimerksi Inland Empirea tai Mulholland Drivea. Unen ja valveen rajamailta peräisin oleva kuvasto vaatii katsojalta kaiken huomion ja sen täytyy vain antaa viedä mukanaan.

Vanhoista jaksoista kaipaa lähinnä Angelo Badalamentin musiikkia, jota on tarjolla hyvin säästeliäästi. Lynch vastaa myös äänisuunnittelusta ja pääosassa on hahmojen dialogi. Aluksi jaksot tuntuivat aivan liiankin hiljaisilta, mutta suosittelen kuulokkeita, sillä taustalla tapahtuu melkein koko ajan jotain. Pariin otteeseen Lynch onnistuu säikäyttämään oikein kunnolla.

Osittain vanhan koulukunnan erikoistehosteet näyttävät tahallisen käppäisiltä, mutta ne toimivat tässä yhteydessä loistavasti. Modernia teknologiaakin on käytetty tilanteen sitä vaatiessa.

Ohjaajana Lynch saa näyttelijöistään eniten irti keskittyessään heidän kasvoihinsa. Esimerkiksi rehtoria näyttelevä Matthew Lilliard välittää melkoisen määrän informaatiota sanomatta sanaakaan.

Luvassa olevista uusista ja vanhoista hahmoista nähdään neljän jakson aikana vasta murto-osa. Heistä eniten pääsee revittelemään Kyle MacLachlan esittäessään useampaa henkilöä. Kavalkaadista maininnan ansaitsee myös edesmennyt Catherine Coulson Pölkkynaisena, jonka kohtauksissa todellisuus ja Twin Peaks kohtaavat. Happiviikset kasvoillaan esiintyvä näyttelijä kuoli syöpään pian kuvausten jälkeen.

Lynch kehotti katsomaan ennen uusia jaksoja Fire Walk with Me -elokuvansa, mutta se on yksi ja sama miten katselukokemukseen valmistautuu, sillä sekopäinen kokemus yllättää joka tapauksessa.

Neljän jakson perusteella ei tietenkään voi antaa lopullista tuomiota, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että Twin Peaksin paluu saattaa olla yksi Lynchin parhaista teoksista.

Twin Peaks
Kaikki jutut aiheesta