Mel Gibson on ensimmäinen näyttelijäkiinnitys John Wick -elokuvien pohjalta tehtävään tv-sarjaan

19.10.2021 12:15 | Muropaketin toimitus

The Continental -tv-sarja sijoittuu aikaan ennen John Wick -elokuvia. Sarjan näyttelijäkaartiin on kiinnitetty Mel Gibson.

John Wick -elokuvien esiosaksi suunniteltuun tv-sarjaan on tehty ensimmäinen näyttelijäkiinnitys. Deadline uutisoi, että The Continental -sarjassa nähdään mukana Mel Gibson.

The Continental on kolmiosainen minisarja, joka kertoo John Wick -elokuvista tutun, palkkamurhaajien keskuspaikkana toimivan hotellin taustatarinan 1970-luvulla. Tarina kertotaan nuoren Winston Scottin silmien kautta.

John Wick -elokuvissa Winstonia esittää Ian McShane, mutta vielä ei ole paljastettu, kuka hänen nuorempaa versiotaan esittää tulevassa sarjassa. Gibsonin hahmon kerrotaan olevan nimeltään Cormac, mutta tietoa siitä, kuka tai mikä Cormac on, ei ole vielä paljastettu.

Keanu Reevesiä ei The Continental -sarjassa nähdä, mutta hän oletettavasti toimii yhtenä sarjan tuottajista.

John Wick -elokuvat puolestaan jatkuvat neljännen elokuvan myötä, joka julkaistaan näillä näkymin toukokuussa 2022.

Muropaketin uusimmat